Nyt nukuin terveellistä unta tämän yön. Edellinen meni plörinäksi työn touhun jälkeisessä yli-innostuneisuudessa, joka ei unta suonut. Ei edes nukahtamispilleripuolikkaan voimalla. Roskiksella eilen alvariinsa, kotona lajittelua, puolison rutiinihoitamista,ruuan laittoa, C:n kanssa puhelinkeskustelua (koski itsemurhia) ja illalla myöhemmin sohvalla makaamista. Semmoinen päivä. Tänään jatkuu itsemurhakeskustelua paitsi.
Olen kerännyt vuosien ajan ruokareseptejä. Lajitellut ne suhtkohtjärjestykseen muovitaskuihin ja kirjoittanut ruoka-aiheet päälle. Osa on oikein kansioissa. Sitten on hyllyssä muutama sata keittokirjaa. Niitä oli ennen paljon enemmän, mutta annoin pois. Sitten ostin lisää. Eilinen päivä meni siihen, kun ehkä jonkunlaisen lievän haikeuden merkeissä otin reseptit (niitäkin satoja) taskuista ja vein paperiroskislaatikkoon Stockmannin isoissa paperikasseissa. M sanoi niiden löytyvän netistä, ainakin osan. Tiedänhän minä ja joitakin vuosien varrella sieltä ottanutkin ja pannut muovitaskuihin. Ennen oli aikaa ja tarvetta panna ateriahetket aina paremmaksi milloin milläkin gourmetilla yllättäen. Nyt puoliso pistelee makuaisti syvässä unessa ruoka-annokset muusattuina enempiä herkistelemättä ja kiittelemättä. Mitäpä minä siis Sophia Lorenin Piccatina di Vitello´lla tänä päivänä? Tai thaimaalaisella kookoskanalla ja paistetulla munariisillä? Parempi meidän kyökissä pysytellä vaikka lihapullissa ja karjalanpaistissa. Pääsee vähemmälläkin. Keittokirjoja on mukavaa selailla ja lukea, kuvia katsella herkuista. Muistella aikoja, kun meilläkin oli pöytä koreana alkuruuasta jälkiruokaan hauskassa seurassa hyvän viinin kera. Nyt voi olla ruokavieraana enää yksi henkilö kuten pohjoisen E tai Espoon C, turkkilaistunut H. Aterioimme keittiössä tai tilaan pizzoja olohuoneeseen. Yhdessäolo on tärkeää. Sinne tänne poukkoileva rupattelu virkistää.
Tästä tulikin mieleeni, että C aikoo tulla viettämään syntymäpäiviään post festum meille kuohuviinin ja leivosten kanssa. Tämän vaatii, enkä kampoihin pane. Nyt on sitten kotikin mallillaan, kiitos kummityttö M:lle, joka on antanut asialle aikaansa, ideoitaan ja voimiaan. Parempaa kummityttöä ei ole. Tuntuu aikamoisen hienolta naputella tätäkin kunnon kirjoituspöydän ääressä ja katsella työhuoneen uutta asianmukaista ilmettä. Vielä ei kaikki ole valmista. Ensi viikolla kuulemma siirrymme kaappeihin ja niiden sisällyksiin koko huushollissa.
Tupsahdin blogiisi jonkun toisen blogin kautta. Nytpä en enää muista, kenen se oli, mutta ei kai sillä niin väliä. Jaan elämäntilanteesi ainakin nivelrikon ja suuren keittokirjaston kanssa. Miten niitä keitto- ja muitakin kirjoja oikein kertyy?! No, tietysti mielenkiinnosta niitä kohtaan ja siitä, että niille on tilaa. Ja sitten jossakin vaiheessa tulee tilanne, että niitä on käytävä läpi ja niistä luovuttava. Voi itku!! Muistathan sinäkin kuitenkin, että reseptikokoelmille ja varsinkin keittokirjoille on roskiksen sijasta osoitteena myöskin Kierrätyskeskus. Sieltä voi seuraava kiinnostunut säilöä ne omaan hyllyynsä.
VastaaPoistaIhana tuollainen kummityttö! Nuoret ihmiset näkevät maailman melkoisen toisella tavalla ja heiltä voi oppia paljonkin. Ja oppiminen voi olla joskus molemminpuolistakin.
Toivottelen sulle hyvää viikonlopun jatkoa! Toivottavasti sateet pitäisivät nyt pientä taukoa.
Kiitoksia kun tupsahdit blogiini, Marjatta. Jos mielit, tupsahda toistekin.
VastaaPoistaTähän asti luovuin vain ruokareseptileikkeistä, joita olen vuosien ajan huolellisesti vaalinut ja määrää lisännyt. Keittokirjat jäänevät toistaiseksi hyllyyn.
Kierrätyskeskuksen toiminta tuttua. Hakivat kerran hyväkuntoisen vuoteen petauspatjoineen meiltä sekä käyttämättömäksi jääneen Samsung-television.
Mukavaa sunnuntaita, vaikka harmaalta ja tuuliselta ulkona näyttääkin.