Nukuinpas minä reilusti tänään pommiin.Miten sitä ihminen voikin niin? No,nyt olen tässä ja puolisokin aamiaisensa ja lääkkeensä saaneena.Eikä sada,mutta lämpöasteissa ei hurraamista.Muutama vaivainen.
Maailma on sitten päässyt toisestakin ei-toivotusta henkilöstä eroon bin Ladenin lisäksi,kun myös Gaddafi menetti henkensä.Selvittelyt Libyassa tämän jälkeisissä asioissa saattavat olla monimutkaisia.Mutta ehkä suunta on kuitenkin terveempi kuin aikaisemmin.Satuin illalla näkemään jonkun henkilön kuva-aineistoa tulitustapahtumasta,jossa Libyan diktaattori oli saanut päähänsä osumia.Siihen päättyi hänen elämänsä.Samalla lailla kuin bin Laden tämäkin mies haudataan vailla julkisuutta salaiseen paikkaan.
Ympyröin kalenteriin ystävien nimipäiviä ja sitten tyystin unohdan ne huomioida.Noloa.Tässä on mennyt niin Pirkko,Ilona,Else,Helvi kuin Sirkkakin.Pitäisikö panna rusetti sormeen,että muistaisin huomisen Anjan? En tiedä,mihin päiväni hupenevat.Blogin kirjoittaminen vie sentään ajastani jokseenkin lyhyen tuokion.Tietysti on näitä omaishoitajavelvollisuuksia suoritettavana ja ne kyllä lohkaisevat päivästäni ison palan.Mutta ei nimipäivämuistaminen puhelimitse nyt niin pitkästi sekoittaisi päivääni,ettenkö venyisi siihen.Siispä silkkaa huolimattomuutta.Kaikille kyllä voisi soittaa nyt post festum ja iloisesti tunnustaa olevansa huonomuistinen ystävä.
Elisabethille sen sijaan olen,vaikka ei nimipäivä olekaan, soitellut,mutta on ilmeisesti matkailemassa jossakin päin maailmaa.Puolison sukua on Saksassa ja ystäviä maailman jokaisella kulmalla.Napa-alueet taitavat olla ainoita käymättömiä alueita.Himalajan rinteilläkin ovat jakkien kyydittävinä olleet.Monessa mukana olleille sattuu ja tapahtuu ja niin E:n puoliso on kerran ollut koneessa,joka joutui tekemään hätälaskun Saharan hiekka-aavikolle.Melkein kaikenlaista jo kokeneena ei ollut mies hermostunut,mutta muut pienkoneen matkustajat olivat.Kuuntelin tarinaa silmät pystyssä kuin parastakin seikkailua.E:n puolison neuvo kanssamatkustajilleen oli,että ei hukattaisi energiaa hysteriaan,vaan rauhotutaan ja odotetaan.Niinpä hän oli ottanut kirjan esille,meni koneen varjoisalle puolelle ja alkoi tyynesti lukea.Hermoilu muilla ei laantunut ja pian oli koneen juomavarasto huvennut hikisten ja kiihtyneiden matkustajien suihin.C:n mies oli nukahtanut koneen kupeella ja oli kaikista parhaimmassa kunnossa avun saapuessa.
Vaikka minäkin olen matkustellut,ei milloinkaan ole mitään todella jännittävää tapahtunut,jos ei oteta (eikä sekään ainutlaatuisen jännää ollut) lukuun kamppailuani rosvon kanssa Tallinnassa Toompean mäelle vievällä kadulla.Hän yritti viedä laukkuni.Silloin jos koska tuli kuvaan suomalainen sisu kuin myös jostain tuntemattomasta hirmuiset voimat suomalaisnaiselle.Oli satanut ja mukulakivet liukkaita.Rosvo ja minä kaaduimme.Ottelua käytiin Viro-Suomi ja Suomi vei voiton.Laukku oli ja pysyi minulla.Varas luovutti ja nilkutti häntä koipien välissä tiehensä.Nousin ylös voittajana,mutta märkänä ja hiukan lian tahraamana niin henkisesti kuin fyysisestikin. En ollut matkalla yksin ja raukkamainen ystäväni Tarja seisoi huuli pyöreänä tapahtumaa katsellen tumput suorina.Miksi ihmeessä ei tullut apuun? Niin minä olisin tehnyt.Voiton huuma oli kuitenkin isompi asia kuin ystäväni pelkurimaisuus.Puhdistauduttuani parhaani mukaan lähdimme lasilliselle.
Tämä on ollut ainoa kerta,kun minua on yritetty ryöstää.Koetan kyllä noudattaa varovaisuutta ja olla näyttämättä ylenpalttisesti turistilta.Aitoja koruja en kanna mukanani ja rahatkin pidän hotellin tallelokerossa,mukana vain oletettu päivän tarve.
Laukkua en matkaillessani kanna huolettomasti,vaan se on tarkan tarkkailun alaisena painettuna tukevasti kuvettani vasten.Oli silloin Tallinnassakin.Karttaa en levittele näyttävästi,vaikka neuvoton olisinkin.Kysyn mieluummin tietä joltakulta.Auton ovet pidän sisäpuolelta lukittuina,ettei käy kuten eräille tuttavilleni.Heiltä vietiin liikennevaloissa takapenkiltä tavaraa.
Espanjan Sierra Nevadan rinteillä ajellessamme oli pelkoni kohteena se,kun puolison piti päästä tupakalle.Hän poltti siihen aikaan.Jouduin pysähtymään kapean vuoristotien levennykselle,jotta mies pääsisi ulos.Silloin ajattelin,että nyt jos koska olemme otollinen ryöstön kohde.Ajelin kuitenkin teillä,joita eivät yleensä turistit käyttäneet,jotta rosvoillakaan ei sinne asiaa tienistimielessä ollut.Silti aristelin jokaista pysähdystä ja pyysin puolisoa sauhuttelemaan minimiajassa.Mitään ei milloinkaan tapahtunut.
Tiesin senkin,että viimeinen ammattimainen vuoristorosvo oli menettänyt henkensä 1940-luvulla poliisien luotiin.Yksityisyritteliäisyyttä silti joillakin seuduilla oli vieläkin.Siellä oli myös tapana lavastaa tielle onnettomuus ja kun turistiautoilija pysähtyi kysymään avuntarvetta,joutuikin rosvojen käsittelyyn.Siinä meni sitten auto kuin muukin omaisuus,pahimmassa tapauksessa oma henkikultakin.Näitäkään lavastuksia emme nähneet.Varjelus oli mukanamme.Siunauksena juuri se,että olemme aina visusti välttäneet varsinaisia matkailukohteita (kaupunkilomia lukuun ottamatta)ja karttaneet tarkoituksella turistirysien houkutuksia.Olemme näillä keinoin etsineet ja löytäneet aitoutta kustakin maasta.
Kaipaan yhä näitä matkoja.Joskus uniini tulee näkymä vastikään nousseesta auringonvalosta vuoren rinteellä.Pieni kylä uinuu vielä.Torin laidalla oleva penkki on tyhjä vanhoista miehistä,joilla on tapana siinä istua ja miettiä maailman menoa tupakka tai piippu hampaissaan.Me kysyimme usein heiltä tietä,koska nautin suunattomasti siitä sydämestä asti tulevasta ystävällisyydestä,joka paistoi heidän uurteisilla kasvoillaan neuvoessaan tietä seuraavaan kylään yli vuoren.Tienviittoja ei juurikaan ollut ja moni yleisenä tienä alkanut reitti päättyikin jonkun vuoren kupeella olevan talon pihaan.
Uniini hiipii monet matkat ja paikat,kaupungit ja kylät,joet ja merien ulapat,sinistäkin sinisemmät vuonojen vedet,jopa joskus oman mökin hillitty järvimaisema Hämeessä.Unessa ja mielikuvituksen siivittämänä voi kaiken elää uudestaan ja kulkea jopa lapsuuden huolettomaan aikaan,jolloin oli paljon ihmisen "ensimmäisiä" asioita.Nykyisin on kokemusta ja muistoja,ehkä jotain uuttakin,vaan ei enää ensimmäistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti