YSTÄVIÄ

Soitin eilisiltana Turkkiin H:lle,jolta sain tekstiviestin jo ajat sitten ja kysymyksen: mitä kuuluu? Nyt kerroin.H aikoo jäädä vielä huhtikuuksikin Alanyaan,jos saa vuokratuksi toisen asunnon.Nykyisestä päättyy vuokrasopimus.Edelleen viihtyy ja ymmärtää kaupoissa jo tuoteselostuksista osan.Joskus päivisin on 20 astetta plussaa,mutta viileää sielläkin,eikä sateilta ole säästytty.Ettei vain olisi niin,että H haikailee sinne muuttamista kokonaan? Puolison kuoltua vuosia sitten ei juurikaan mikään estäisi tämmöistä elämänmuutosta.Eihän se vaadi muuta kuin aimo annoksen päättäväisyyttä ja rohkeuden pönkittämää seikkailumieltä.Turkissakin H:lla jo ystäväverkosto siellä asuvista suomalaisista kuin myös joistakin maan alkuasukkaista kertynyt monien visiittikertojen tuloksena.Minä en niin kovasti tykkäisi,jos menettäisin Turkille tämän ystäväni,mutta myötäeläisin ja onnea toivottaisin,enkä kampoihin panisi kuin aivan vähän.

Oulunsalon,nykyisin Oulun, E:ltä tuli ystävänpäiväkortti.Kuvapuolella kolme pillerihattuista keski-iän ylittänyttä fiiniä rouvaa juo kahvia.Teksti kertoo "ystävyys kestää kaiken -ja paljon enemmän". Näinhän se on,tai ainakin pitäisi olla.Kuitenkin minua joku viisaampi on sanonut meidän hautaavan useammin ystävyyksiämme kuin ystäviämme.Ja näin se on. Itse laistan tänä vuonna ystävänpäiväkortit.Soitan mieluummin.Nykyisissä olosuhteissa tuntuu hyvältä jutella oikeasti jonkun kanssa.Jonkun,jonka tuntee hyvin ja joka tuntee minut hyvin.Ovat yleensä vuosien takaisia ystäviä,monet jopa vuosikymmenten takaa.Tämmöisessä aikuisiässä kun uusia ystävyyksiä ei juurikaan enää solmita.Tuttavuuksia kylläkin.Tämä Oulun E on myös vuosikymmenten takaa,ajalta ennen meidän kummankaan naimisiin menoa.E:llä ja hänen miehellään ei ollut aluksi kuin talo ja kissa.Syntyi kaksi lasta.Aikanaan lapset lähtivät elämään omaa elämää.Aika jätti puolison ja kissankin.Talo jäi.Sen ikkunat antavat Pohjanlahden ulapalle ja pihalla kukkivat suvella ruusut.Muistan monet valoisat kesäyöt,kun E ja minä istuimme keittiön pöydän ääressä niitä näitä jutellen edessä lasilliset viiniä.Mihinkään ei ollut kiire,ei nukuttanut,oli hiljaista.Vain me kaksi ystävystä pohjoisen yöttömässä yössä.

Sitten on maailmanmatkaajaystäväni L.Hänkin aikojen takaa.Olen elänyt mukana mielikuvissani hänen ja puolisonsa  ukomaanvuosien ajan Afrikassa.Väitellyt siitä,onko nykyisin enää "minun Afrikkaani",joka oli vielä sata vuotta sitten.Ei ole,sanoo L ja niin sanoo puolisonsakin.Minulle se on yhä vaikka sitten vain unissa.Ihmiset ja infrastruktuuri levittäytyneet savannien rauhaan eläinten maille.Yliopistot ja koulutus muuttaneet ihmisiä,jotka ennen elivät vapaina maillaan luonnon antimista nauttien.Leijonat eivät enää karju kuin luonnonpuistoissa turistien valokuvatessa safareilla eläinten kuningasta turvallisesti autoista ammattioppaiden avustamina.Mutta yhä aurinko laskee ruohoaavikoiden taakse iltaisin kuten se on aina tehnyt.Nykyisin nämä afrikanasujaystäväni kolaavat lunta kotipihallaan Helsingin liepeillä muistellen haikeina samettisenpehmeitä öitä ja kuumia aurinkoisia päiviä Lohikäärmevuorten siinnellessä horisontissa.No,tällä konstilla saan pitää ystäväni lähelläni ja se on onnea se.