Viime yön kylmyys hiipi meille sisällekin ja piti panna lisää peittoa päälle. Kyllä se nyt holotnaksi muuttuu. Ei auta vastaan pullikoiminen. Tänä aamuna konttasin rollaattorin perässä ehkä himpun verran helpommin kuin männäpäivinä. Toivottavasti tokenee lisää, että taivun taksiin torstaina. Röntgen ja magneettikuvaus. Ruuanlaittoa ei tänäänkään, koska Herkku toi valmista. Ruuasta puheenollen, olen ymmärtänyt avokadopastan olevan tämän hetken trendiruokaa. En ole laittanut. Nyt kaivoin netistä reseptin ja haikailen, jospa minäkin. Voipi olla onnistuessaan melkoisen makoisaa. Pitää lisätä tarvikkeet Herkun tilauslistaan.
C soitti eilen ja oli tuppautumassa syntymäpäivilleen meille. En ota vastaan ennen kuin pääsen paremmin liikkumaan. Juttelin myös maailmanmatkaajaystäväni L:n kanssa meille tulemisesta joko yksin tai puolison kera. Lupailin syötävää, mutta taas kerran Herkun gourmetia. Tämäkin ilo sitten, kun rikko myöten antaa. Toisaalta taas, jos jään mahdolliseen leikkaukseen asti tämmöiseen jamaan, niin en aio heittää sosiaalista elämääni kuitenkaan sikseen, vaan vieraiden on katseltava tyynin mielin raihnaista emäntäänsä.
Kummityttö tulee torstaina kotivahdiksi minun ollessani kuvattavana. Tuo koiransa mukaan. Nimi on Stella ja se tykkää hevosista ja tuntee hyvin tallin hajut. Kummitytön tyttärellä on kaksi hevosta ja koulupäivän päälle viettää aikaa talleilla. Eikä tyttö mikään aloittelija enää ole. Kouluratsastuksen puitteissa mennään. Edessä siintelee joskus suuretkin kilpailut. Silloinpa sitten vallan Marko Björsin tapaan passagea, piaffea ja espanjalaista käyntiä kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Ihan toista, kun minä mökkiaikoina satuloin suomenhevonen Sadun ja painelin kohtuullista ravia metsäteillä. Aloitin tämän jalon asian ihan kylmiltään luettuani pari opaskirjaa ratsastuksesta ja sitten ei kun selkään.Satula oli sotilaallista laatua eli ollut muinoin maitotalon, joka hevosen omisti, upseeriystävän takapuolen alla. Tämä ei tahtiani haitannut, vaan tukka hulmuten kypärän reunoilla painelimme ratsukkona maita ja mantuja. Näin kului pari kesää ja sitten kuulin lainahevoseni joutuneen ravaamaan taivaallisille niityille. Lupaava urani ratsastajana oli päättynyt.
Ja niin päättyy tämänpäiväinen kirjoittelunikin tähän.
Enpä ehtinyt ihmettelemään eilisessä postauksessa mainitsemaasi miniraamattua. Minua kiinnostaa kovasti sellaisen alkuperä ja tarkoitus. Onko se mahdollisesti jonkinlainen matkaraamattu samaan tapaan kuin pikkuruiset matkaikonit? Mitä kieltä oli teksti? Onpa mielenkiintoista!
VastaaPoistaMinä odottelen operaatioaikaa polvileikkaukseen. Tilanteeni ei ole ihan noin paha, miltä sinun tilanteesi kuulostaa, mutta kyllä tässä aika "mitääntekemättömässä" tilassa on koko kesä mennyt. Onneksi kyllä pystyn ajamaan autoa kunhan vain ensiksi saan kiskottua vasemman jalan auton sisäpuolelle. Lähipiirissäni on useita hyvin tuloksin operoitua ja nyt aika normaalisti liikkuvia, joten odottelen operaatiota hyvin luottavaisin mielin. Sinulle toivottelen nopeaa apua vaivaan. Ja juu, sosiaalista elämää ei lopeteta! Siitä saa voimaa mennä taas eteenpäin!
Taitaa tästä talvi tulla. Sen verran on viileää. Minä aikoinani mummolassa yritin ratsastaa sedän työhevosella. Ei ollut satulaa eikä kypärää. Vauhti oli todella verkkaista ja mentiin vaan sen verran kun Urho päätti kulkea. Kun hän kyllästyi, niin alkoi syödä ruohoa eikä siinä mikään auttanut. Mutta muutaman kesän sain haaveilla suurista saavutuksista hevosurheilun parissa:).
VastaaPoistaHyvä Marjatta. Olin pikkutyttö, kun isäni osti/sai tämän pikkuruisen Raamatun, enkä sen alkuperää valitettavasti tiedä. Matkaraamatuksi siitä tuskin on ollut (tai kuka tietää), koska saattaa helpostikin kadota hyppysistä. Teksti suomea ja mikäli oikein muistan oli se Isämeidän rukous.Ei siis koko Raamattu. Jonkinmoisella pienoistekniikalla sivuille saatu aikaan.Lukeminen vaati hyvän suurennuslasin. Neljän millimetrin kokoiselle alalle ei isoa tekstiä saada. Kirjan paksuus kaksi milliä.
VastaaPoistaHyvää ja onnellista matkaa polvileikkaukseen!
Lohilasagnesi ohje näytti mukavalta, CurryKaneli, blogissa. Taidatkin olla aikamoinen kokki-ihminen! Ruuanlaitto on kivaa. Tosin minulta jäänyt olosuhteiden muututtua.Joskus muistelen omia ja puolison kokkiaikoja suurella lämmöllä.
VastaaPoistaJa kyllä, talveksi muuttuu ja muuttui jo. Ei mitään mielivuodenaikaani. Neljän, viiden kuukauden päästä helpottaa.