4. joulukuuta 2017

ENSI VUONNA AKTIIVISEMPI

Kahmaisin aamulla luukun auki "Kurkotan kohti toivoa. Loskassa ja ruuhkassa. Valo tihkuu." Loskasta ei ole tietoa. Talvi meni pois. Toivoa kohti on hyvä kurkottaa ja valoakin tihkuu, kunhan tästä päivä urkenee. Juhlaviikkoa eletään. Ylihuomenna pippalot ja niittaudun television ääreen. Mitenkä kukin pukeutunut, ovatko kristallit kirkkaat ja sujuuko kättely jouhevasti kuten aina? Tänään vielä normaali päivä, huomenna voi varastaa lähdön.

Lähetin R:lle meilin ja kerroin kuulumiset. Sitten soitin K:lle ja yritin saada tolkkua, menemmekö kuulemaan joulumusiikkia joko maksullisesti tai ilman maksua? K lupasi soittaa, kun ei muistanut minä päivänä on lääkärikäynti.

Olen tehnyt näin varhaisesti uudenvuodenlupauksen. Alan olla aktiivisempi Stadin Slangin tapahtumien suhteen. Kaikkea kivaa. Jos vaikka tapaisin jonkun kaukaa lapsuudesta, kun Tölikän kundit joskus skrivaavat Tsilariinkin. Kuvia luvassa Vanhan tsyrkan konsertista. Valokuvaajia paikalla. Vilahdammeko K ja minä  jossain kuvassa?

Luen edelleen kesken "joulukiireitteni" Hemingwayn kirjaa The old man and the sea. Aina vahvempana tulee mieleen, etten ole sitä aiemmin lukenut. Muistaisin näin voimakkaan kuvauksen kalanpyynnistä. Muistan kyllä joskus nähneeni elokuvana. Vanhus juttelee kirjassa yhtä lailla niin itselleen kuin kalalle, joka taistelee hengestään siiman päässä. Eikä se mikään pieni otus olekaan. Luin pitkän pätkän taas viime yönä herättyäni joskus kahden maissa toviksi.

Urkeni siis uusi aamu, olo mainio. En poistu kotoa muutamaan päivään. Torstaina hedelmävati taitaa olla sen näköinen, että kaipaa täydennystä. Ja miksen minäkin? Jos en olisi dieetillä, lähtisin Wanhaan Satamaan Naisten joulumessuille, joilla messuilla olen lapsesta asti käynyt. En tosin enää puolison viimeisinä vuosina, mutta alussa lykin hänet pyörätuolissa. Muutettuani pois Katajanokalta, en ole sinne mennyt. Tänäkin vuonna jää väliin. Ensi vuonna harkintaan, kun olen päässyt pyrkimiini kroppamittoihin.

Ei tässä muuta. Aloitetaan päivä.







2 kommenttia:

  1. En mittojasi tiedä, en halua niistä muuta kommentoida, kuin tämän. Olen ehkä ikäisesi, lähellä ainakin. Älä ole vihainen kirjoitusvirheistäni, kirjoitan hieman omalla karjalan murteella. Niin asiaan. Noin 2 vuotta sitten sairastuin flunssaan. Se kesti ja kesti..meni ruokahalut..meni elämänhalut. Minulle sanottiin paikallisessa kaupassakin "mitä sinulle on tapahtunut?" Laihduin n 4 kk:n aikana 17 kg. Selvisihän se, Sydän ei toiminut oikein, keuhkoissa nestettä yms. En toivo pahimmallekaan ystävälle, enkä vihamiehelle samaa. En jaksanut kävellä portaita ylös, en pestä pyykkiä, en mitään kotiaskareita. Sanoin läheisilleni, etten koskaan valita kiloistani, jos tästä selviän ja minähän selvisin.
    "kovia kokenut"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että selvisit vakavasta flunssastasi "Kovia kokenut". Suuri määrä kiloja tuo 17 ja lyhyessä ajassa. Toivottelen sinulle Oikein Hyvää Joulua ja kiitän kommentistasi.

      Poista