4. toukokuuta 2012

KUULUMISIA KOLMANNESTA KERROKSESTA

Tänään aikeena viihdyttää sekä itseäni että puolisoa menemällä torille ja kaupungintalon Pää ja sydän-näyttelyyn.Torilla enemmänkin tätä päivää ja toisessa juhlavammassa ympäristössä Leijonakorttelissa  tarinaa Helsingin 200-vuotisesta taipaleesta pääkaupunkina. Yhdysvaltalainen runoilija Ralph Waldo Emerson (1803-1882) on sanonut "Historian tarkoitus on antaa arvoa tälle hetkelle ja sen velvoituksille." Näissä ylevissä mietteissä käymme menneeseen ja tähän päivään.

Sofiankadulla 12.5.juhlitaan. On Helsingin kaupunginmuseon kevätjuhla.Laulua ja mimiikkaesitys sekä vielä Komisario Palmu-suunnistus "Enemmän funkista,Reino!"-näyttelyssä.Niin ja Marko Haavisto ja Poutahaukat-yhtyeen esitys joskus yhden maissa iltapäivällä.Sofiankatu on se mukulakivinen katu Senaatintorin ja Kauppatorin välissä,jossa ainakin vähän historian lehti havisee.Katu kuuluu Torikorttelit-alueeseen,jota elävöitetään meidän kaikkien käyttöön Engelin empire-tyylisten rakennusten ympäristössä.Suunnitelmien mukaan valmiina ensi kesänä.Sitten kantsii dallailla.

Eilen oli kotimatkalla kaupungilta mahdottoman miellyttävä kuljettaja.Yksi parhaimmista meitä kuljettaneista vuosien aikana.Hänestä huokui työn tekemisen ilo.Kertoikin nauttivansa ammatistaan,jonka vasta viime syksynä aloittanut.Toivottavasti jatkuu,ei stressaannu,väsy tai kyllästy,kuten monelle tänä päivänä käy. Hän antoi uutta uskoa  ammattinsa taitaviin ja kohteliaisiin kuljettajiin.Meitä kotoa hakenut oli yli 20 minuuttia myöhässä.Ei pyytänyt anteeksi ja olisi voinut soittaa (heillä on kaikilla työn puolesta matkapuhelin ja asiakkaiden numerot) ja kertoa tulevansa sovittua aikaa paljon myöhemmin.Ehkä hänen kaukaisessa maassaan ei näitä tapoja ole.Onneksi oli tämä jälkimmäinen kaveri,joka pelasti käytöksellään meidän loppupäivämme.

Pohjoisespaa ajaessamme näin ettei vielä yhtäkään kesäkukkaistutusta Esplanadin puistossa.Vielä pitää odottaa minunkin.Säätiedot kertovat tavallista viileämmästä toukokuun alusta.Lunta tupruttelee pohjoisessa,etelämpänä öisin hallaa tai jopa pikkupakkasta,asteissa ei päivisinkään hurraamista.Silti ihmiset ovat aika kepeästi vaatetettuja.Joillakin jo sortsit ja joku uskallikko mekkosillaan.Siinäpä sitten flunssaa hankitaan.Ei toukokuun alku vielä Suomessa kesää tee,vaikka joku  jo nähnyt pääskysiä ja siitä sanotaan ettei päivääkään.Minun kesälintutuntemukseni on vasta ulottunut västäräkkiin.Se keikutti pyrstöään tässä pihalla syötävää etsien.Toivottavasti löysikin muutaman kohmeloisen hyönteisen.Mehiläisiä näkyy talvipöppöröisenä lentelevän hitaasti eikä niin varmasti.Yhden löysin auringonpaisteesta parvekkeen lattialta.Ehkä sai siipensä kuntoon,kun pudotin paperinenäliinassa ikkunasta ulos.Jostain kerran luin,että todennäköisyyden mukaan ei mehiläisen pitäisi pysyä ilmassa ruumiseensa nähden liian pienillä siivilläään.Mutta jollain ihmeen kaupalla vaan pystyy pysymään ja vielä lentämäänkin.Luonto on täynnä ihmeitä.






1 kommentti:

  1. Herttinen,Mymskä,oikeassa olet.Kiitoksia oikaisusta.Sain Sofiankadun tapahtumaan oikein kutsun ja ylenpä huolimattomasti luin.Semmoinen minä olen.Hyvää toukokuun jatkoa. Terv.Stadin friidu

    VastaaPoista