Jotkut ihmiset bongailee lintuja,minä eilen julkkiksia.Olin puolison kanssa ensin Mehiläisessä lääkärin vastaanotolla näyttämässä puolison äkiintynyttä makuuhaavaa ja sitten mentiin kaupungille.Siellä heitä bongailin.Ensin vastaan tuli ohjaaja Kalle Holmberg,jonka jälkeen meidät ohitti kiireisin askelin näyttelijä Ismo Kallio ja kolmantena näin aivan läheltä laulaja Katri Helenan.Olihan se kiintoisaa nähdä henkilöitä livenä,joita yleensä näen vain olohuoneeni nurkassa televisioruudussa,kun teatterissakin istumiset ovat kaukana takanapäin.No,olen minä erään yhteisen ja silloisen tuttavan luona tavannut Kallion ja Holmbergin ja sanan jos kaksikin vaihtanut.Mutta siitä on jo vuosikymmeniä,kuten alkaa olla kohdallani kaikesta muustakin.Ennen sai sanoa vain kuukausia,nyt ovat ihmisikiä.Tapahtumien ja tämän päivän välit kulkevat yhtäjalkaa kämmenselkiin ilmestyneiden tummien läiskien kanssa.Ehkä se on totta,kuten ilkeämielinen ystäväni on kerran sanonut,että parasta ennen-päivä on jo mennyt,mutta käyttöpäiviä yhä muutama.
Olen parina yönä kuunnellut äänikirjaa turhuuksien turhuuksista eli ajasta joskus 1600-1700-luvuilla ja varsinkin Ranskan Ludvig XIV (1630-1715) ajasta,jolloin Pariisin ylhäisö pröystäili ja kieriskeli rikkauksissa kuninkaansa tapaan kaiken purppuran ja kullan keskellä.Aurinkokuninkaan palatseissa mööpelitkin silkkaa hopiaa.Se ei niinkään huvittanut,kun mieleen juolahti silloisenkin rahvaan painiskelu olemassaolosta köyhyyden ollessa alituisena vieraana.Mutta se hymyilytti jo koulussa historiantunneilla,kun kerrottiin palatsin henkilökunnan iltaisin kerääntyneen katsomaan kuninkaansa iltapuuhien esittelyä riisuutumisesta ja ruumiintoimintojenkin katselemisesta lähtien.
Aurinkokuningas oli tunnetusti iloluontoinen mies ja ennenkaikkea intohimoinen rakastaja. Hänpä siis tämän katseluepisodin ja henkilökunnan sanottua kumarrellen valtiaalleen hyvää yötä,ponnahti ylös vuoteestaan ja riensi yöpaidan helmat hulmuten salaovesta jokaöiseen toimeensa kunkin silloisen vuorossa olevan naisystävänsä luo.Aamuksi omaan vuoteeseen ja henkilökunta katselemaan,kun kuningas peseytyi,pukeutui ja valitsi itselleen peruukin.Ei hän yhtäkaikki mikään huono kuningas huolimatta kaikesta melkein sairaalloisesta intohimostaan maallista mammonaa kohtaan kuitenkaan ollut,koska Ranskanmaassa myös tehtiin parannuksia kaiken kansan tarpeisiin.Ensi yönä saan tietää tästä asiasta lähemmin.Kouluajan historiantuntien anti kun on osin mielestä kaikonnut.Myöhemmin pääsin kyllä omin silmin tutustumaan kaikkeen yltäkylläisyyteen niin Louvressa kuin Versaillessakin,joita Aurinkokuningas kaiken maallisen mahtinsa vallalla hallitsi.
Minä olen leiponut kakun! Tämä on todellakin huutomerkin paikka,sillä edellisestä kakun paistamisesta on,ei nyt kai siitä sentään vuosikymmeniä,mutta pitkästi kuitenkin.Sain SK:n kylkiäisenä lehden nimeltänsä Maku,joka kehuu olevansa tämän maan suurin ruokalehti.Menin oikein Alkoon Calvadosin hankintaan,sillä kakussa tarvittavat rusinat pitää uittaa ensin tässä omenasiideristä tislatussa ja tammitynnyrissä pitkäänkin uinuneessa 40 tilavuusprosenttisessa jalossa ranskalaisjuomassa.Panin rusinat asianmukaisesti Calvadosiin,kuumensin ja jäähdytin,kuten Vironperän juhlakakun ohje määräsi.Resepti on kirjailija Outi Pakkasen valitsemista kolmesta kakusta yksi ja ohje on saatu suoraan Kyllikki Vorolaiselta,jonka keittiöstä tämä kakku ei ollut puuttuman.Kakun piti antaa vetäytyä pari päivää,mutta en tietenkään malttanut,vaan survaisin veitsen vielä lämpimään kakkuun ja maistoin." Ei hullumpaa" mumisin murusia suupielissä,mutta arvasin maun huomattavasti paranevan,kunhan kärsivällisesti ainakin yhden päivän odotan.Nyt se on todellakin hyvänmakuista.Annoin puolisollekin.Outi Pakkanen kyllä tunnustaa keksineensä tämän Calvados-rusinalisän ohjeeseen. Ehkä kirjailijan vapaudella,eikä hassumpi lisä olekaan,sanon minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti