Yksikään tämän syksyn räntäsade ei minua ole näin perusteellisesti kastellut kuin tämän päiväinen. Mennessä ilma oli mukiin menevää, mutta kotiin tullessa taivas viskoi märkää räntää oikein olan takaa. Loskaa, tuulta, kamalaa. Onnekseni lähdin aamulla niin varhain liikkeelle, että jouduin vasta myöhemmin sään riepoteltavaksi. Asiatkin sain toimitettua, ostokset tehtyä.
Huomaa joulun olevan jo ovella. Silmiä häikäisee loiste ja kimallus. Kiire painaa päälle jokikisellä. Aloin toivoa, että joulu olisi pian ohi, maailma rauhoittuisi. Minulla jo vaikka kuinka mones joulu, kun katselen vain muitten touhuamista. Puolison viimeisinä vuosina joulu jo minimoitiin ja nykyisin siitäkin enemmän.
Eilen tipahti postiluukusta uudistunut Suomi-Amerikka-yhdistyksen jäsenlehti Sam Magazine-nimisenä. Luin illalla ennen kuin nukahdin. Lehdessä on joskus ruoka- ja juomareseptejä. Aion ottaa yhdestä vaarin ja sen nimi on gingerbread latte. Tarvitaan vaniljauutetta muun lisäksi, ja uute minulta kotona puuttui. Muut olivat. Nyt on uutettakin. Siispä jonain päivänä kokeiluun!
Tutustuin myös minulle tyystin vieraaseen blogiin. Suomalainen perhe muutti viime kesänä keskelle Tyyntämerta Havaiin saarelle, jossa nyt nauttivat kaikesta siitä eksotiikasta, jota tämä saari on kautta aikojen tarjonnut. Jos joku on kiinnostunut blogista, niin sitä voi lukea Konalla.com-nimisenä. Mauna Kea on saaren korkein kohta, 4207m, asukkaita saaressa 185 000, pinta-ala runsas 10 000 neliökilometria. Eikä sada räntää!!
Kiitos vinkistä! Kiva lukea elämästä jossain muualla.
VastaaPoistaOnko tuttuja esim. 1001kabul.blogspot.fi ja
moottoripuuma.blogspot.fi
Kiitos, Seija. Kävin jo tutkailemassa molemmat blogit ja taatusti menen uudestaan. Minäkin tykkään muitten maitten jutuista. Mitä kauempana, sitä parempi.
Poista