15. lokakuuta 2017

YLIPAINOSTA

Monet ylipainoiset ovat onnellisia. Ja monet heistä aivan terveitä ja aktiivisia. Nykyisin puhutaan entistä enemmän liikalihavuudesta koko maailmassa. Melkein puolet ihmiskunnasta kantaa liikakiloja. Lihavia loukataan, saavat asiattomia kommentteja, käsketään menemään saunan taakse. Monet heistä sanovat, että eivät välitä näistä sanomisista. Ehkä sisimmässään kuitenkin tulevat murheelliseksi. Mitäs ihmettä se muille kuuluu, miltä me näytämme? Ei ihmisen ulkonäkö ketään loukkaa. Totta kai runsas ylipaino saattaa olla haitallista terveydelle. Sen jokainen tietää. On helppo ehdottaa laihduttamista, mutta se ei aina onnistu hyvistä yrityksistä ja tahdon lujuudesta huolimatta. Tai onnistuttuaan kilot tulevat pian takaisin.

Jouduin vaihtamaan lääkäriä muutettuani Itäkeskukseen. Kun menin ensimmäisen kerran hänen vastaanotolleen, sanoi tohtori "sun pitää laihtua". Tiesin mennessäni hänen olevan muun muassa lihavuuden tutkija, laihduttamisen ja terveellisen ravinnon asiantuntija, elämäntapamuutosguru. En kuitenkaan mennyt ylipainoni takia. Mutta siitä tuli minulle projekti! Olen aina tarvinnut potkun takapuoleeni aloittaakseni laihduttamisen. Syy ollut milloin mikin, ulkomaan matka, poikaystävä, häät kesällä...  Nyt se oli lääkäri! Laihdutuskuurini on jatkunut kuukausia ja tulosta tullut. Olen tyytyväinen. Ennen kaikkea kiitollinen lääkärilleni. Itsevarmuuteni lisääntynyt, saan joskus positiivista huomiota ja olen voinut uusia karderoobiani. Laihtumiseni toki jatkuu. Matkaa on vielä muutaman kilon verran, mutta se ei saa tapahtua rajusti eikä liian nopeasti. Pysyvyyttä haikailen.

Ensi viikolla ohjelmaa. Huomenna vielä luppopäivä. Oleskelen ja luen, laitan salaattia ja syön. Tuoretta parsaa taas kaupassa. Euroopasta kuitenkin, Belgiasta. Tulee näköjään muutakin kuin suklaata. Siihen herkkuun en kajoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti