24. kesäkuuta 2018

DO YOU CARE?

Sanon minäkin sanasen Melania Trumpin takin selkäpuolen tekstistä "I really don´t care, do u?" Oliko tahallista vai huolimattomuutta? Ainakin väärä takki väärässä paikassa meidän muiden mielestä. Olihan rouva osoittamassa mielenkiintoa ja huolestumista maansa ja Meksikon rajalla siirtolaislasten kohtelua kohtaan. Tiedottaja puolustautui, ettei ihmisten tarvitse tutkailla rouvan vaatetusta, vaan kohdistaa kiinnostus tärkeämpään. Mutta kun maiharitakin tekstiä ei voinut olla huomaamatta!! Oli niin suurin kirjaimin vielä.

Sitten omiin asioihini. Raadoin hullun lailla eilen. Siirtelin paikasta toiseen rikki mennyttä käsinojallista tammituolia, kun olen saanut tietää, että se korjataan. Pitää siis säästää tuonnemmaksi. Valitsin verhoja ikkunoihin, kun ripustamisaika lähestyy. Kiipeilin, nostelin, varoin ja huomasin olevani vielä varsin käyttökelpoinen. Poistin sohvalta pari tyynyä, kun niitä oli liikaa. Siirryin katsomaan tv:tä toisesta tuolista ja huomasin paikan sekä tuolin paremmaksi toista. Totesin mansikoiden käyvän vähiin ja siitä "kyllä minä niin mieleni pahoitin", kuten Tuomas Kyrö aina sanoo. Huomenna heti hankkimaan mansikoita lisää. On etsittävä lähinurkilta hammaslääkärikin. Olen ajelehtinut ilman päämäärää siitä asti, kun oma tuttu hammaslääkäri lopetti työt. Käynyt yhden jos toisenkin luona sattumanvaraisesti. Pitää olla hyvä ja ammattitaitoinen viimeisen päälle, kun se on aika intiimiä puuhaa kuitenkin tökkiä instrumentteineen toisen suussa.

Amerikanmieliset voivat viettää 4.7. aikaansa hauskasti Finlandia-talon läheisyydessä Töölönlahden puiston ulkoilualueella. Suomi-Amerikka-yhdistys järjestänyt muutaman yhteistyökumppanin kanssa. Grilli kuumana, josta voi ostaa, on livemusiikkia, katutanssia ja sen opetusta, erilaisia pelejä yms. Lystiä siis riittää ja oma iloinen fiilis mukaan.

Juhannus vietetty. Lomakausi alkaa tai alkoi juuri. Mutta kaupunki ei tyystin hiljene kuten minun lapsuudessani. Silloin oli hyvinkin autio. Kaikki tuppautuivat maalle. Koko kuukausi oltiin kuin kuolleessa kaupungissa. Ei edes turisteja siihen aikaan ihmettelemässä hiljaisuutta ja elottomuutta. Kaislojen suhinassa mökkirannoilla saunat sen sijaan sytytettiin iloisesti palamaan.


2 kommenttia:

  1. On se erikoinen pariskunta. Rouvakin kun on yrittävinään pehmentää jotain miehensä päättömyyksiä, niin sitten on vain yrittävinään. Ei takin valinta teksteineen voi olla tahatonta. Takkeja löytynee rouvan kaapista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena Laurila. On se!! Ja osa kansalaisista vielä tykkää.Värikkäämmäksi muuttui Valkoisen talon elämä.

      Poista