23. toukokuuta 2015

KESÄ ALKAA TUOTAPIKAA

Lauantaissa taas ollaan. Huomenna, Helluntaina, luppopäivä ja sitten onkin ohjelmaa aina perjantaihin asti. Kolmena päivänä puolisolla minun sijaiseni. Haavahoitaja tiistaina kuten eilenkin. Haavapainauma ei kuulemma tulehtunut, jota pelkäsin ankaran punoituksen takia. Viikko alkaa pesijöillä, eikä se välttämättä tarkoita hyvää. Kesäkuun ensimmäisellä viikolla menen taas vaatehankinnoille sekä vielä pitäisi nipistää aikaa ja käydä Stockmannin Expertillä ostamassa tuuletin ja Herkun käynti tietysti. No, kyllä se tästä sujuu kun pannaan sujumaan. Eihän nämä vaadi kuin viisasta organisoimista. Odotan enenevässä määrin ja kiihkeästi palvelusetelin suomaa vapaata.

Tutustuin Helsingin kesäohjelmaan ja sitä on jokaiseen lähtöön. Tuuraajapäivänä näin, miten Espaa koristeltiin kukkalaittein. Ihana Helsinki-päivät. Myöhemmin kesällä Senaatintorilta saa kainuulaisia herkkuja maakuntajuhlien aikana. Tänään on kaupungissa siivouspäivä. Tänään juostaan Naisten kymppi myös. Maailma on tullut  kylään Helsinkiin festivaalin muodossa niin Kaisaniemessä kuin Rautatien torilla. Näistä alkaa Itämeren tyttären kesä. No, sekaan on minun hiukan hankalaa mennä, mutta kivaa muilla. Kun puoliso jaksoi vielä istua pyörätuolissa, nautimme Helsingin kesistä täysin rinnoin. Rakastin ja yhä rakastan suvelle tuoksuvaa Helsinkiä. Se herää eloon, ihmiset hymyilevät, terassit täyttyvät, aurinko paistaa ja lämpö leviää kaikkialle.

Kaikkihan taas on kuin olla pitää:
läikkyy laine, siemen itää.
Helpomp` ei hengitys olla vois!
Kelläpä nyt runon syytä ois...?

(Juhani Siljo runo Kesäkuun laulu 1. säe)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti