27. toukokuuta 2015

SYNTYMÄPÄIVÄ

Eilen haavahoitaja kotona. Vaihtoi haavapainauman siteen puolisolla, antoi ohjeita ja neuvoja ja sitten me juttelimme niitä näitä tovin verran. Kotisairaala vihdoinkin uusinut kaikki reseptit. Soittivat. Se huoli on poissa. Herkku toi ruokaa, kaksi jo minulle tutuksi tullutta miestä. Heilläkin aikaa aina vaihtaa sana taikka kaksi. Maanantain pesupäivä meni sittenkin mukavasti. Asialla kaksi osaavaa. Kiittelin ja kehuin. Viikko alkoi ilman ärtymistä. Turhaan maalailin piruja seinille. Kelan ilmoitus fysioterapiasta ei ollut valaiseva. Pitää soittaa ja kysyä tarkennusta. Nyt ei meille  tule kunnallinen fysioterapeutti, vaan haluan kokeilla yksityispuolelta. Kunnan ihmiset ovat jättäneet leikin kesken, kun terapian kohde ei ole ollut yhteistyöhaluinen.  Onko kantti kestävämpi yksityispuolella?

Monet ruokakaupat alentaneet hintoja, mutta Lidlillä on edelleen alennuksia myöntämättömänäkin ykköspaikka ja saksalaisella menee hyvin. Saksasta niinikään alun alkaen tullut Stockmann on alentanut kosmeettisten aineitten hintoja ja etuseteli lupaa  -20% normaalihintaisista tuotteista. Virossa ei ole enää niin halpaa kuin ennen, paitsi palvelujen osalla. Suomalaiset lappaavat hammaslääkärissä, jalkahoidossa ja kampaajalla. Ja mikäs siinä. Huomenna minäkin menen kampaajalle. On tuuraajapäivä, enkä muualle ehdikään. Televisiossa kerrottiin hiukan Viron kampaamohintoja ja pahaa teki.

Kukaan ei laula minulle tänään, eikä tuonut aamukahvia vuoteeseen. Muutama kortti tullut, kun en ole kaikkia ystäviäni saanut vakuuttuneeksi, että haluan olla hissukseen ilman muistutuksia vuosien kulusta. Kiitos kaunis kuitenkin.Toiset tahtoo olla juhlakaluna, toiset ei. Isäni kuului niihin tahtoviin. Meillä oli sattumoisin sama syntymäpäivä. Hänelle järjestin sekä suuria että pieniä syntymäpäiviä vuosien varrella.  Isä oli shakkimiehiä ja ystäviä shakkimaailmassa riitti. Hän oli myös liikemies ja sillekin saralle oli kertynyt väkeä onnittelukäynneille. Kutsuin kerran erään isäni ikivanhan ystävän, jonka saapuminen oli päivästä ehkä miellyttävin. Isä oli yhtä hämmästyneen ilahtunut kuin sinä jouluna, kun me tilasimme joulupukin ja tontun tuomaan lahjoja. Vanhempieni kasvot näyttivät samanlaisilta kuin minun vuosikymmeniä aikaisemmin. Pukkia olin varoittanut tilatessa, että meitä on sitten vain neljä aikuista ja kaksi koiraa.

Arinko paistaa tänään kuin sinäkin päivänä, jona minä tähän maailmaan putkahdin. Paikka oli Naistenklinikka.


8 kommenttia:

  1. Onnittelut syntymäpäivänä!! Ollaan sitten kevään lapsia kumpainenkin. Minun syntymäpäiväni on paria kuukautta aikaisemmin. Voisin kyllä täällä laulaakin sulle, mutta ei se taida sinne puolentoistasadan kilometrin päähän oikein kuulua.

    VastaaPoista
  2. Kevät on ihan kivaa aikaa syntyä,Marjatta. Juu, ei se näin pitkälle kuuluisi, mutta kiitos ajatuksesta ja onnitteluista.

    VastaaPoista
  3. Onnittelut sekä hyvin sujuneesta päivästä että syntymäjuhlasta! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, Polgara. Niin sitä taas vanhennuttiin. Niin se menee.

      Poista
  4. Hieman myöhästyneet onnittelut. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. CurryKaneli, kiitoksia onnitteluista. Samoin Sinulle kaikinpuolista mukavaa viikonloppua.

      Poista