3. helmikuuta 2013

KIRJEITÄ

Sain A:lta kirjeen Hyvinkäältä.Siinä toppuuttelee ottamasta puolisoa kotiin.Hyvää tarkoittaen.Ei usko mummelin voimiin.Mutta minätyttö otan.Olen jo luvannut ja sanassani pysyn.Eilen sain tuta Kivelän matkan edellisiä hankalammaksi.Lauantain aikataulut julkisissa ja jouduin pysäkeillä odottelemaan pitkiä aikoja,mutta toki matkaan pääsin.Matkustin kotimatkan bussiosuuden numerossa 18 ja se oli piripintaan täynnä ihmisiä.Minut survottiin kuljettajan koppia vasten aivan lyttyyn ja lisää väkeä ahtautui sisälle.Tarvittaisiinkohan tiuhemmat bussien välit viikonloppuisin? Käyttämäni ratikat taas olivat vähempiväkisiä ja huokasin onnesta istuessani viimeisessä kulkuneuvossa,joka toi kotipihan liepeille asti.Lämmitin broileria ja aurajuustoperunoita mikrossa,söin ja join janooni vettä.Tämän uurastuksen jälkeen en tehnyt enää mitään.

Musiikkia rakastava seinänaapuri muuttaa aprillipäivänä.Ettei vain olisi pilaa? Alapuolella asuva M-L on joutunut öisinkin musiikillisen hyökkäyksen kohteeksi ja käynyt miestä valistamassa järjestyssääntöjen suhteen.Kaveri laahautuu pikkutunneilla kotiinsa ja panee heti volyymit isolle niin että seinät tärisevät.Nuku siinä sitten.

Onko tyhmyyttä käyttää korkeakorkoisia talvisaappaita? Onko se silkkaa ja puhdasta turhamaisuutta,kuten naispuolisen ystäväni miespuolinen puoliso sanoo? Olen aina käyttänyt korkeita korkoja.Taikka siitä asti kun kynnelle kykenin. Nainen saa ja oikeastaan pitääkin olla turhamainen.Sehän on naisen elämän laki,itsestään selvyys ja suuri nautinto.Mitä muuta on parfyymin suihkaus korvien taakse ja sykkivään pulssikohtaan ranteessa kuin ihanaa kalliiksi tulevaa turhamaisuutta?

Lordi Chesterfield (1694-1773) brittiläinen valtiomies ja kuuluisa kirjoittamistaan kirjeistä pojalleen,on sanonut eräässä kirjeessään "Turhamaisuus tai nimittääkseni sitä lempeämmällä sanalla,ihailun ja suosion kaipuu,on ehkä inhimillisten tekojen yleisin kiihoke.En sano juuri paras,vaan tunnustan,että se toisinaan aiheuttaa kovin tyhmiä ja paheellisia tekoja.Mutta niin paljon useammin se on hyvien tekojen aiheena,että vaikka niillä voisi ollakin parempi pohja,sitä vaikutustensa takia kuitenkin on pidettävä arvossa". Ainakin minulle naisena turhamaisuudella,tässä tapauksessa korkeat korot, on pelkästään hyvä vaikutus.Mikäs sen somempaa kuin korkeat korot kopsaamassa suviaikaan asfaltilla, ryhti on hyvä ja sääret ehdottomasti näyttävämmät (ihailun kaipuuta?).Enkä näe siinäkään mitään hupsua,kun kamppailen kaikkea muuta kuin tyylikkäästi korkoineni epätasaisella ja jäästä liukkaalla jalkakäyvällä pystyssä pysyäkseni. Kärsin myös ylpeänä kaikki jalkavaivat,kipeytyneet varpaat,vaivasenluut ynnä muut turhamaisuuden kivuliaat lieveilmiöt (tyhmyyttä?) ja panen jalkaani vastakin kengät,saappaat,aamutossut korkeine korkoineen ja tunnen suunnatonta mielihyvää,naisellisuutta ja sitä kiehtovaa turhamaisuutta,jota ilman jossain muodossa yksikään nainen maailmassa ei voi olla.Eläköön turhamaisuus ja kevytmielisyys!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti