Riemullinen ja asiallinen Vappu Kaarenojan kirjoitus SK:ssa "Vaikea valinta". Me kaikki olemme huomaneet ruokakauppojen jättimäisen jäätelövalikoiman. Vaikka kuinka kauan seisoskelee altaitten äärellä myymälöissä, ei valikoimasta loppua näy. Mitä enemmän siinä seisoo, sitä vaikeampi on valinta todellakin. Olen vaihtelunhaluinen ja altis kokeilemaan kaikkea, mutta olen päässyt jäätelöissä tutustumaan vasta hyvin, hyvin pieneen osaan.
Kaarenoja selvittelee jäätelötehtaiden historiaa. Hämmästyin luettuani vanhimman yhä toimivan tehtaan olevan Helsingin jäätelötehdas. Italiasta tulivat Magin veljekset vuonna 1922 Helsinkiin ja perustivat mainitun jätskitehtaan. Heidän piti mennä Moskovaan, mutta vallankumous ohjasi tänne. Alkoi mansikka-, vanilja- ja suklaajäätelön valmistus. Siihen aikaan ei ollut kuusen ja männyn makuisia, ei sekoitettu kakkuja jäätelömassaan, ei piparkakkuja murennettu joukkoon, ei juustoa, ei suolaa, ei kaurahiutaleita, ei hanhenmaksaa, ei rintamaitoa, ei viagraa, ei hevosenlihaa, ei edes lakritsia, eikä näiden kaikkien johdannaisia.
Amerikkalainen uranuurtaja oman maansa jäätelömarkkinoilla oli Howard Johnson. Hän oli apteekkari, mutta alkoi valmistaa jäätelöä. Yritti eri makuja, kukaan ei ostanut. Piti olla vaniljaa, mansikkaa ja suklaata. Johnson oli sanonut käyttäneensä koko elämänsä eri makujen kehittämiseen jäätelöissä, mutta ihmiset ostivat eniten vaniljaa. Sitten Johnson kuoli. No, Kaarenoja heittää, että mitäpä Johnson nyt sanoisi? Hämmästyisi yhtä paljon kuin Magin pojat.
Kiitos Vappu Kaarenoja varsin hauskasta, mutta asiapitoisesta kirjoituksesta!
Minusta jäätelöitä ja muitakin maitotuotteita on ehdottomasti liikaa. Pyörryttää suorastaan, kun pitäisi valita pieni jugurttipurkki. Jäätelöitä on kolmatta sataa erilaista ja jugurtteja myös paljon. Maitokaan ei ole enää "maitoa", vaan sitäkin lajia jokaiseen lähtöön. Viljastakin valmistettua. No, tuote lehmästä ei tällä hetkellä olekaan mikään "in", koska lehmät ruohonsyöjinä monine vatsoineen päästävät ilmoille liikaa metaania. Ja pitää olla nykyisin tarkka, mitä jälkeensä jättää.
Kun näistä lukee, olisi ihmisen paras kyyhöttää kotonaan, olla syömättä ja juomatta, pukeutumatta ja ehdottomasti ilman kaikkia mukavuuksia. Ehkä olisi parempi, jos ei mitään eläinlajia olisikaan olemassa, ihminen mukaan luettuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti