NIEMI

Joku on sanonut "historiaa niin että hirvittää". Tämä tuli mieleeni lukiessani Juha Hurmeen "Niemi" kirjaa. Olin sen ostamista jo haikaillut ja sain asialle uutta pontta erään saamani kommentin myötä. Siispä kirjakauppaan.

Olin menossa lääkäriin, ei omalle vaan ventovieraalle, ja saatan uskottomuuteni takia joutua tilille. Istuin lääkärin vastaanoton odotushuoneessa  ja ryhdyin siinä vuotellessani lukemaan Hurmeen Finlandia-palkinnon saanutta kirjaa. Jo heti alkulehdillä sain "historiaa niin että hirvittää". Kaikki alkoi aivan alusta. Vesi velloi nykyisen Suomen päällä aina ties minne asti. Iso manner alkoi haljeta, syntyi maanosia ja maita, vaikka niitä ei vielä niiksi kutsuttu. Hurme on läksynsä lukenut. Sivu sivulta etenemme kohti sitä aikaa Niemellä, kun ihmiset alkoivat tätä asuttaa. Tätä edelsi kuitenkin pitkä aika ja vieläkin pitempi, kun uiskentelimme kaloina vedessä. Välillä tirskahtelin naurun kutina kurkussa Hurmeen hilpeälle kielelle. Sitten tuli hoitaja kutsumaan ensikäynnin vaativaan haastatteluun. Näytin kirjaa ja kysyin, onko hoitaja lukenut. Ei ollut, mutta arveli lukevansa. Panin Niemen laukkuun ja altistuin kuulustelulle.

Tuli lääkärikin. Oli semmoinen tytteli iältään, mutta asiallisen tuntuinen. Olin nimittäin pyytänyt naislääkärin, kun oli semmoinen asia. Ei muu kuin luomi ehkä hieman intiimissä kohdin kroppaani. Piti paljastaa toinen rinta. Tohtori rapsutti luomea ja sai murusia irti, mikä on kuulemma hyvä merkki luomessa. Sanoi, että voidaan leikata pois, jos haluan. En halunnut, jos ei kerran ole kuolemaksi melanooman kautta. Olin huojentunut, että saan toistaiseksi elää. Toivottelimme kaikki kolme naista toisillemme hyvää uutta vuotta ja minä pukeuduttuani lähdin.

Syötyäni kotona salaattini, sillä olen taas vahvasti ja vakavasti ruodussa, jatkoin Hurmeen kirjan lukemista. Nyt mukavasti olohuoneen nojatuolissa jalkalampun valossa. Kirjoitan tätä hetken ja sitten taas kirjan kimppuun. Suosittelen muuten kirjaa kaikille kynnelle kykeneväisille, jotka taitavat lukemisen taidon. Kirja ei ole mikään pokkari, vaan kunnon kirjan kokoinen ja näköinen kovine kansineen, sivuja 440, josta ei voi olla kuin pelkästään kiitollinen ja onnellinen.