Heräsin aamulla kolmelta ja ryhdyin laittamaan kahvia. Kyllä se siihenkin aikaan maistuu. Tähän aikaan on oikeastaan hauska herätä varhain, kun ei olekaan pilkkosen pimeää. Parvekkeelle ei voi vielä silloin yöpaidassa mennä. Eikä muutenkaan, vastapäinen talo lähellä ja täynnä ikkunoita. No, jos panee aamutakin päälle.
Meinasi eilen tulla pissat housuun katsellessani Suomi-Saksa jääkiekkoa. Vaikka aluksi olin Saksan puolella, nosti isänmaallisuus päätään ja paninkin sormet ristiin kotimaani puolesta ja voitimmehan me 2-1. Hyvä Suomi! Olipa jännittävä kamppailu. Tänään Suomi-Latvia.
Reilusti yli puolen välin olen jo "Satakielessä". Kirjan päähenkilöt Scout ja Jem ovat jo melkein teini-iässä, mutta elämä silti yhtä seikkailua. Eletään 1930-lukua Maycombissa. Naapurit katsovat nenän varttaan pitkin Scoutin isää, joka lakimiehenä puolustaa oikeudessa mustaa miestä. Lapsetkin saavat koulussa tuta nahoissaan pitkät ja vihamielisetkin katseet. Ovat hyvää vauhtia oppimassa, mitä ihon tumma väri merkitsee. Kirja tuntuu erittäin ajankohtaiselta. Emme kai milloinkaan koe ihmisiä tasavertaisiksi, on ihon väri mikä tahansa.
"Ja kyllä, olemme kaukana valmiista
kaukana virheettömästä.
Mutta emme pyrikään muodostamaan
täydellistä liittoa.
Luomme liitollemme tarkoituksen,
omistamme tämän maan
kaikille kulttuureille, väreille, ihmisluonnoille,
olemisen olomuodoille.
Ja niin kohotamme katseemme
pois siitä, mikä meitä erottaa,
siihen, mikä meitä odottaa.
Kuromme kuilut umpeen,
sillä tiedämme,
että tulevaisuus nousee kaiken edelle
vain työntämällä eripura taka-alalle."
(Ote Amanda Gormanin runosta, jonka hän lausui 20.1.2021 presidentti Joe Bidenin virkaanastujaisissa. Kirjasta "Kukkula jolle kiipeämme", Tammi 2021)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti