ONKO TYHMYYTTÄ?

Illalla paneuduin taas  Heini Kilpimäen kirjaan suomalaisesta tyhmyydestä. Kirjan loppupuolella uppoudutaan miesten tyhmyyteen. Miehisen tyhmyys-luvun kirjoitti runoilija Miki Liukkonen, joka kysyy, onko kyseessä nyt iloluontoinen tyhmyys, sellainen hällävälittömyys, joka toisaalta taipuu lähemmäs tätä "suomalaista hulluutta", jota Liukkonen ei ole koskaan ymmärtänyt.

Liukkosen mielestä suomalainen tyhmyys on ennen kaikkea jääräpäistä suvaitsemattomuutta ja typerää kansallisylpeyttä, joista jälkimmäinen on barbaarista ja alkukantaista. Urheilutapahtumista "vaahdotaan" ja Liukkonen inhoaa suomalaisten intohimoa jääkiekkoon. Se on typerää ja väkivaltaista peliä, hän jatkaa. Typeryyttä on kansanmielisyys, ylpeys, homovastaisuus, yliheterous ja maskuliinisuus. Kaikki on hyvin mustavalkoista. Liekö näin?  kysyn minä.

Jääräpäisenä me pidämme kaikki, Seitsemän veljeksen lukeneet, Jukolan Jussia. Tämän havaitsemme mekin, jotka emme ole Teatterikorkeakoulun näyttelijätyön professori Elina Knihtilä, joka Kilpimäen kirjassa setvii Jussin luonnetta. Jussihan hakkaa päätään seinään sekä kuokalla jäistä maata eikä anna periksi. Knihtilän mukaan suomalainen tyhmyys on ensisijaisesti maskuliininen piirre, feminiinistä siinä ei ole. "On sotkuinen tukka ja lihaksisuutta ja puhumatonkin se on".

Minusta kyllä eivät kaikki suomalaiset miehet ole Jukolan Jusseja. Eivätkä liioin Uuno Turhapurojakaan. Miehiäkin on joka junaan ja kuten tiedämme, asemallekin jää. Tyhmyyttä mahtuu meihin jokaiseen enemmän tai vähemmän, olemmehan ihmisiä, miehiä ja naisia. Se, mikä minusta on tyhmyyttä, on, että hävitämme eläimiä sukupuuttoon omien tarpeittemme takia, raiskaamme surutta luontoa, emmekä pysty elämään sovussa tällä maapallolla, emme todellakaan ole suvaitsevaisia. Sopisi olla, koska jokuhan jo laski, koska tämä kaikki loppuu, eikä siihen mene kovin kauaa aikaa.