13. lokakuuta 2011

TAKSIT

Nettiuutinen kertoo Helsingin seudun uusien taksiautoilijoiden reittitietouden kehnoudesta.Luotetaan liikaa navigaattoriin,joka saattaa näyttää tai puhua puitaheiniä.Useimmiten invataksien kuljettajat selviytyvät hienosti muutamaa poikkeusta lukuunottamatta niitä käyttämiemme vuosien aikana.Myös henkilötaksien katu- ja reittituntemus on kiitettävää,vaikka jälleen on sanottava joitakin poikkeuksia lukuunottamatta.Käytän myös aika paljon yksin liikkuessani ja tapellessani kantamusteni kanssa henkilötakseja.Siis tiedän.

Silloin tällöin valitsee kuljettaja tälle hyvinkin lyhyelle matkalle keskusta-koti mitä ihmeellisemmän reitin.Matkasta kehkeytyy yllättäen sightseeing Helsingissä.Ehkä näytän taustapeilistä katsottuna semmoiselta ikämummolta,jolla aivojen toiminta on hiljentynyt vanhuuden lepoon ja siihen kuuluvat hoksottimet ovat olleet poissa käytöstä jo joitakin vuosia.Jossain välissä puutun reittivalintaan,mutta tästä eivät kuljettajat yleensä pidä.Sen jälkeen kuitenkin kaupungin katselmus lyhenee ja kotiosoite löytyy joutuisammin.Olisikohan matkan pituus jotenkin suhteessa taksamittarin summaan?

Sitten ovat maahanmuuttajat.Monethan heistä tahtovat tehdä työtä ja autolla ajeleminen voi vaikuttaa mukavalta hommalta.Siis taksikouluun.Mutta missä on Helsingin tuntemus? Missä kattava kielitaito? Taksikoulu ei kestä riittävän kauan näiden taitojen opettelemiseen.Asiakas tömähdettyään takapenkille kertoo osoitteen ja ottaa mukavan asennon luottavaisena.Minulle kävi kerran niin,että kuljettaja asetti navigaattorin puhumaan ja matka alkoi.Tekniikan ihmeopas kertoi että seuraavasta sitten oikealle.Kuljettaja kääntyi vasemmalle.Olimme jo siinä vaiheessa hyvää vauhtia ajamassa pitkin Pohjoisrantaa ja asuinalueeni oli oikealla ja sinne vievät sillat kaukana takanapäin.Oli pakko ottaa ohjat käsiin,sillä en suurinsurminkaan tahtonut enempää kohti itää.Kuljettajan suomenkielen taito oli suurinpiirtein nolla,eikä englantikaan sujunut.Siinähän istuin.Lopulta karjaisin yleismaailmallisen sanan "stop" ja se tepsi.Bodylanguagella ohjailin kuljettajaa kotikatuani kohti ja olin vihainen kuin ampiainen.Miten ihmeessä tällä suomenkielen taidolla päästetään ihminen harjoittamaan taksinkuljettajan ammattia? Tästä puutteesta netissäkin kirjoitettiin.Onneksi näitä tämänkaltaisia kuljettajia on vähän ja työn sekä privaattielämän mukana kielitaito karttuu.Samoin katutuntemus Helsingissä.En haluaisi kuitenkaan olla mukana heidän opetellessa ensiaskeleitaan taksinkuljettajan ammatissa

Tämä tässä tällä kerralla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti