Tämän viikon joululaulut jäivät kuulematta. Piti menemäni Tuomiokirkkoon. Este ystävälläni, joten peruutimme menon. Sen sijaan rämmin loskassa ja rännän sekaisessa lumisateessa ostamaan hedelmiä ja muutaman viipaleen harmaasuolattua joulukinkkua. Postitin pari joulukorttia, luin Italiasta saamani kirjeen ja aloin naputella siihen vastausta. H on leikattu ja tulee ystävänsä auttamana tämän autolla luokseni joulun jälkeen. Olen lueskellut ja kyllästynyt ainaisiin salaatteihini. Onneksi sain kaupasta tuoretta tankoparsaa ja mungopavun ituja. Vaihtelua. Kaivan granaattiomenasta siemenet ja syön taas salaattia.
Miksen syntynyt Italiaan? Olen vähän kateellinen, kun italialaiset asuvat keskellä historiaa ja taidetta. Sieltä saamani kirjeen mukana oli taas museosta brosyyri. Ystäväni ollut Napolin arkeologisessa museossa, jossa aikojenkin takaa esiin kaivettuja taide-esineitä. Sitten jälleen kerran Roomassa ja sen museoissa ja taidegallerioissa. Saan aina hyvin tarkan kuvauksen käymistään paikoista ja siitä olen äärettömän kiitollinen. Itse kun en sen enempää Roomassa kuin Napolissakaan ole ollut. Muutamat Italian matkani pysähtyneet Toscanaan.
Heräsin taaskin tänään varhain. Katselin läppärin ruudulta Woody Allenin vuonna 2010 ohjaaman leffan You will meet a tall dark stranger. Ja huomasin nähneeni sen aiemminkin. Makasin mukavasti vuoteessa läppäri vatsan päällä ja paneuduin ihmiskohtaloiden sokkeloihin. Hienot näyttelijät, Anthony Hopkins muun muassa ja Zorroa näytellyt Antonio Banderas.
Nyt nautin jo tässä ohessa aamulatteani. Ulkona näyttää vetiseltä, hiljainen lauantaiaamu kaupungissa.
Elämä kuluneet vaunut
pysähtyy meren ääreen.
Mutta vesi
tekee aina lähtöä
ihmisten elämässä.
Kaikki avautuu
aamuvarhaisella,
on äkkiä poissa.
(Bo Carpelan,suom. Pentti Sammallahti)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti