Tämä on niitä aamuja, kun voisi kirjoittaa suurilla kirjaimilla FORCE MAJEURE. Tuuraajan esimies soitti illalla ja kertoi, ettei tuuraaja tänään tule. No, ei kun kiireesti tekemään tilausta Herkkuun. Liioin ei onnistu apteekkikäynti. Eipä tämmöisille yhtäkkisille epämieluisille sattumuksille mahda mitään, kuulunevat nekin elämän arkeen. Suoraan sanon, että olisin paksussa liemessä, ellen voisi tehdä Herkkuun ruokatilausta, joka kotiin asti toimitetaan. Kun pääsee vain kerran viikossa kauppaan ja jos se ei onnistukaan, niin pulassa ollaan.
Eilen oli kummityttö taas meillä töissä. Nyt olivat vuorossa olohuoneen verhot ja eteisen yläkaapin tyhjennys, jossa oli kymmenisen matkalaukkua. Mitäpä me niilläkään enää? Jätettiin pari, jos joskus vaikka naapurimaassa piipahtaisin. Tokkopa sentään. Hyvä kuitenkin, kun on matkalaukku. Muutakin kivaa tehtiin. Lounaana meillä samppanjaa ja ranskalaisia perunoita. Puoliso söi tuhdimmin. Tahtoi myös kuplivaista tilkkasen, jonka sai. Kommentti oli: väkevää.
Joitakin päiviä sitten juttelin täällä suomalaisesta sotasankarista ja mitenkä peräänkuulutin hänen elossa olevia sukulaisiaan. Sotasankarin jälkeenjääneet paperit haettiin ja toimitettiin sankarin tyttärelle. Sain häneltä kirjeen. Kertoi tyttärensä puolison, joka paperit haki, työskentelevän Ulkoministeriössä ja UM oli kiinnostunut papereista. Nyt ne ovat tyttären kotiarkistossa sukulaisten tutkittavina ja ovat nyt jo saaneet ansaittua arvostusta. Kirje oli kaunis ja siitä huokui tyttären kiitollisuus, kun olin saattanut paperit niille kuuluvaan paikkaan: kotiin.
Professori Sirkka-Liisa Kivelä jälleen kerran ruotii suomalaista vanhusten hoitoa. Itse olen nähnyt meininkiä pitkä- ja lyhytaikaisissa laitoksissa, joissa puolisokin on aika-ajoin ollut. Ja olen kertonutkin täällä, mitä mieltä hoidoista olen ollut. Olen vaatinut ihmisarvoista hoitamista, puuttunut rauhoittavien lääkkeitten liialliseen antamiseen, halunnut kunnon kuntoutusta viikkotolkkujen makuutamisten sijaan, ottanut puolison kotihoitoon laitoksen henkilökunnan vastusteluista huolimatta. Vuosikausia professori Kivelä on jyrissyt huonosta hoidosta laitoksissa sekä ilman avustajaa asuvilla kotona. Miksi mitään parannusta ei tapahdu? Olen kuunnellut loputtomiin hoitohenkilökunnan raskaasta työstä, henkilökunnan ja hoitopaikkojan vähyydestä, rahan puutteesta... Kuulemisistani huolimatta olen sitä mieltä, että kysymyksessä ovat asenteet. Niiden purkaminen pitäisi lähteä syvältä, lisättävä koulutusta ja saatava niin päättäjät kuin hoitohenkilökunta oivaltamaan, että me kaikki vanhenemme ja edessämme on hoitotarve tavalla tai toisella. Ikäänkuin me nyt pitäisimme vanhenemista ja vaivaisuutta jonkunlaisena ansaittuna rangaistuksena, johon pitää suhtautua vihamielisyydellä ja välinpitämättömyydellä. Kauniit ja ymmärrystä täynnä olevat sanat ministeriaitiosta eivät paljon auta. Tarvitaan tekoja. Missä ne ovat?
Kun itse työskentelen ikäihmisten kanssa, niin olen sitä mieltä, että kyse on asenteista. Rahallakaan ei aina saa. Joskus ihan pienillä teoilla ja toimintatavan muutoksilla voi saada aikaan isoja ja merkittäviä muutoksia.
VastaaPoistaOlen ollut jo pari kuukautta tuuraamassa eräässä pääkaupunkiseudun hoivakodissa henkilöstövajeen takia. Ensimmäinen kuukausi sujui hienosti. Mutta nyt alkoi flunssakausi ja hoitajia on myös sairaana. Kolme päivää kun teet kaksistaan, normaalisti neljän hoitajan hommia, alkaa olla niin väsynyt, että huomaa olevansa koko ajan huonolla tuulella. Kun apua saadaan tai sairaat hoitajat tervehtyvät, väsymys ei lähdekkään heti pois. Eilen menin nukkumaan klo neljä iltapäivällä. Nyt tuntuu siltä , että ehkä jaksankin tehdä tänään 14 tunnin työpäivän!
VastaaPoistaCurryKaneli, jos päättäjät todella tekisivät jotain tässä vanhushoitoasiassa,kaikki muuttuisi suotuisampaan suuntaan. Siinä mukana asenteetkin tulisivat toisiksi.
VastaaPoistaJaksamista,Sari,työhösi.
VastaaPoista