HERRASMIEHIÄ JA PEKINGIN ANKKAA

Usein minäkin syyllistynyt siihen, että väitän maailmasta hävinneen herrasmiesmäisyyden. Ei ole hävinnyt! No, minäpä kerron. Olin menossa metroasemalle ja vanha kulkuväylä ei enää passaa, kun rakennettiin uusi kauppakeskus Easton. On mentävä sen kautta. Rullauduin katutason ovesta uutuuteen ja ihmettelin, miten ja minne nyt. Siinä seisoi järjestyksen valvoja virkapuvussaan ja hänen kaverinsa. Minä neuvoa kysymään. Katsoivat ja sanoivat yhdestä suusta "me lähdemme opastamaan". Niinpä minä ja kaksi herraa ajoimme ensin hissillä ja sitten käytäviä pitkin ja lopulta tulimme vanhaan kauppakeskukseen. Sanoin, että tästä jo osaankin, kiitos. Ehei, veivät perille eli metroaseman ovelle. "Kiitoksia, hyvät herrat", sanoin ja lähdin metroon. Päivä alkoi hyvin.

Kotimatkalla poikkesin tietysti Eastonin Citymarketiin. Valoisa ja valtaisa ruokakauppa. Tungeksin ihmisten seassa. Ajauduin lihatiskin äärelle. Astiassa oli ketarat pystyssä paistettu Pekingin ankka. Ainakin nimilappu kertoi niin. "Saako puolet siitä?", kysyin. Myyjärouva tarttui veitseen ja ankkaan. Takaa kuului kiireisiä askeleita "älä koske minu ankka, minä leikata ja panna viipaleeksi". Rouva pani veitsen pois ja aasialainen chef otti ankan kuin aarteen ja kantoi sen pöytänsä ääreen. Myyjät kävivät vuoronperään vapaana ollessaan katsomassa mestarin työtä. Minäkin olisin mennyt, ellen olisi ollut asiakkaitten puolella. Työnsä tehtyään chef pani ankan palat rasiaan ja pienempään kastiketta. Toi minulle ja ojensi syvän hymyn ja kumarruksen kera ja hänen kasvoillaan viipyi yhä ammattiylpeys. Kiitin minäkin hymyillen ja otin rasiat vastaan. Kotona aloittaessani ateriaa, huomasin miten esteettisen kauniisti hän oli gastronomiaa kunnioittaen palat laittanut. Ne muodostivat sievän kuvion, ehkä kukan. Tohtiiko siihen koskeakaan? Tein salaatin, paistoin bataattiviipaleita, avasin punaviinipullon ja otin varovasti rasiasta muutaman ankan palan. Juhla voi alkaa. Maistui ja kiitin uudestaan mielessäni Citymarketin chefiä.