Kohtapuoliin ei tarvitse enää lähteä lääkäriin ainakaan pienistä vaivoista.Kotona vaan piuhat paikoilleen ja tekniikka hoitaa loput.Toisessa päässä katsotaan kuvaruudulta,mikä kotipotilasta vaivaa ja sitten neuvotaan konstit parempaan huomiseen.Pakko tämä on,koska ei ole paikkoja enää laitoksissa ja iäkkäät ikääntyvät koko ajan ja krempat lisääntyvät.Niin että se aiempi pärmänttäämiseni kaiken teknistymisestä on sitten lasten leikkiä tämmöisen terveydenhoidon rinnalla.Pienessä punaisessa mökissä perunamaan laidalla kaukana kaikesta istuu terävä-älyinen mummeli neuvottelemassa koneen kanssa turvonneesta nilkasta tai neljättä päivää jatkuneesta päänsärystä.Etähoitoahan tämä on.No,ihan kivaa,ettei tarvitse lähteä keinutuolista mihinkään.Kissakin osaa avata itse oven mennessään tarpeilleen.Maan korvessa ei ole opetettu hiekkalaatikkokonstille.Taidan tulla ihan oikeasti kummittelemaan lähtöni jälkeen nähdäkseni,miten tämä maailma silloin makaa.
Puoliso siis runsaan kahden viikon kuluttua kotiin.Siirryn omaan vuoteeseeni.Kaivan esille miehen makuuhaavapatjan ja panen paikoilleen kaikki muutkin apuvälineet,jotka nyt ovat pinossa poissa tieltä.Ruokapuoli pitää alkaa järjestää uudella tavalla,sillä yhteinen ulosmenomme on ehkä varsin vähäistä ja tuuraajan käynnit vain kaksi kertaa kuukaudessa. Kysyivät Kivelän palaverissa,eikö ole kilttiä ja avuliasta naapuria? Ei ole.Pikaisesti joku ystävällinen sielu auttaa pienessä hädässä,kuten tv-kanavien etsiskelyssä,jos asennustöiden takia ovat hävinneet ja itse asennettavissa näkyville,mutta että istuksimaan oikein vahdissa sairaan ihmisen kanssa... Tuskin.No, olen organisointikykyinen,että eiköhän tämä tästä (kin).Kestomaitoa vain jääkaappiin litrakaupalla (tai lehmä parvekkeelle),pakastin täyteen ja tuuraajapäivinä täydennystä.Ei elämä tämmöiseen lopu.
Tykkään veijarielokuvista.Eilen tuli maksukanavalta Frank Ozin 1988 ohjaama Herrasmieshuijarit pääosissa Steve Martin ja Michael Caine.Ennenkin nähty.Jälleen nautin.Aina ovat tämänkaltaiset höynäytysleffat minua kiehtoneet.Joskus mietin,lankeaisinko itse loveen? Vastaus olisi,että kyllä,jos asialla olisi todellinen taituri nenästä vetämässä ja minulla nenästä vetämiseen edellytykset.Olenhan nytkin sinisilmäisesti uskonut avustusjärjestöjen rehellisyyteen ja syytänyt rahaa pankin kautta apua tarvitseville.Sitten kuullut ja todistetuksi tullut,että maailmalta kerätyt miljoonat ovatkin jääneet jonnekin välille ja muihin taskuihin.Ja pakolaisleirien avuntarvitsijat rämpivät yhä mudassa ja siinä ittessään vailla sairaanhoitoa,vettä ja ruokaa.Niin että otankin sanani takaisin,että nykyjärjellä ja eletyn elämän kokemuksella,en enää hetikään uskoisi mielevän ja kielevän miehen sanahelinään,jossa kuuluu imartelun inha häivähdys.Nämä eiliset kaverukset olivat kuin Robin Hood siihen asti, kun kynivät vain rikkaita naisia ja siihen sitten loppui yhtäläisyys Sherwoodin metsän sankarin kanssa. Nämä veijarit eivät jakaneetkaan saalistaan köyhien kesken.Elivät ökyelämää Rivieralla ja hulppeat oli ulappamaisemat oman terassin aurinkovarjon siimeksestä.
Nyt menen tiputtelemaan aamukahvia ja otan muovipussista eilisen croisantin (menee).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti