22. huhtikuuta 2017

PIIPAHDIN 1800-LUVULLE

Täytyy taas kertoa. A lähetti kuvia perheestään netin kautta. Nyt näin Horstinkin noin kaksi vuotta ennen kuolemaansa. Näin myös esikoispojan, jota olin pidellyt Hofheimissa pikkuvauvana sylissäni ja vienyt tuliaislahjaksi hänelle sinisen peiton. Tämän kertoi A. Itse en peittoa enää muistanut. Poika on jo tietysti aikuinen mies ja naimisissa. Sanon kuten A "My God,  time runs so quickly". Näin nyt A:n toisetkin lapset  sekä vielä A:n koiran. Tuntui niin mukavalta "tavata" heidät kaikki ja lisäksi A:n itsensäkin. Sain monta kuvaa. Myös vävystä ja miniöistä. Vielen Dank (A on saksalaistunut egyptiläinen Espanjan asukas).

Aloin lukea Sinebrychoffeista kirjaa, jonka ostin Sinebrychoffin museosta. Tuntui kivalta katsella Bulevardi 40 Signe Branderin ottamia kuvia, kun kuljeskelin samoissa huoneissa jokin aika takaperin. Oli helppoa kuvitella, miten siellä on eletty ja taidetta kerätty. Nyt kaikki meidän kiinnostuksemme ja ihastuksemme kohteena!

Kirjan mukana on jälleen hienoa piipahtaa "minun" 1800-luvulleni, vaikka hiukan kirpaisi se silloinen ajatusmaailma, että "naisen maailma on koti, miehen koti on maailma". Silloin oli vieläkin vaikeampaa kuin nykyisin naisen punnertaa elämässään eteen päin tähän "miehen maailmaan". Melkein kaikki koulut olivat pojille, koulukieli oli ruotsi. Vaikka olimme jo Venäjän alaisuudessa Ruotsista irtautuneena, jäi ruotsi vahvasti käyttöön. Autonomia-asema salli sen, että meidän ei ollut pakko osata venäjää. Jopa venäläissyntyiset kauppiaatkin ruotsalaistuivat, josta alettiin olla jo huolissaankin. Helsinkiin saatiin vasta 1800-luvun puolenvälin jälkeen ensimmäinen venäjänkielinen alkeiskoulu.

Bulevardi 40:n emäntänä oli niin ikään 1800-luvulla Fanny Sinebrychoff. Naimisissa Paul Sinebrychoffin (nuorempi) kanssa. Fanny oli näyttelijä, mutta hänen piti luopua urastaan kihlauduttuaan Paulin kanssa. Hän oli kaunis nainen ja herätti aina Bulevardilla kävellessään laajasti huomiota. Hän on ohittanut Engelin suunnitteleman Vanhan kirkon hautausmaan portin, josta vuonna 1980 kirjoitti  Bo Carpelan runon:

Silloinkin, kun kesä
on kauneimmillaan,
on tämä portti,
ja, tuolla puolen,
ruoho ja haudat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti