Päivät kuluvat pikavauhtia ohi. En kuitenkaan ahkeroi aamusta iltaan, tapaa ystäviä tai liiku kyläluutana kaupungilla. Joskus aivan jouten, lukien. Runojen keruusta ystävälle ei tullut mitään. Olen kadottanut runofiiliksen.Se pitää olla runojen kanssa puuhatessa. Selailin jopa kirjakaupassa uusia runokirjoja, olisiko joku saanut kiinnostukseni. Ei saanut. Siirryin proosan puolelle.
Tällä viikolla juhannus. Haiskahtaa kesäkuun lopulle ja tuota pikaa loppukesälle. Ja niin meni tämäkin suvi. Pitäisi alkaa hankkia pari valaisinta kattoon, että näen syksypimeällä eteisessäkin. Keittiö on varustettu sentään työvaloilla, mutta toki tahdon kattoonkin. Niitä on ollut, mutta muutoissa vaurioituneet ja yhden eräs muuttomies pudotti lattialle tuusan nuuskaksi. Juuri sen, josta eniten pidin. Korvattiin, mutta tunnearvoa ei voi korvata. Valaisin oli vielä perua vanhempieni kodista, sitä vuosikymmenet olin katsellut. Ja juuri se kaunis posliininen kruunu!!
Lauantaina piti katsomani tv:stä Viulunsoittaja. En katsonut. Mutta muistin Uljas Kandolinin Tevjenä Helsingin kaupunginteatterissa vuonna joskus. Sen jälkeen olen nähnyt monia viulunsoittajia muun muassa Marc Chagallin. Lasse Mårtenson toi kansalle hyvin tutuksi laulun "Viulunsoittajasta", jossa mietitään miehen ajatuksia, jos rikkaudet olisivat mätkähtäneet hollille. Joku tänäkin päivänä pohtii, mitä tekisi lottovoitolla tai vastaavalla? Olisiko vielä töissä? Antaisiko sukulaisille/hyväntekeväisyyteen? Torsäisikö viikon hullun lailla? Tulisiko onnelliseksi? Päiväunia. Tosin jollakin käy flaksi ja uni muuttuu todeksi. Minäkin voitan joskus kympin!
Tänään Tallinnanaukion pienelle torille. Mansikat pääsivät loppumaan. Parasta säilömistä, kun panee kotimaisia tuoreina vastakypsyneinä suoraan vatsaan. Hilloamisestani ja pakastamisestakin on vuosia. Ennen muinoin viitsi ja tahtoi. Talvella tyydytetään mansikan himo ulkomaisilla marjoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti