8. kesäkuuta 2019

LUONTOA BUSSIN IKKUNASTA

Bussin ikkunasta näkyi eilen yhtä sun toista matkatessani ystäväni luo kyläilemään. Lupiineja, jotka varmasti aikoinaan karanneet jonkun puutarhasta, savikan näköistä kasvillisuutta, lampulla olevia voikukkia, tukevaa ruohoa, puustoa koivuista kukkiviin pihlajiin, selvää maaseutua, vaikka Helsingissä olimmekin. Sitten alkoi tulla kaupunginosan, jonne olin menossa, asutusta kerrostaloineen ja ravintoloineen. Olin taas sivistyksen parissa. H oli vastassa pysäkillä. Halasimme.

Uusi kaunis, valoisa koti toivotti minut tervetulleeksi. Ojensin kukkani. Purkissa kalloja, jotka ovat lempikukkiani ja samoin H:n, kertoi. Ryhdyimme juttelemaan. Läpikävimme niin Turkin kuin Suomen asiat, omat asiamme, Helsingin taideannin, kaiken. Joimme kahvia ja söimme sen seitsemää sorttia leivonnaisia. Tarkastin parvekkeen, joka oli avara ja laaja. Keittiö soma ja asiallinen. Onneksi olkoon uudelle kodille!

Ehkä taas tapaamme 12.6. Espan puistossa, arvelimme.

Minulla oli muuten lierihattu päässä. Varjosti auringolta, oli piste iin päällä ja tunsin olevani aivan tiptop.

Kotipäivä tänään. Oleskelua partsilla kirjan kanssa. Odotan mahdollista ukkosrintamaa, jonka näkeminen ja kuuleminen on aina niin mahtavaa. Joskus Katajanokalla se oli todella komeaa, kun mustat pilvet vyöryivät meren yli, salamat leiskuivat ja jyrinä niin voimallista, että talo tuntui tärisevän. Olen sen suhteen pessimistinen, täällä se ei ole yhtä suurenmoisen upeaa näytelmää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti