21. kesäkuuta 2018

MUSIIKKIA JA MANSIKOITA

Aloin ottaa selvää HKO:n kenraaliharjoituksista. Onhan niitä pitkin syksyä. On Ellingtonia, Brahmsia, Schumannia, Beethovenia, Sibeliusta, Sostakovitsia... Mistä valita?  Kaikista kenraalit? Lippuja aletaan myydä elokuussa.

Hella-mansikka! En ollut edes kuullut. Vaikka torimyyjän mukaan vanha lajike. No, minähän ostin, että tutustun. Turkinmaan kirsikat olivat vaihtuneet espanjalaisiin. Aprikoosien alkuperä jäi hämärän peittoon. Ostin niin, että mukamas riittävät. Söin jo osan. Olen marja- ja hedelmähullu.

Istuskelin tovin kauppakeskuksen lepopaikan tuolissa. Ja eikös luokseni tulla kiirehtinyt vaimoihminen Jumalan sana mielessä. Aloitti sillä, että mitä mieltä minä olen nykyisestä maailman menosta? Yritin näyttää ynseältä, mutta rouva ei ollut huomaavinaan ja tahtoi vastauksen. "En mitään mieltä, en mieti". Sitten päästiin pääasiaan eli siihen uskonnolliseen puoleen. Väitin olevani ateisti. Rouvan ilme muuttui laupeuden oloisesta lievään epätoivoon. Hän lähti vähän ehkä kipakastikin. Hyvä kikka minulta, ajattelin, vastaisuuden varalle. Näin hänen menevän apteekkiin. Ehkä tarvitsi droppia toipuakseen.

Pasteerailin läpi aurinkoisten katujen kotiin. Otin kengät pois ja aloin purkaa kasseja. Paistoin pari pientä ahvenfilettä ja juuressuikaleita, viipaloin avomaan kurkkua, revin friseesalaattia, paloittelin hiukan fetaa ja sitten söin tämän sekalaisen tuntuisen annoksen.Syödessäni luin Morsea. Olin kokonaisvaltaisen onnellinen ihminen!










2 kommenttia:

  1. No enpä ole minäkään tuon nimisestä mansikasta kuullut. Maistuiko hyvälle? Näistä "lähetyssaarnaajista on joskun todella vaikeaa päästä eroon, mutta sinähän olitkin keksinyt aika hyvän tavan.
    Oikein mukavaa Juhannusta!!

    VastaaPoista
  2. Marjatta. Hella-mansikoissa viivähtää ahomansikan maku, ovat pehmeitä marjoja, makeita ja syötävän hyviä. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista