Nonnih, pippalot linnassa pidetty. Klänningit viimeisen päälle, design koruja, kaikkea mikä asiaan kuuluu vuoden huippujuhlassa. Ei niitä tässä maassa montaa olekaan. Nyt oli sekin syy, että satasta vietettiin. Aira Samulin oli pannut merkille, että moni tahtoi hänen kanssaan kuvaan. Minä panin sen merkille, että kaikki miehet eivät vieläkään kävele oikeaoppisesti naisensa vasemmalla puolella. Eikä jokainen koukista käsivarttaan niin, että naisen on helppo siihen omansa asettaa. Käsi roikkuu velttona ja nainen pinnistelee pitämällä edes joten kuten kiinni. Nämä ovat, totta kai, pikkujuttuja. Pääasia on, että mukana ollaan ja hauskaa on. Mutta tilaisuushan kokonaisuudessaan on tv-katselijan riemujuhlaa, sallittua kritiikkiä parhaimmillaan.
Oli, kuten ennenkin, kivaa tv:stä seurata ensin kättelyä ja sitten muuta ja kuunnella haastatteluja. Eikä niissä enää vuosiin ole kysytty "mitä itsenäisyys teille merkitsee?" Jonkun toimittajan (ja muidenkin) lailla huomasin minäkin ne kaksi jetsulleen samanlaista leninkiä kahdella naisella. Ihan selvä de ja vu-tapaushan se oli, mutta todellinen. Joskus ennenkin on näin tapahtunut. No, ei tämäkään maailmaa kaatanut. Hyvä maku kummallakin.
On ihmisiä, jotka eivät näitä juhlia hyväksy, ei pukuloistoa, ei "parempiosaisuutta". Moni frakki on yleensä pukuvuokraamosta ja moni naisen asu muualta kuin tunnetusta muotihuoneesta, joillakin jopa ennen käytetty itsenäisyysjuhlissa. Miten mukavaa katsella kaunista sohvan nurkasta, tyylikkäitä asuja, hymyjä yleensä niin totisten poliitikkojen kasvoilla, ihailla pöydän antimia ja kuunnella ihmisiä. Niitäkin, joiden ansiosta nytkin jälleen linnassa juhlittiin. Voisi olla toisinkin.
Kaikki hyvin, olet maamme armahin Suomenmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti