20. kesäkuuta 2017

EI KUN SATEESEEN

Olen lähdössä kauppaan. Sataa. Hedelmiä, marjoja, vihanneksia, siinä kaikki. No, voin minä ensin mennä vaikka Suomalaiseen Kirjakauppaan. En jaksakaan syventyä kotikirjaston antiin ja vastikään ylähyllystä ottamani Steinbeckit kiipesin panemaan sinne takaisin. Eikä kiinnosta liioin maalaustaiteen historia, jolla aioin itseäni sivistää. Selasin minä sen läpi taas kerran ja tutkin kuvat. Teatterineuvos Matti Aron kirja ei saa suosiotani myöskään. Aloitin ja lopetin. Etusivulla on vanhemmilleni omistuskirjoitus. Olen kerran aikaisemminkin yrittänyt kirjaa lukea, mutta...  Ehkä todellakin hivuttaudun tänään Suomalaiseen. Tai Akateemiseen. Pitäisi joskus mennä Helsingin kauppoihin, vaikka Akateeminen siellä on itsensä kutistanutkin ollen lisäksi vankasti ulkomaisessa omistuksessa.

En ahkeroinut liiemmin eilen. Vuodevaatteet vaihdoin ja pesin koneellisen pyykkiä sekä hiukseni. Meilasin Espanjaan ja vein roskat. Muuten meni puhtaasti oleiluksi. Eikä se ole kiellettyä.

Jackpotin numerot ovat ensimmäisen kerran jälkeen menneet aivan poskelleen, joten siirrätän itseni taas lottoajien joukkoon. On alkanut tuntua, että olen pihdeillä Itäkeskuksessa kiinni ja Helsinki vaikuttaa saavuttamattomalta asuinpaikalta. No, ehdinhän minä siellä melkein koko tähänastisen ikäni asua. Tämä ei ole oikeaa Helsinkiä. Oikea Afrikkakin alkaa minulle vasta Päiväntasaajasta etelään päin. Kaikki sen pohjoinen puoli on aivan jotain muuta. Olen asian ollut itse toteamassa Marokossa. Kielikin ranskaa.

Lipittelen kahvini loppuun ja sen jälkeen julkisivuni kimppuun ja menoksi. Pitänee mekon päälle panna takki.






2 kommenttia:

  1. Ihan silkasta uteliaisuudesta kysyn: miksi kirjakauppa, miksei kirjasto? Sinänsä kyllä on kovin hyvä, että jotkut ostavat kirjoja, kun minä en koskaan, vaikka paljon luenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aikoinani ollut kirjaston asiakas, mutta jotkut kirjat niin epäkunnioittavasti luettuja, että lopetin. Lehtien välissä liiskattuja kärpäsiä, lukijalle tärkeät kohdat alleviivattuja, sivuja revitty, marginaalissa merkintöjä... Kaikella kunnioituksella kirjastoja kohtaan, ei kiitos.

      Poista