Kaikki ne jotka ovat tutustuneet Ilmari Kiantoon (1874-1970),tietävät,ettei hän ollut mikään Helsinki-fani.Hänen "Kirottu Helsinki" kuuluu lastuun Nuoren miehen kädestä-kokoelmaan (1904),josta tässä pätkä:
"Surkea olet sinä Suomeni pääkaupunki uuden vuosisadan nousussa! Joka ikinen paljas katukivesi minua ihan iljettää.Niinkuin limaskaista lattiaa minä poljen pitkin esplanaadia:lätskis!läiskis! -pahasti livettää lätistävä jalka... Saastainen,syvä sylkylaatikkohan tämä onkin komea pääkaupunki.Tehtaat tupruttavat sakeata sauhuansa;ilma on ylt´yli kaupungin ihan pilautunutta... Kirottu paikka!Kirottu paikka,jossa kymmenet tuhannet sielut kituvat ja kasvavat kivisten kammioiden sisässä,toinen toistensa alla ja päällä --ja sitä sitten kutsuvat elämäksi! Milloinka herätyksen herra nämä muurit musertaa,ettei jää kiveä kiven päälle? Milloinka ihmiset kauhistuen pakenevat pois tuntureille ja jättävät nämä kurjuuden solat pesäksi taivaanlinnuille? Koska korotetaan luonnon ja raittiuden jumalatar oikealle kunniasijalleen? Koska...? -Mutta minä huudan,eihän se sillä parane... Minua vain iljettää tämä alinomainen ahtaus,kihinä ja pihinä,kilinä ja kolina ja kiimainen paksu ilma.Minua tympäisee tämä lika ja loka,tämä märkyys ja lakkaamaton syksy..."
Kianto näki pelkkää kielteisyyttä Helsingissä.Hän joutui perheineen kokemaan epäystävällisyyttä yrittäessään päästä lastensa ja vaimonsa kanssa matkustajakoteihin.Eikä niihin lapsiperheitä hyväksytty.Hän sanoo suurkaupungin olevan "maailman pirullisimman keksinnön".Maalaiset ovat pähkähulluja pakkautuessaan kaupunkeihin.Helsingin arkkitehdit,rakennusmestarit ja terveyslautakunnat olisi hänen mukaansa hirtettävä samaan puuhun kuin matkailijakotien emännät.Eikä Helsingin muutkaan naiset matkailijakotien emäntien tapaan pääse yhtään vähemmällä tämän kärkeväkielisen kirjailijan käsittelyssä. He ovat "eläviä kuvia ilman sielua,marionettinukkeja". "Jahka aamu valkenee,lähdemme ensi junalla maan ytimiin".
Kaikki maalta tulleet ja tänne asettuneet kirjailijat eivät tokikaan Helsinkiä kokeneet vihollisekseen.Eino Leino (1878-1926),Paltamossa syntynyt, rakasti Helsinkiä.Hän kotiutui ja viihtyi."Helsinki ei ole minulle mikään tilapäinen tyssija tahi yhden yön katto pään päällä,ei mikään läpikulkupaikka,tori,hotelli tahi majatalo.Minä todellakin asun siinä.Ja minä rakastan Helsinkiä,tätä kirkasta ja heleää kaupunkia rannalla sinisen Suomenlahden,jossa niin monet voimat pursuvat ja käyvät kiivainta taisteluaan maassa vallitsevat mielipiteet ja ajatukset".
Veikko Antero Koskenniemi (1885-1962) miettii 1914 ilmestyneessä Runon kaupunkeja-esseekokoelmassaan,onko Helsingillä omaa runoilijaa.Tukholmalla on omansa,samoin Berliinillä ja Oululla,Raumalla,Hampurilla... Ensimmäinen Helsingissä syntynyt ja kuollut kirjailija oli Toivo Tarvas (1883-1937),joka kuvasi omaa kaupunkiaan suurella lämmöllä ja rakkaudella. Hänen romaaninsa "Eri tasoilta" (1916) on Helsinki-aiheinen ylioppilasmaailmaa kuvaava teos. Tarvas kuvasi muissakin kirjoissaan Helsinkiä kuten monet kirjailijat 1920-luvulla.Viipurissa syntynyt Kersti Bergroth ( 1886-1975) puhuu kirjansa "Kiirastuli" (1922)päähenkilö Ruthin suulla Pohjoisespasta näin: "Pohjois-Esplanadi oli onnen katu.Siellä ikuinen aurinko hellitteli kävelijöitä,joilla ei ollut työtä,päämäärää eikä velvollisuuksia.Esplanadin taivaat olivat troopillisia.Sen puut olivat kuvaannollisesti palmuja.Siellä oli soittoa,siellä oli ihmisiä,se oli etelämainen nautinnonpaikka,jota Ruth etsi ja ujosteli". Tänä päivänä Pohjoisespa saattaa olla vieläkin enemmän "etelämainen" kaikkine ravintoloineen,terasseineen ja ulkomaisine turisteineen kuin Ruthin aikana.Myös Juhani Aho,Santeri Ivalo ja Arvid Järnefelt ovat heidän aikaisesta Esplanadista ja sen huvittelunhaluisista ihmisistä kertoneet.
Sivistyneistökirjailijana tunnettu Elsa Soini (1893-1952),syntyperäinen helsinkiläinen,kirjoitti niin ikään Helsingin ylioppilaselämästä.Hänkin rakasti kaupunkiaan,joka talvisen lumiaukean takaa katsottuna "siinsi himmeänä kuin posliiniin valettu leikkikaupunki". Soini kuvaa mereltä päin näkyvää Helsinkiä,joka vielä tällä hetkellä blogiani reunustaa,seuraavaan tapaan: "Matkamies on lapsi,hyväilevä,rehellinen,kiitollinen -nähdessään kuinka tämä monien tornien,vaaleiden puistojen,päivänpaisteisten kalliorantojen,valkopurjeisen sataman ja kalalokkien siunaama,ihana Helsinki kuin Fata Morgana kohoaa,kohoaa,selvenee,kirkastuu pilvistä,viheriästä merestä,autereista,säteilevästä ilmasta laivan kohisevan keulan edessä."
Minunkin rakkauteni kohde on tämä kaupunki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti