22. toukokuuta 2021

SATAKIELI SE EI OLE

 Monte Criston kreivi on luettu. Lopussa purjehti kreivi purjealuksellaan kohti auringonlaskua ja minäkin huokaisin ikävästä. Melkein kuitenkin sen takia, että mitä seuraavaksi lukisin, kun luettavaa ei ole. Ensi viikolla kirjakauppaan kyselemään "Kuin surmaisi satakielen". Suomentaja on linnuksi pannut satakielen ehkä runollisuussyistä, sillä alkuperäinen lintu on "mockingbird", joka tarkoittaa  matkijaa (lintu)."To kill a mockingbird" on alkuperäinen kirjan nimi. Satakieli olisi nightingale. Eipä hääppöiseltä kuulostaisikaan "kuin surmaisi matkijan". Mikä lintu muuten on matkija? Joku rastaista? Nehän kykenevät matkimaan vaikka junan vihellystä. "Kuin surmaisi rastaan". Tutkittuani asiaa tarkemmin löysin tiedon Mimidae-heimosta, johon lukeutuu myös  Harper Leen kirjan nimessä mainittu "mockingbird", mutta edelleenkään sillä ei ole mitään tekemistä satakielen kanssa. Tätä juttua voisi jatkaa loputtomiin.

Tänään kaikenlaista kivaa tv:ssä. Päivällä jääkiekkoa MM-tasolla Suomi-USA Latvian Riiassa ja illalla Eurovision song contest Rotterdamissa Alankomaissa. Miten Suomi kummassakin ottelussa pärjää? Yritän malttaa olla pureskelematta kynsiäni. Pidetään peukkuja ja sormiakin vielä ristissä.

Postitin Italian kirjeen, joka vastaus sieltä tulleeseen, jonka huomasin olevan jo hiukan valoisamman vaikka surutalosta lähetettykin. Ystäväni puoliso menehtyi kuusi kuukautta sitten. Toisaalta luulen, että tästä hän ei koskaan oikein selviä. Me ihmiset olemme erilaisia. Ystäväni on aina ollut minua huomattavasti vakavampi. Minä kevyempää sorttia, joka ei suinkaan tarkoita, ettenkö surua tuntisi. On myös oman mieheni kuolemasta paljon pitempi aika, että tottumuksellakin on jo osansa. Olen vakuuttanut ystävälleni, että hänkin tottuu, sillä vaikka kuluneesti sanotaan ajan parantavan haavat, on se kuitenkin totta. Arpia jää, sitä ei käy kieltäminen. Ja pitääkin, ne pitävät muistoja sisällään.

Otin pakastimesta  kana-chili-limekeiton, ettei tämä hauska kilpailupäivä mene ruuanlaittoon. Muutenkin taas innostuin kokkaamaan, mutta en soppia, vaan erilaisia muita kanaruokia esimerkiksi limellä silattua kanaa ja kanabaltia sekä kanaa bang bang. Pitäisi ostaa  kalonjin siemeniä ja mustakuminaa. Herkussa on kyllä ihanan kattava eksoottisten mausteiden, tahnojen ja erilaisten kastikkeiden valikoima. Ei tarvitse enää lähteä Tukholmaan.

Vaatetettuani itseni seikkailen roskikselle. On vietävä toistakymmentä  puusta ja muusta valmistettua mansikkalaatikkoa. Määrä kielii korutonta kieltä, että olen todellakin mansikkafriikki.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti