Lupaamani Prosecco-pullo avaamatta. Söin pikkumunkit kahvin kanssa.Sitten luin Omar Khaijamin ajatuksia, joista osa koskee viinin juomista. Luin muutakin. Matkaoppaita maista, joissa olen matkustellut. Tuli ikävä. Minulla oli aina tapana tutustua kulloiseenkin maahan, sen historiaan ja kulttuuriin, Tein suunnitelmia, jotka joskus toteutuivatkin. Joskus teimme päähän pälkähdysten mukaan, joskus ajoimme harhaan ja ihanasti eksyimme. Kolusimme kaupunkeja, olimme korkeilla vuoriteillä, laaksoissa, ylitimme matalia jokia kuten maan omatkin autoilijat vesi konepellillä roiskuen. Vältyimme täpärästi kivivyöryltä. Söimme lounaamme maalaiskylissä tai ison kaupungin hienoissa ravintoloissa. Nukuimme eritasoisissa hotelleissa tai kaupunkilomilla vain yhdessä, josta aamuvarhaisella lähdimme tutkimusmatkoille. Nämä kaikki tulvahtivat mieleeni oppaita selatessani. Muistot monilta vuosilta, vuosikymmeniltä. Nykyisin nojatuolimatkailen yksinäni varsin tyytyväisenä. Olen nähnyt ja kokenut ja aina nauttinut elämästä ja elämisestä. Vieläkin.
Kuin vierii virta, aavikolla tuuli puhaltaa,
niin tänään päivist´ eloni taas päivä katoaa.
Mut milloinkaan en murehtinut ole päivää kahta:
en päivää, joka jäi jo taa, en päivää tulevaa.
(Omar Khaijam)
Tänään taas keiton kimppuun. Ajattelin väsätä sellerisopan. Jääkaapissa odottamassa muhkea ja vaivoin kuorittava juuriselleri. Sen kanssa on aina kamppailtava. Juuret sitkeässä, multaa ja pinta rosoista, vaatii voimaa. Ehkä se on kaiken sen arvoista, kun keitto on valmista ja pääsee maistamaan ja pakastamaan. Eilen lounaalla palsternakkakeittoa ja jälkiruuaksi Espanjanmaan mansikoita, joka tämä erä makeaa ja suippomallista. Onneksi ostin kaksi laatikollista. Katselin tympääntyneenä tv:tä. Ei edes National Geographicin Tutankhamonin hauta enää saanut minua haltioihinsa. Nähty moneeen kertaan haudan aarteet ja mitä niille Carterin löytämisen jälkeen tapahtui. Hiukan kovakouraisesti miehet raahasivat kaiken hautakammiosta pois verrattuna nykyajan huolellisuuteen ja varovaisuuteen. Kairon museossa voi aarteita ihailla. Sinne en koskaan päässyt. Onneksi on Sinuhe ja tv.
Lotossa tuli kymppi, jippii! Ei muuttoa Stadiin vieläkään. Tänne jään ja kuolenkin kuka ties. Suorastaan häpeä vanhalle töölöläiselle. Nykyisin kyllä halajan päästä takaisin Skattalle asumaan. Ihan siksi, että lyhyt matka kaikkialle vaikka kävellen. Kyldyyrikin kiven heiton pääsä. Ja meri. Suolainen tuuli ja ratikoiden kolina. Sivistys. Sinne minä kuulun. Lototaan taas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti