RUNOT OVAT TÄMÄN HETKINEN ELÄMÄNI

Kyllä vielä toistaiseksi kirjallisuuden historiateokset jäävät lukematta. Panin takaisin hyllyyn. Sitten lähdin kirjakauppaan. Ostin Tuula Korolaisen ja Riitta Tuluston toimittaman runokirjan "Ikäisekseen hyvin säilynyt" satavuotiaan Suomen runoja.  Hyvä että ostin, varsin mukavasti koottu kirja ja runoja, joista en ole kuunaan edes kuullut. Tuttujakin koko joukko, muun muassa Ilpo Tiihosta. Tosin kirjan runo "Oula, ota coca-cola" ennen lukematon. Kirjan runot ajoitettu ajalle 1917-2017. Hehkutetaan Suomen satavuotista taivalta itsenäisenä maana. Sitä hehkutettiin myös kirjakaupassa uistinten kohdalla. Liekö ihan Rapaloita? Satavuotis-uistimia mainostettiin. Ennen muinoin kirjakaupoissa myytiin vain kirjoja ja vähän paperikauppatavaraa. Nykyisin on sateensuojia, pyyhkeitä, koriste-esineitä sekä ynnä muuta näiden uistinten lisäksi. No, kirjamyynti on sitten männävuosien lopahtanut ja kirjakaupan pitää tavalla tai toisella tuottaa saadakseen libristien palkat maksettua. Tosin Suomalaisen kirjakaupan voimahahmo taustalla on Kustannusosakeyhtiö Otava.

Ostoskierroksen jälkeen panin pirttiä puhtoisemmaksi, kun tänään saan vieraan. Imuroin ja pyyhin oikein huonekaluvahalla tuolit, pöydät ym. Kyllähän minä muulloinkin imuroin, mutta nyt oli syy, eikä se niin kamalaa edes ollut. Huilin sitten partsilla uuden runokirjani kanssa.

Nyt löysin (aina vaan löytyy sopukoita, joissa muistoja) A:n vanhoja kirjeitä ja vielä A:n ja Horstin hääkutsunkin sekä lisäksi vanhimman pojan kastejuhlakutsun. Emme olleet, muuten huomioimme. Kiitoksetkin löytyivät nyt. Kaikesta on aikaa! Olin A:n kanssa joitakin vuosia kirjeenvaihdossa senkin jälkeen, kun puoliso ja minä olimme vierailleet Saksassa. Sitten kirjoitusvälit harvenivat ja lopulta kirjeet loppuivat. En tuntenut oikein kiinnostusta kirjoitella Horstin vaimon kanssa. Mutta nyt olen kiinnostunut, meilit kulkevat.

Ensimmäistä kertaa rullauduin mekkosillaan eilen asioille. Meno oli niin kevyttä aivan kenkiä myöten. Lepäsin matkalla Stockmannille kauppakeskuksen nojatuolissa. Papparainen viereisellä tuolilla tahtoi kuulla mielipiteeni Lontoon tornitalon palosta. "Kauhea tapaus", oli vastaukseni ja sitten aloin tehdä lähtöä. Oli muuten hyvä aloitus. Ei puhuttukaan apteekista ja lääkkeistä. Mutta minä en ollut yhtään innostuneen vastaan ottavainen. Olin keskittynyt muuhun, vaikka Lontoossa paloi. Ei kuitenkaan kuten 1600-luvulla. Ostin muuten Herkusta itselleni yhden Eclairen. Ahmin sen jo melkein hississä. Tänään pitää kuitenkin syödä kaikenlaista.