En sitten ilmeisesti ole koskaan lukenut ainakaan kokonaan Monte Criston kreiviä, koska en tiennyt sen olevan näin mielenkiintoisen, joka minulle on nyt selvinnyt. Kirjani on WSOY:n kustantama, Lauri Hirvensalon suomentama (1939) ja vuosi on 1945. Lehdet jo niin kellastuneet, että ovat enemmänkin vaalean ruskeita. Kirja tuoksuu ummehtuneelle ja siinä on liimattuna vanhempieni yhteinen Ex Libris. Paksuhan teos on kaikkine 711 sivuineen ja kuitenkin Hirvensalo on sen "lyhennellen suomentanut". Kuinka paksu olisikaan , jos olisi kokonaisena käännetty suomenkielelle?
Google kertoo Monte Criston kreivin suomentajiksi Johan Arvid Salvon 1892 sekä Jalmari Finnen 1912. Kirja ilmestynyt ensimmäisen kerran suomeksi Otavassa 1892 sivumäärien ollessa 701. Alkuperäisteos ranskaksi vuonna 1844.
Kaikkihan me tiedämme kirjoittajaksi Alexandre Dumas vanhemman. Olen nähnyt Monte Criston kreivin tv-sarjan, jossa Dantesina Gérard Depardieu monta vuotta sitten. Kummallista, kun en jo silloin ole ottanut kirjaa hyllystä lukeakseni sen kunnolla. No, sainhan nyt nauttia kuningas Ludvig XIV närkästystä uhoavista sanoista hänen odottaessaan vaunujaan tuotaviksi: "Olen jo melkein odottanut". Totta tai tarua, hymyilytti kuitenkin. Samoja sanoja käytti Monte Criston kreivi joutuessan soittamaan kahteen kertaan palvelijaansa.
Vielä en ole onnistunut tappamaan miljoonakelloa ja pelargonioitani parvekkeella. Ovat tyytyväisen oloisia ja juovat kiltisti antamaani vettä. Istun siellä päivittäin ja minullakin on hyvä olla. Koivujen lehdet kasvavat aivan silmissä, mutta vielä ei kai saunavihtaa saisi. Äitini isä oli kova saunoja ja teki aina itse vihtansa. Ei käyttänyt mitään kepulikonsteja, vaan vihta oli oikeaoppinen ja aito. Semmoiset miehet eivät olisi koskaan hyväksyneet esimerkiksi narulla sidottua vihtakimppua. Siihen piti norjistaa koivun omaa oksaa ja sillä sitoa. Luin jostain kerran, että näyttelijä Tarmo Manni teki Armi Ratialle aina saunavihdan Bökarsissa ollessaan ja siinä vihdan keskellä oli joku kukkanen.
On aamu ja luvattu ukkosta. Pidän ukonilmoista, kunhan voin olla kerrostalossa turvassa. Mökillä en tuntenut oloani hyväksi. Ryskyi ja rätisi jokapuolella, kallio, jonka päällä mökki oli, tuntui vavahtelevan. Vuosien varrella pariin puuhun iski salama ja kaatuivat säpäleinä maahan. Tuuli rakensi aallokkoa järvelle. Puut huojuivat ikäänkuin kilpaillen, mikä pääsee syvempään luokille. Täällä nautin ukkosista. Mitä enemmän salamoi ja jytisee, sitä hienompaa katseltavaa ja kuunneltavaa. Itäkeskuksessa asuessani en tosin ole kovinkaan loistavien ukonilmojen todistajaksi päässyt. Katajanokalla joskus oli mahtavaa näytelmää melkein mustien pilvien vyöryessä meren yllä. Salamat leimahtelivat valaisten koko tienoon, hetki hiljaista ja sitten paukkui.
Lähdenkö asioille tänään? Tarkoitus olisi ostaa ainakin mansikoita. Tallinnanaukion vaatimaton torielämä on kesää varten heräilemässä. Mansikkakauppias kertoi, kuinka vielä kymmenisen vuotta sitten tori oli täynnä elämää. Nykyisin minun aikanani on ollut kolme kojua. Onhan meillä vielä Kauppatori ja Hakaniemen tori. Monen mielestä Kauppatori on enää pelkkä turistirysä monine ruokakojuineen ja porontaljakauppiaineen. Lapin tuominen Helsinkiin, on minusta hiukan yliammuttua. Ei ihme, jos joku ulkomaalainen ehdottaa käväisyä Inarissa iltapäiväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti