Olen taas Miika Nousiaisen kirjan Maaninkavaara kimpussa, joka on samojen kansien välissä kuin Vadelmavenepakolainen, mutta "nurinpäin" verratessa Pakolaiseen. Odotin alussa samoja kihelmöiviä innostuksen tunteita kuin "Vadelmapakolaisessa". Ei ollut. Kunnes pääsin siihen kohtaan, jossa Martti Huttunen, Sirkan puoliso ja Heidin isä, pohtii Helsinkiin tultuaan perheensä kanssa, Tapio Rautavaaran olemista Paavo Nurmen hautajaisissa Ville Ritolan ja Lasse Virenin kanssa. Pohdinta sivusi vahvasti Rautavaaran melankolisia lauluja. Ilme Tapsalla oli samanlaista melankoliaa täynnä hautajaisissa kuin lauluissakin. "Iloiset sanatkin olivat Rautavaaralle melankolisia." Juokse sinä humma, se on melankolinen laulu, jatkaa Martti pohdintoja. "Rautavaara laulaa siinä kappaleessa kohdan "huputiti hummani hei" surumielisesti. Mies tuntee paljon, jos pystyy sanomaan sanan "huputiti" melankolisesti". Tässä kohdin kirjaa, siis vielä alussa, olin varma, että tulen pitämään tästäkin Nousiaisen teoksesta.
Tässä päivänä eräänä ollessani asioimistehtävissä kauppakeskuksessa minut pysäytti naisihminen sanomalla, että rollaattorini kahvat ovat väärin päin. "Miten niin?" Rouva jatkoi, ne osoittavat eri suuntaan kuin siinä, minkä minä tulen saamaan. "Ehkä teillä on erimerkkinen apuväline". Ei ole, nainen jatkoi, se on aivan samanlainen. Hän lähti ja minä jäin katselemaan kahvojani. Ne ovat samoin päin kuin edellisessäkin saman merkkisessä rollaattorissani. Ja hyvin olen lykkinyt. Suoraryhtisenä, en etukenossa, en puolittain maaten, vaan reippaasti askeltaen korkkareissani. Itäkeskuksen ihmiset!!!
A:lta tuli pari meiliä. Toisessa valokuvia. On ollut kaksoslastensa luona Saksassa ja lähetti heistä kaikista kolmesta kuvan sekä pari kuvaa Frankfurtin oopperasta. Olivat soittaneet Horstin nuoremmalle veljelle, joka oli minut kuulemma muistanut. Mahtoikohan muistaa? Poika oli tavatessamme alle 10-vuotias. Tahdoin kuitenkin uskoa ja sydämessäni kävi lämmin henkäys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti