3. syyskuuta 2016

KAMPISSA

Tein kuten lupasin, menin taas stadiin ja Kamppiin. Metromatka ei edellisiä kummempi. Ikävystyneen näköisiä ihmisiä, jotka välttelivät katsekontaktia. Ne, jotka eivät vältelleet, näpräsivät puhelinta. Minä istuin ja katselin heitä kaikkia. Ja erittäin paheksuvasti katselin miestä, joka piti jalkojaan vastapäisellä penkillä. Mutta hän ei huomannut katseluani, koska hänkin näpräsi puhelinta.

Kampin metroasema on minulle aika vieras ja seikkailin tovin lukemalla kylttejä, joista saisin selvää, mihin olen menossa. Päätin ylipäätään mennä ulos, koska siellä osaan taas suunnistaa. Tuli hiukan kiertotietä, mutta löysin perille.

Tuli aika, kun oli taas mentävä Kampin metroasemalle ja nyt oli mielessä kotiin lähtö. Luiskaa ei ollut missään, enkä enää tahtonut lähteä kiertotiellekään. Seisoin portaitten yläpäässä kokoamassa rollaattoria (saan sen kannettua, mutta tarvitsen kaiteen, josta saan avun kavutessani ylös tai alas), kun eräs nuori mies tuli yllättäen auttamaan ja tahtoi välttämättä kantaa rollaattorin alas ja tarjosi käsivartensa tuekseni. Olin niin ällistynyt, etten pannut edes vastaan. Katselin kaveria, että hän todellakin oli siinä ja aivan todellinen. Mentiin käsikynkkää portaat ja hän koko ajan seurasi pärjäämistäni. Kiittelin ja hymyäni väritti ystävällinen hämmästys hänen ylenpalttisesta kohteliaisuudestaan. Taivaastako siihen tipahti, mutta siipiä ei ollut? Uskoni ihmiskunnan hyvyyteen koheni.

Menin ruokakauppaan ja ostin voileipäaineksia ja yhden makean marjapiirakan. Saan tänään pari vierasta ja jos voileivät, yleensä teen pieniä, eivät kelpaa, olen helisemässä. No, voin koettaa antaa H:lle kotiin,  jos eivät täällä kaupaksi mene. Minähän olen dieetillä. Olen tosin laihtunut, mutta kyltymätön lääkäri vaatii lisää.  Ja jos tänne jäävät, on kiusaus minulle liian suuri. Eilen jo leikkasin pienen palan appelsiini-ankkapateesta ja kaduin heti. Söin kolttoseni hyvin nopeasti, jos vaikka vatsalaukku ei tätä kiellettyä herkkua huomaisi eikä rasvaksi varastoisi.

4 kommenttia:

  1. Mukavaa viikonloppua t. Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päästiin, Sanna, sunnuntaihin. Hyvää tätä päivää.

      Poista
  2. Jonkun jalat kenkineen lähijunan penkillä oli minulle varsinainen punainen vaate, kun vajaat 30 vuotta ajelin lähijunalla Espoosta Helsinkiin. Monet kerrat kehotin ottamaan jalat penkiltä ja useimmiten se tuotti tulosta, mutta joskus ei. Yksi nuori nainen oli tuohtunut, etten ollut pyytänyt sitä kohteliaammin. Englannissa olisi sanottu please jne. Hän päätteli etten ollut matkustellut ja nähnyt maailmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena/Donna mobile, hei. Minä kerran mielenosoituksellisesti pyyhin paperinenäliinalla penkkiä ennen siihen istumista, kun olin nähnyt, että vastapäinen kaveri lepuutti siinä jalkojaan. Kaikkein ikävintä on se, kun annetaan pikkulapsen pitää vaikka kurasaappaisia jalkojaan penkillä. Voi aikoja, voi tapoja!

      Poista