Takana huono ja valvottu yö jälleen kerran. Kuuluu näihin omaishoitoasioihin puolison sairauden kanssa. Niitä tulee ja menee. No, ja eilinen Herkun tuonti meni vallan poskelleen. Liittyy vain ja ainoastaan minuun. Saatuani puolison ruokittua palauduttuani kaupungilta, menin pitkäkseni sohvalle tuumaillen hetken siinä lepääväni. Niin meni, että Herkku oli ovikelloa soittanut, koputtanut ja puhelimellakin yrittänyt tavoittaa. Nukuin kuin tukki. Heräsin ja aloin haikailla Herkun ruokia. Sain ihmisen kiinni, joka kohteliaan närkästyneellä äänellä kertoi tavaratalon yrityksistä saattaa tilaukseni perille. Pyysin anteeksi ja kerroin totuuden. Tuovat tänään. Näin käy, kun on liian väsynyt ja liian monta valvottua yötä takanapäin. Ei sitä näköjään jaksakaan loputtomiin, kun vielä päivät paiskittu kummitytön kanssa töitä. En tykkää jeremiadeista, mutta niitä nyt tuli naputeltua. Kyllä tämä tästä.Aina on huomenna uusi päivä.
Kummityttö toi sypressin. On tässä edessäni pöydällä ikkunan edessä, josta sille lankeaa tämän ajan lyhykäinen päivänvalo. Tanakasti sojottaa suorana purkissaan kuin suuremmat sisarensa jossain puistossa muilla mailla.En ole mikään viherpeukalo ja toivonkin koko sydämestäni, että tämä kaunis vihreä kasvi sinnittelisi nyt hengissä mahdollisimman kauan. Huushollin saatua viimeisen silauksen hankin joulutähden ja joitakin muita jouluaiheisia purkkikukkia. Muusta tämän ajan dekoraatiosta en ole aivan varma.Ovikransseissakin olisi valinnan varaa, jota määrää kummityttö jo ehti siunailla. Miksi niin monta? Mutta kun ne Stockmannin Argoshallin joulukimallukset kutsuvat ja houkuttavat vuodesta toiseen.
Olen alkanut kuunnella Eero Haapasen kirjaa Helsingin rysäkeisareista 1800-luvun Sörnäisissa. Kalastaja Karlssonin suku oli varsinaisen ammatin ohella myös kuuluisa salaisista pirtukuljetuksista. Helsingin Vanhankaupungin lahdella kun tapahtui kaikenlaista, eikä kalastuksesta saadut tienistit aina riittäneet. Elämä kaipasi enemmän jännitystä kuin mitä rysien kokeminen antoi. Tämä 1800-luvun Helsinki olikin erilainen kuin se, jonka perään minä haikailen ja jota elettiin Suurkadun liepeillä keskustassa, josta oli pitkä matka Pitkänsillan pohjoispuolelle ja jossa keskustan fiinimpi väki tuskin milloinkaan kävi. Pitkä matka oli myös paljon lähempänä olevalle Kalastajamäelle (nykyinen Katajanokka), jonka näkyminen kaupungin silloiseen keskustaan sai hienoston kavahtamaan. Olihan Kalastajamäellä talorähjiä mutaisten teitten varsilla sikojen ja lehmien eläessä lintallaan olevien talojen pihapiireissä. Sörkka ei paljoa jälkeen jäänyt, mutta Karlsson vähät välitti asuinseutunsa villistä miljööstä, vaan tahkosi rahaa toimillaan sekä merellä että maissa. Tällä kohdin kirjaa olen ja kuunteleminen jatkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti