Tänään lepopäivä tyhmyydestä, vaikka usein, ellei aina, se on minussa läsnä. Tänään myös jälleen kotipäivä ja vasta huomenna liikkeelle. L lähetti ajattelevaisesti ystäväni C:n kuolinilmoituksen Helsingin Sanomista. Lehteä paperisena ei minulle tule. "Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa". Siitäkin poismenosta on jo kuukausi.
Vihdoinkin Italiasta kirje. S-L pärmänttää jälleen sivukaupalla maan kohtaloa ottaa vastaan miljoonia maahanmuuttajia. He ovat riesana. Ei edes poliklinikalla saa rauhassa odottaa, kun sinne ilmestyy ovenpieleen ulkomaalaistaustainen henkilö valittamaan surkeuttaan. Eikä se ole hiljaista katkeruutta Italiaa kohtaan, vaan suuriäänistä kiukulta maistuvaa vaikerointia. Kaduilla heittäydytään kohti Mekkaa ja rukoillaan tai missä vaan rukoillaan hetken ollessa oikea. Suomeen tulleet maahanmuuttajat ovat vielä määrältään pientä verrattuna moneen muuhun maahan kuten Italiaan, jonne rantautuu päivittäin ihmismassoja paremman eldoradon toivossa.
Oikein kättä päälle Kiinan ja Suomen presidenttien välillä ja pandapariskunta matkaa Suomen Ähtäriin. Bambuviljelmät vaan kiireesti kasvamaan. Jos poikasia, niin ne on säällisen ajan koittaessa lähetettävä Kiinaan. Turkasen hyvää huolta pidettävä pariskunnasta, ettei tapahdu mitään pahaa eläimille. Ollaanko valmiina? Mitä meillä pandoista oikein tiedetään? Ei mitään pehmoleluja, vaikka siltä saattavatkin näyttää. Söpöjä kuin mitkä.
Aurinkoista ja keväistä. Piti kaivaa ohuempi aamutakki käyttöön. Jos olisin vielä tyttönen, alkaisin kohtapuoliin kinua ainakin polvisukkia äidiltä ja myöhemmin aivan nilkkasukkia. Vaatekeskustelut olivat jokavuotisia ja aina samoin sanakääntein "saako jo panna, kun toisillakin on?" Näihin vaatekappaleisiin en enää sorru enkä kinu. Kokeilin kesämekkoja kaapista ja ylen ovat väljiä. Kerroin E:lle Oulunsaloon pienentymisestäni. Vastaus oli "nyt mä olen kateellinen". Se tuntui oikein mukavalta ja kutkutti mieltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti