"Vaatimattomana ja huomaamattomana solui elämä edelleen palojokelaisen räätälintuvan vaiheilla.Sen asujainten maailma ulottui tuskin oman pitäjän rajoja pitemmälle.Tiheästi rakennettu,kumpuilevalla harjanteella kohoava kylä vehmaine viljelysaukeaimineen oli kaiken työn,toimen ja olemisen keskus.Vähän he välittivät siitä,mitä muualla tapahtui,eikä muu maailma pitänyt heistä lukua senkään vertaa.
Mutta kun lokakuun 10.päivä vuonna 1834 oli hämärtynyt iltaansa,oli tapahtunut jotakin,jonka merkitystä ei kukaan silloin eikä vielä moniin vuosiin voinut tajuta.Palojoki ja maantien laidassa kyyhöttävä huone tulisivat kerran vielä tuon tapahtuman kautta nousemaan esille unohduksesta.Räätäli Stenvallille oli sinä päivänä syntynyt neljäs poika,joka kasteessa sai nimen Aleksis."
(Ote Ilmari Unho "Aleksis Kivi,elokuvakertomus" vuodelta 1946.)
Suomen liput liehuvat tänään tämän silloin päivänvalon ensimmäisen kerran nähneen pojan syntymän kunniaksi.Nykyisin hän katselee Helsingin kaupunkia rautatientorilta kivijalustallaan kuunnellen kivisin korvin puheita ja kiitosta siitä,että syntyi.Aleksis Kivi on aina ollut minulle tärkeä.Palaan useinkin eteläiseen Hämeeseen,missä erään mäen pohjoisella rinteellä likellä Toukolan kylää seisoo Jukolan talo ja siitä alkaa huikea tarina seitsemästä miehestä.Sukellan myös Nummisuutarien Eskon onnettomasti päättyneeseen häätalomatkaan,josta hänen piti palaaman nuorenmuorinsa kanssa oikein hevoskyydillä,mutta Martta-äiti määräsi sulhasmiehen lähtevän reissulleen "jalkataneissa".Mönkään meni,kuten kaikki tiedämme,tämä retki.Tarinat viihdyttävät minua.
Tänään syksytuuli jyllää tas pihakoivuissa.Luonto muuttunut pikavauhtia keltaiseksi ja ruskeaksi.Eilen vielä aurinko lämmitti.Viivähdimme tovin rannalla.Puoliso aivan matalassa kivivallissa kiinni ja minä penkillä kauempana.Tuuli oli leppeää.Muutama purjevene halkoi vettä moottorinsa turvin.Muuten oli kovin hiljaista.Lokki lensi yläpuolellamme kuin tänne unohtuneena.Varpunen kävi tarkistamassa,jos olisi meillä ollut jotain annettavaa.Ei ollut.Pienen luodon puinen maja näytti yksinäiseltä kuin hyljätyltä.Ruotsin jättimäinen alus voisi tuupata ohimennessään koko luodon pois.Muutama puu on pikkuruisen mökin suojana,muuten se on aaltojen ja ankarienkin tuulien armoilla.Helsinkiin ja sen vesille on tullut syksy.
Syksyt tulevat ja ne menevät,kuten ovat aina tehneet.Iloitaan kaikista vuodenajoista,ja kuten Kivi sanoo "tämä elämä käy laatuun;onhan se välimmiten lystiäkin ja nostelee hieman kantapäitä".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti