Kuummitytön projekti vienyt aikaa niin, etten ole blogin tekoon päässyt. Kotona mullin mallin, mutta jälki tulee olemaan mitä hienoin. Sekä tämä työhuone että makuuhuone jo antavat aavistuksen lopullisesta tuloksesta. Pois heitettävää, turhaa, ylimääräistä tavaraa ja paperia suuret määrät. Löytyy kadoksissa olleita, joiden etsimisen olen kesken jättänyt. Löytyy tärkeitä papereita, joista olen huolta kantanut. Isäni ja äitini jäämistöä, joista iso osa on jo roskistavaraa.Vuodelta 1803 vanha arkku purki sisustustaan ja kas, 1940-luvun Helsingin Sanomia pullahti esille. Suomen Kuvalehtikin 1975, jolloin presidentti Urho Kekkonen täytti 75v, juhlanumero. Samassa numerossa on Jyvissä ja akanoissa Arvo Salon lausahdus "Jos Suomesta lähetetään vaikka "Vapise,Amerikka. Töysän työläiset", niin se on täysin luvallista asioihin puuttumista". Merimiesarkkuvanhus täynnä valokuva-albumeja ja muuta muistoa aina 1800-luvulta lähtien. Sinne täytyy joskus sukeltaa tarkemmin. Tämän Suomen Kuvalehden 29.8.1975, hinta 3,80mk, hävitän. Siinä menee 165 kuvaa Urho Kaleva Kekkosesta paperikeräykseen, ehkä uusiokäyttöön tavalla tai toisella.
Kun tätä rumbaa on tässä katsellut, huomaa, miten turhaa on tullut kerättyä, säästettyä. Jos sitten arvokkaampaa ja tärkeämpääkin.Kuitenkin kaikkien muuttojen yhteydessä olemme rajullakin kädellä paljosta luopuneet. Liikaa jäänyt. Ihminen on kai säästäjä luonteeltaan, huono jättämään. Ehkä tuntuu ikävältä heittää osan omaa tai esivanhempiensa menneisyyttä pois.Vanhoja kirjeitä ja kortteja, joilla ei ole merkitystä muille kuin suvun jäsenille, joita ei enää juurikaan ole. Läheisiä ei ainakaan. Koulutodistuksia, ylioppilastodistuksia,uimamaisteritodistuksia, loputtomiin paperia, unohduksissa olleita dokumentteja. Turhia. Kummityttö on realisti: pois vaan kaikki turha ja tarpeeton. Oikeassa on tyttö.Hei, me siivotaan!
Olen näinä päivinä, tämän tunnustan, ollut melkoisen väsynyt, vaikka M-kummityttö on raskaammat työt tehnyt. En ole kehdannut kellahtaa lepäämään, jota nivelrikko olisi vaatinut. Puolisokin ollut hoidettava normaaliin tapaan. Tuuraajan sekä fysioterapeutin vierailut peruutin. Seuraavan kerran M tulee ensi viikolla ja hommat jatkuvat. Siihen asti hissunkissun itsekseni käyn läpi ja joko järjellä tai tunteella mietin, roskiinko vai talteenko taas.Luultavammin roskiin.
Yksi paperi jäi askarruttamaan. Löysin nimittäin Frans Eemil Sillanpään ruumiinsiunauksen ohjelman 9.6.1964 Helsingin Tuomiokirkossa. Kuka sukuni jäsenistä on ollut kutsuttuna? Ei ainakaan vanhempani. Nobelkirjailijan siunauksen oli toimittanut piispa Elis Gulin. Muistopuheen piti professori Rafael Koskimies. Musiikkina Bachia ja Sibeliusta. Hävitänkö? Kyllä kai.
Kuinka vaikeaa onkin heittää tavaroita ja papereita pois, vaikka niillä ei ole mitään käyttöä enään. Pitäisi tulla joku ulkopuolinen, joka ilman tunteita sanoisi, että pois vaan.
VastaaPoistaMuistan lapsuudesta, että en ymmärtänyr presidentin vaaleja vaikkaäitini niitä mulle yritti selittää. Kekkonen on aina ollut ja Kekkonen on aina oleva. Siltä se silloin joskus tuntui.
CurryKaneli, kyllä näin oli, että aina oli Kekkonen. Nykyisin ei niin pitkää virkakautta pressalla ole.
VastaaPoistaMinulla jatkuu poisheittotilanne kotona. Eilen roskiksella viisi kertaa. Vanha koti, joka peri vanhan kodin. Nyt on siivouksen aika.