13. toukokuuta 2021

ENÄÄ EI KEITTOJA

 Kärpästen herran luin loppuun. Selviytymistarina, josta kolme poikaa ei selvinnyt. Muut pelastettiin autiolta saareltaan. Miltä elämä sen jälkeen maistui, jää lukijan mielikuvituksen varaan? Seuraavaksi palaan Kiven Veljesten luo ja pohdin, mistä kohdasta August Ahlqvist ei tykännyt.

Ei enää soppia. Ne ovat nyt keitetty. Kävin nimittäin vaa´alla ja lopetin sopat siihen paikkaan. Ryntäsin Herkkuun ja ostin laihaa broileria. Nyt siis sitä ja raikasta salaattia, kunnes olen taas itseeni tyytyväinen. Tallinnanaukiolle on ilmestynyt parvekekukkien myyjä. Ilahduin vallan suunnattomasti ja ostin miljoonakelloamppelin ja neljä pelargoniaa. Panin ne jo partsille. 

Sortsikansa on liikkeellä. Sandaalejakin kaivettu kaapin pohjalta ja t-paita on taas muotia. Älkääs nyt, toukokuun puoliväli vasta. No, ollaanhan jossain päin Suomea hellelukemissakin, mutta eihän se vielä kesää tee. Olihan kuitenkin soman näköistä, kevyttä ja suvimaista. Minäkin uskaltaudin ulsterista puolitakkiin. Viilenevää luvattu eli mennään normaaleihin asteisiin.

Vastapäiset talot kadonneet koivikon vihreyden taakse.Näyttää mukavalta.Tänään helatorstai, helluntai ensi viikolla. Helatorstain lisäksi on tänään Kukan päivä. Se oli aina se päivä, kun puoliso pani päähänsä Chevalier-olkihatun. Tapa säilyi vielä pyörätuolissakin alkuvuosina ulkoillessamme. Hattu on yhä tallella eteisen lattiapeilin kulmalla. Ajattelin pitää perinnettä siihen tapaan yllä, että panen tänään omaan päähäni ison aurinkohatun istuessani partsilla. Syön mansikoita ja voin avata vaikka Prosecco-kuohuviinipullon sille päälle sattuessani. Sitten ihailen tuuheaa miljoonakelloani ja pelargonioitani.

Aloin kirjoittaa Italian kirjeeseen vastausta. Uutiset ovat jo vanhoja, jos postilaitoksemme ovat edelleen hitaita. Ja ovathan ne. Aivan kuin ennenmuinoin talviaikaan Suomessa, kun meri oli paksussa jäässä, laivaliikenne pysähdyksissä ja sitämyöten tiedot muusta maailmasta. Kun tuli kevät, höyrylaivat pääsivät tyhjentämään lastinsa, sanomalehtien ja kirjeitten uutiset olivat kuukausia vanhoja. Nyt napistaan pienestäkin viivästymisestä. 

Luin uudesta kikasta, kuinka parfyymi laitetaan iholle. Ilmaan ruiskautetaan pilvi ja juostaan sen alle tai sen sekaan. Kuulemma paras tapa, joka peittoaa oitis ranteisiin spruttauksen. Kun elettiin peruukki-, krinoliini- ja puuteriaikaa, puuterin kanssa tehtiin juuri näin. Puuteripilvi ilmaan ja sitten pikapikaa sen alle saamaan kunnon pölläys. 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti