Kaksi uutta kirjaa taas luettavana. Maeve Binchy ja minua jo aikaisemmin ihastuttanut Miika Nousiainen. Yöt kuluvat nyt mukavasti, kun/jos ei nukuta. Varmemmin jälkimmäistä. Olin poikkeuksellisesti liikenteessä eilen perjantaina ja niin olivat muutkin. Kansaa pilvin pimein. Tuskastuttavaa.
Stockmann lähetti Hullujen Päivien katalogin. Tuskin vaivaudun. En ole ollut seassa enää vuosiin. En kestä sitäkään tungosta. Ruokaan en rahojani upota, vaatteet ostan sitten, kun näen, mihin kokoon pysähdyn. Joskus keväällä. En ole liioin sitä sorttia, joka menee tavaroita katselemaan ja hipelöimään. Kaupoissa maleksiminen ei ole minun juttuni. Jos on ostettavaa, menen ja ostan. "Maleksin" mieluummin taidenäyttelyissä tai vaikka Espalla, Bulevardilla, torilla... Lokakuun lopussa taas Ateneumiin. Von Wright-veljesten työt näytillä vallan ensi vuoden helmikuun loppupuolelle asti.
L soitti. Kiitteli viimeisestä. Kehui vieläkin kapselikahviani, vaikka minulla sen onnistumisessa ei oikein ole osaa eikä arpaa. Kone valmistaa ja maitokin vaahtoutuu samassa aparaatissa. No, tietysti maidon ja kahvin suhde on napin painajan kontolla. On se niin helppoa. Ennen muinoin kahvi jauhettiin, vesi keitettiin, kahvi sekaan ja vielä kalansuomuja selvikkeeksi, haudutusta ja sitten varoen kuppiin ja koko juoma ryystettiin tassilta. Tämmöistä näin kesällä maalla, kaupungissa oli jo hiukan toisenlaista juomista. Äidin äidillä oli käsin veivattava kahvimylly, mutta kupista juotiin ja kahvipannulla oli myssy, eikä kalansuomuja käytetty.
Turun kirjamessuilla palkittiin Suomen Kotiseutuliiton järjestämässä kotiseutulehtikilpailussa kolme Vuoden kotiseutulehteä: Seinäjoelta Risteysasema, Helsingistä Komposti ja Joensuusta Karjalan Heili. Kunniamaininnan sai stadilainen Tsilari, Stadin Slangi ry:n oma lehti. Kerron tämän siksi, että minulla on ollut ilo jo vuosia kuulua Stadin Slangiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti