SIEPPARI LUETAAN TÄNÄÄN LOPPUUN

Salingerin Sieppari melkein luettu. Holden Caulfieldin kielenkäyttö siistimpää kuin mitä nykyisin kuulee nuorison käyttävän. No, kirjan ilmestymisvuosi 1951, kirjoittaminen aloitettu ehkä jo aikaisemmin. Nuoriso ei ollut tuohon aikaan niin raakaa ja kovaa, julmaa. En usko Pentti Saarikosken siistineen Salingerin kieltä. Sieppari on mielenkiintoisempi kuin luulin, ja oli hyvä, että sain Tsilari-lehdestä kimmokkeen sen lukemiseen. Tarvitsen näemmä moneen asiaan potkun takapuoleeni.

Yö meni kokonaisuudessaan nukkuen, josta olen hävyttömän tyytyväinen. Ihminen tarvitsee unensa. Aurinkoa ulkona, Juhannus maassa, päivät alkavat lyhetä, syksyä kohti mennään. Näin se menee, vastaan ei voi pullikoida. Tai voi, mutta tuloksetta.

Eilen söin enemmän kuin toivoin sen tekeväni. Kaivelin jopa pakastimen kätköjä surutta. Tuskin saan rangaistuksen, kun taas olen ruodussa. Muistelin mökkiajan juhannuksia, vieraita, iloisia iltoja, kokkoa, koiriamme, hauskan pitoa, aikoja, jotka ovat vain muistoissa. Näin se menee näidenkin asioiden kohdalla. Sitten erään kesän päivänä ajoimme Tampereelle, soitimme ystäväpariskunnan ovikelloa ja kysyimme, tahtovatko ostaa meiltä mökin. Tahtoivat. Tilasimme muuttokuorman ja sanoimme mökkiajallemme hyvästi. Kaikki ne vuodet olivat ihania, täynnä lämpimiä muistoja kanoineen ja hevosineen, ystävien vierailuineen, oman aikamme viettoineen. Me emme mökillä koskaan rehkineet. Otimme aina kaiken siellä kevyesti, ilman pakkotöitä, annoimme joskus ruohon pihalla kasvaa ennen kuin sen ajoimme. Soutelimme ja prutkuttelimme pienellä perämoottorilla järvellä, keräsimme marjoja ja sieniä, makasimme riippukeinussa ja katselimme pilviä taivaalla. Niitä aikoja on nyt hyvä muistella ja minä muistelen niitä yksin ilman puolisoani.

Mutta nyt on taas eräs Juhannus menossa, tämmöinen Juhannus hiljenneessä Itäkeskuksessa. Lottosin tällä viikolla. Saanenko alkaa katsella uutta kotia? Olisiko Fortuna minulle ystävällinen?