Keräilen tässä voimia lähteäkseni asioimaan. Palautetta risuin ja ruusuin jo annoin muuttofirmaan kuin myös ilmoituksia asunnon erinäisistä vioista vuokranantajalle. Taulujen ripustaminen ongelmallista, niitä kun on paljon. Jotenkin tämä vielä kovasti keskeneräinen huusholli vaikuttaa alastomalta, kun kirjahyllyjä ei ole entisen laisesti. Eikä kirjoja. Luonanihan Skattalla kävi eräs toimittaja, joka on varsinainen kirjarakastaja ja vei autokuormallisen kirjallisuutta. En voinut muuta kuin ihailla.
Itäkeskus on jo aikoja sitten herännyt laillani uuteen viikkoon. Valoja, autoja, ihmisiä, tummia pilviä taivaalla, hämärää. Tiputtelin äsken kahvin ja sen juotuani suihkuun ja liikkeelle. Palautan Katajanokan avaimet ja sitten on asiaa Elisaan, joka kuulemma on Itiksessä. Pitää varata tunteja siellä harhailuun, eksymiseen ja löytämiseen. Muuttolaatikot haetaan tänään. Tulee kapoiseen eteiseen tilaa. Niin kapeaa porstuaa en ole ilmoisna ikuna edes nähnyt. Nippa nappa rullaan rollaattorilla läpi. Miksi muuten Suomessa pitää olla eteinen? Etu-Töölössä meillä se oli todella pieni ja siitä pääsi suoraan halliin ja siitä sitten urkeni koko asunto. Ihanne pohjaratkaisu.
Uusi liesi täällä on, mutta omaa osuuttani en ole vielä maksanut, kun odotan jotain näkyvää laskun tapaista joko tietokoneessa tai kirjekuoressa. Ei se liesi mikään hienous ole, ihan tavallinen ja minulle kelpaava. En ole vielä käyttänyt, ehkä tänään tai sitten ei. Lämmittelen Herkun gourmetia mikrouunissa toistaiseksi. On tätä muuta askarreltavaa vielä tovin verran. Parveketta himoitsen käyttämään. Puuritilä lattialla ja tilaa on. Voi vaikka tanssiksi pistää. No, iso oli entinenkin, mutta ei näin iso.
Ei kun töihin. Mukavaa viikkoa meille kaikille.
30. marraskuuta 2015
29. marraskuuta 2015
PÄIN SEINIÄ
No niin, tässäpä tätä skrivaa itäkeskuslainen. Jo kaksi koko päivää ei-skattalainen. Muutto meni osin poskelleen. Kun muuttofirma irrotti unkarilaista korkeaa käsinmaalattua lasista kattokruunua, se putosi. Olisi ollut mikä muu tahansa valaisin, mutta juuri se kaikkein kaunein, rakkain ja rahallisesti kalleinkin. Firmalla ei ollut kattokruunuja varten oikeita kuljetuslaatikoita, vaikka olin pyytänyt. Siis niitä isoja, joissa on orsi. Oli pieniä vaateripustimia varten. Kahdesta ehjänä säilyneestä kristallikruunusta vääntyivät kynttilät niin pahasti, että yksi meni rikki. Sitten heiltä katosi tv-tason lasihylly ja laatikko, joka piti tuoda lauantaina. Ei tuotu. Tätä muuttofirmaa en tule enää milloinkaan käyttämään, eikä se ollut Niemi. Stenvall on meitä muuttanut, eikä koskaan ole mitään tapahtunut. Tämä liki sata-vuotias firma pahoitti mieleni tyystin. Huomenna reklamaatiota.
Vähitellen alamme saada asunnon näyttämään muulta kuin varastolta, joka on täynnä laatikoita. On jo mattoja lattioilla, valaisimet ja tv toimivat ja voin kirjoittaa blogia. Kiitoksia ystävilleni M:lle ja N:lle mukaan lukien T ja S. Aamuisin on ollut outoa herätä aivan erilaiseen näkymään ikkunoista kuin Katajanokalla. Reipasta elämää kadun puolella ja pihan ikkunoista näkyy puita ja istutuksia. Parveke suurempi kuin aiemmin.
Saimme naapurin kimppuumme. "Hirveää meteliä, lopettakaa". No, muutossa kuuluu ääniä, mutta olemme työt päättäneet jo seitsemän korvilla illalla. Emmekä ole erityisesti metelöineet, mutta emme liioin voi lentää , emmekä olla huonekaluja siirtelemättä, laatikoita purkamatta ja hissillä ajamatta. Rouva oli suivaantunut. Mutta se ei näemmä häntä häiritse, vaikka jossain asunnossa soitetaan pianoa vielä yhdentoista aikaan illalla.
No ja sitten seuraavaan epäkohtaan. Hain Pasilasta avaimen. Sain yhden! Osoitteen mukaan ajoin taksilla talon eteen. Ei tarvitsemaani rapun kirjainta missään. Päättyi äffään ja ällä piti olla. Ei kun soittamaan. Sen virkailijatytteli tiesi, että ihan eri talo, jossa raput alkavat G:stä ja vielä neuvoksi "autoja talon edessä". Autoja oli sen äffä-talonkin edessä. Jaahas, ajattelin minä, että tämmöistä. Lopulta löytyi erään työmiehen avittamana etsimäni rappu, jonne oli käveltävä aika pitkästi. Olin puhelimessa maininnut liikuntarajoitteisuuteni. Kauhistuin ällä-rapun edessä. Olisi ollut kiivettävä rollaattorin kanssa kymmenet askelmat ja vielä sisäpuolella toiset mokomat. Katselin portaikkoa "vuoren" laelle ja olin lannistumaisillani, kun eräs mies kysyi lempeällä äänellä "tarvitsetteko apua". Totta maar, tarvitsin. Tämä kysymys olisi kuulunut sen virkailijan tehdä. Mies auttoi ja sain ähellettyä itseni kaidetta pitkin ylös. Kiitoksia.
Avasin oven ja olin kiukkuinen kuin ampiainen kaikesta kokemastani ja kahden virkailijan, jotka istuivat ynseän näköisenä tiskin takana kuin takapuolestaan liimattuna tuoliin, huonosta ja välinpitämättömästä palvelusta. Kerroin asiani lyhyesti ja hymyttä. Kolmas tytteli toi avaimen, mutta ei tiennyt uuden asuintaloni ovikoodia. Minusta olisi pitänyt tietää, kun kerran antoivat avaimenkin. Lähti tarkistamaan, jos ovikoodi loytyisi. Ei löytynyt, Sain puhelinnumeron sijaan. "Minne tällä numerolla pääsee?", kysyin. Vastasi että isännöitsijälle. Ei nimeä, vain numero. Soitin. Isännöitsijäkään ei tiennyt koodia, mutta aloitti etsinnän ja löysi. Sitten sanoin turhankin käskevällä äänellä niille kahdelle virkailijatyttelille, että soittavat taksin ja auttavat minut alas. Minut autettiin.
Lähetin sähköpostia vuokrafirmaan ja kerroin koko asian.Vastauksessa pahoiteltiin ja puolustettiin, että virkailija ei ollut ymmärtänyt mainitsemaani liikuntarajoitteisuutta ja kuulemma silloin tuodaan avain alas ja ulos eli homma hoidetaan siellä.
Nyt asetuttuani taloksi, on minulla taas vakavaa asiaa vuokrafirmaan ja siihen ryhdyn huomenna. Nyt juon lasillisen viiniä ja menen kohta nukkumaan. Ihan poikki.
Vähitellen alamme saada asunnon näyttämään muulta kuin varastolta, joka on täynnä laatikoita. On jo mattoja lattioilla, valaisimet ja tv toimivat ja voin kirjoittaa blogia. Kiitoksia ystävilleni M:lle ja N:lle mukaan lukien T ja S. Aamuisin on ollut outoa herätä aivan erilaiseen näkymään ikkunoista kuin Katajanokalla. Reipasta elämää kadun puolella ja pihan ikkunoista näkyy puita ja istutuksia. Parveke suurempi kuin aiemmin.
Saimme naapurin kimppuumme. "Hirveää meteliä, lopettakaa". No, muutossa kuuluu ääniä, mutta olemme työt päättäneet jo seitsemän korvilla illalla. Emmekä ole erityisesti metelöineet, mutta emme liioin voi lentää , emmekä olla huonekaluja siirtelemättä, laatikoita purkamatta ja hissillä ajamatta. Rouva oli suivaantunut. Mutta se ei näemmä häntä häiritse, vaikka jossain asunnossa soitetaan pianoa vielä yhdentoista aikaan illalla.
No ja sitten seuraavaan epäkohtaan. Hain Pasilasta avaimen. Sain yhden! Osoitteen mukaan ajoin taksilla talon eteen. Ei tarvitsemaani rapun kirjainta missään. Päättyi äffään ja ällä piti olla. Ei kun soittamaan. Sen virkailijatytteli tiesi, että ihan eri talo, jossa raput alkavat G:stä ja vielä neuvoksi "autoja talon edessä". Autoja oli sen äffä-talonkin edessä. Jaahas, ajattelin minä, että tämmöistä. Lopulta löytyi erään työmiehen avittamana etsimäni rappu, jonne oli käveltävä aika pitkästi. Olin puhelimessa maininnut liikuntarajoitteisuuteni. Kauhistuin ällä-rapun edessä. Olisi ollut kiivettävä rollaattorin kanssa kymmenet askelmat ja vielä sisäpuolella toiset mokomat. Katselin portaikkoa "vuoren" laelle ja olin lannistumaisillani, kun eräs mies kysyi lempeällä äänellä "tarvitsetteko apua". Totta maar, tarvitsin. Tämä kysymys olisi kuulunut sen virkailijan tehdä. Mies auttoi ja sain ähellettyä itseni kaidetta pitkin ylös. Kiitoksia.
Avasin oven ja olin kiukkuinen kuin ampiainen kaikesta kokemastani ja kahden virkailijan, jotka istuivat ynseän näköisenä tiskin takana kuin takapuolestaan liimattuna tuoliin, huonosta ja välinpitämättömästä palvelusta. Kerroin asiani lyhyesti ja hymyttä. Kolmas tytteli toi avaimen, mutta ei tiennyt uuden asuintaloni ovikoodia. Minusta olisi pitänyt tietää, kun kerran antoivat avaimenkin. Lähti tarkistamaan, jos ovikoodi loytyisi. Ei löytynyt, Sain puhelinnumeron sijaan. "Minne tällä numerolla pääsee?", kysyin. Vastasi että isännöitsijälle. Ei nimeä, vain numero. Soitin. Isännöitsijäkään ei tiennyt koodia, mutta aloitti etsinnän ja löysi. Sitten sanoin turhankin käskevällä äänellä niille kahdelle virkailijatyttelille, että soittavat taksin ja auttavat minut alas. Minut autettiin.
Lähetin sähköpostia vuokrafirmaan ja kerroin koko asian.Vastauksessa pahoiteltiin ja puolustettiin, että virkailija ei ollut ymmärtänyt mainitsemaani liikuntarajoitteisuutta ja kuulemma silloin tuodaan avain alas ja ulos eli homma hoidetaan siellä.
Nyt asetuttuani taloksi, on minulla taas vakavaa asiaa vuokrafirmaan ja siihen ryhdyn huomenna. Nyt juon lasillisen viiniä ja menen kohta nukkumaan. Ihan poikki.
25. marraskuuta 2015
LEVOTTOMUUDET LISÄÄNTYNEET
Kun turvapaikanhakijoita alkoi Suomeen ilmestyä, huolestui moni vanhempi tyttärensä turvallisuudesta kuin myös mahdollisista lisääntyvistä levottomuuksista. Nyt voimme huolestua lisää Kempeleen raiskausepäilyn jälkeen. Levottomuudet turvapaikanhakijoiden majapaikkojen läheisyydessä aiheuttaneet virkavallan kutsumista paikalle. Osapuolina erimielisyyksissä niin suomalaiset kuin ulkomaalaistaustaiset. Suhtautuminen turvapaikanhakijoihin muuttunut vihamielisemmäksi. En yhtään ihmettele. Hiiteen koko Schengen-sopimus, matkustusasiakirjat takaisin käyttöön, rajat valvontaan, tulli töihin. Jos turvapaikanhakija on oikealla asialla, hän pääsee maahan ja saa avun. Mutta se, että vain dallataan tai ajetaan polkupyörällä maasta toiseen ilman minkäänlaista kontrollia, ei mahdu minun päähäni. Nyt tehdään kuulemma pistokokeita rajoilla. Eihän se riitä. Mikä siinä vanhassa tavassa, jolloin kaikki tarkastettiin jokaisella rajanylityspaikalla, on vikana? Huumeveikot, rikolliset ja etsintäkuulutetut jäivät haaviin. Nyt riittää pelkkä hymy ja maa toivottaa tulijan tervetulleeksi.
Tänään olen raihnaisessa kunnossa. Syy eilisen kivien raahaamisen. Suurin kivi oli liian painava minun sitä äheltäessäni rollaattorin päälle. Nostaahan ne kaikki piti. Neljä kertaa kävin pihalla kivikuorman kanssa. Pienimmät ladoin pahvilaatikkoon. Sitten en muuta tehnytkään kuin lepäsin, vaikka työt huusivat tekijäänsä. N on tulossa taas avittamaan. Ja minulla hiusten pesu. Jäi eilen, kun en saanut luitani liikkumaan hiuksia kohti. Hiukset kun ovat ihmisen korkeimmalla kohdalla. Eikä sekään auta, vaikka ihmisellä ei olisi paljoa pituutta. Kyllä tämäkin päivä tästä hyväksi muuttuu ja iltapäivällä olen taas potraa tyttöä. Ja lämmin suihkukin saa eloa luihin ja lihaksiin.
Vähän harmittaa pitkäksi aikaa Aleksin Stockmannin Herkussa käynti eilen. Pyysin jouluapulaiselta näyttävältä pullamyyjältä rahka- ja mustikkapiirakan. Sain puolukkapiirakan rahkan sijaan. Miksi he eivät kuuntele? Tai jos on epävarmuutta, kysy? Pitää aina silmä kovana seurata, mitä myyjä ottaa. Ja tähän vahtimiseen olen väsynyt. Kun on kaksi asiaa, oletan, että ne muistaa. Kaksi!!! Söin illalla sen puolukkapiirakan pitkin hampain ja antipatiani puolukkaa kohtaan sen kuin lisääntyi. Oltaisiinkohan Itiksen Herkussa tarkempia?
Tänään olen raihnaisessa kunnossa. Syy eilisen kivien raahaamisen. Suurin kivi oli liian painava minun sitä äheltäessäni rollaattorin päälle. Nostaahan ne kaikki piti. Neljä kertaa kävin pihalla kivikuorman kanssa. Pienimmät ladoin pahvilaatikkoon. Sitten en muuta tehnytkään kuin lepäsin, vaikka työt huusivat tekijäänsä. N on tulossa taas avittamaan. Ja minulla hiusten pesu. Jäi eilen, kun en saanut luitani liikkumaan hiuksia kohti. Hiukset kun ovat ihmisen korkeimmalla kohdalla. Eikä sekään auta, vaikka ihmisellä ei olisi paljoa pituutta. Kyllä tämäkin päivä tästä hyväksi muuttuu ja iltapäivällä olen taas potraa tyttöä. Ja lämmin suihkukin saa eloa luihin ja lihaksiin.
Vähän harmittaa pitkäksi aikaa Aleksin Stockmannin Herkussa käynti eilen. Pyysin jouluapulaiselta näyttävältä pullamyyjältä rahka- ja mustikkapiirakan. Sain puolukkapiirakan rahkan sijaan. Miksi he eivät kuuntele? Tai jos on epävarmuutta, kysy? Pitää aina silmä kovana seurata, mitä myyjä ottaa. Ja tähän vahtimiseen olen väsynyt. Kun on kaksi asiaa, oletan, että ne muistaa. Kaksi!!! Söin illalla sen puolukkapiirakan pitkin hampain ja antipatiani puolukkaa kohtaan sen kuin lisääntyi. Oltaisiinkohan Itiksen Herkussa tarkempia?
24. marraskuuta 2015
KIVOJA KIVIÄ
Olen kivien kerääjä, kivien rakastaja. Olen kerännyt kiviä parvekkeelle. Joitakin raahasin aikoinaan meren rannalta ja toin pyörätuolissa (puoliso istui siinä) kotiin aikamoisia murikoita, taiten valittuja. Olen tuonut pieniä ulkomailta vuoristoista. Olen ostanut kiviä. Nyt luonnosta suoraan tuomieni aika on koittanut. Tänään vein ne ulos pensasaidan alle. Isäni Geologiselta tutkimuslaitokselta saaman ison ruusukvartsin säästin. Muut pihalle, paitsi ostetut on jo pakattu muuttoa varten. Uuden kodin uusi parveke ei kaivanne kivikoristeita. Mutta pidän kivistä aina.
Liikuskellessani ikkunaverhottomissa huoneissa tunnen olevani kuin kala akvaariossa. Aamulla en muistanut ja hiippailin epäsovinnaisessa asussa tovin. No, tätä ei kestä enää kauaa. Ystäväni S.H. soitti. Tiedän hänen lukevan tätä: onnea uudesta kämppiksestä. Oli kivaa jutella. Ja me tapaamme.
Väsähdin tänään kaupungilla totaalisesti. Ostettavaa loppuviikoksi. Kotimatkalla oli nelosessa kaksi herraa, joista toinen iloisella tuulella lievässä myötälaitaisessa. "Oleks sä porvari?" kysyi minulta. "Kyl sä oot, kun sulla on Stockmannin kasseja ja kaulaliina tolla lailla". Olin päättänyt olla ottamatta osaa keskusteluun ja katselin ikkunasta ulos. Senaatintorilla herrat poistuivat, mutta eräs nainen tiuskaisi ykskaks tälle puheliaalle herralle "pidä turpas kii". Minäkin hätkähdin. Miksi juuri silloin, kun tämä "häirikkö" on jo poistumassa? Mies alkoi huutaa ja käski naisen hirttäytyä rinnoistaan, haukkui naisen lyttyyn ja kertoi, ettei ole koskaan niin tyhmää naista tavannut. Pelkäsin miehen käyvän naiseen käsiksi. Onneksi ei, vaan poistui ratikasta. Jos tämä nainen olisi ollut sanomatta mitään, kaikki olisi päättynyt hyvin, mies olisi mennyt ja matka jatkunut kuin mitään ei olisi ollutkaan. Eikä se mies minua kysymyksillään häirinnyt, eikä kai ketään muutakaan. Ei edes kiroillut. Kertoi olevansa lääketieteen ja kirurgian tohtori!
Tämä oli minun viimeinen ratikkamatkani Stockmannilta Skattalle täällä vielä asuessani.
Liikuskellessani ikkunaverhottomissa huoneissa tunnen olevani kuin kala akvaariossa. Aamulla en muistanut ja hiippailin epäsovinnaisessa asussa tovin. No, tätä ei kestä enää kauaa. Ystäväni S.H. soitti. Tiedän hänen lukevan tätä: onnea uudesta kämppiksestä. Oli kivaa jutella. Ja me tapaamme.
Väsähdin tänään kaupungilla totaalisesti. Ostettavaa loppuviikoksi. Kotimatkalla oli nelosessa kaksi herraa, joista toinen iloisella tuulella lievässä myötälaitaisessa. "Oleks sä porvari?" kysyi minulta. "Kyl sä oot, kun sulla on Stockmannin kasseja ja kaulaliina tolla lailla". Olin päättänyt olla ottamatta osaa keskusteluun ja katselin ikkunasta ulos. Senaatintorilla herrat poistuivat, mutta eräs nainen tiuskaisi ykskaks tälle puheliaalle herralle "pidä turpas kii". Minäkin hätkähdin. Miksi juuri silloin, kun tämä "häirikkö" on jo poistumassa? Mies alkoi huutaa ja käski naisen hirttäytyä rinnoistaan, haukkui naisen lyttyyn ja kertoi, ettei ole koskaan niin tyhmää naista tavannut. Pelkäsin miehen käyvän naiseen käsiksi. Onneksi ei, vaan poistui ratikasta. Jos tämä nainen olisi ollut sanomatta mitään, kaikki olisi päättynyt hyvin, mies olisi mennyt ja matka jatkunut kuin mitään ei olisi ollutkaan. Eikä se mies minua kysymyksillään häirinnyt, eikä kai ketään muutakaan. Ei edes kiroillut. Kertoi olevansa lääketieteen ja kirurgian tohtori!
Tämä oli minun viimeinen ratikkamatkani Stockmannilta Skattalle täällä vielä asuessani.
23. marraskuuta 2015
ASUKKAAT KAIKKOAVAT
Ahkerointipäivä tänään. Pääsin myös osasta kirjoja eroon. Ystäväni toimittajaystävä oli kiinnostunut. Mattoja imuroitiin ja käärittiin rullalle. Omia kirjoja pakattiin muuttolaatikoihin. Kellarissa käytiin. Puukehyksinen peili pantiin nojalleen kellarin käytävällä muutaman siellä olevan huonekalun sekaan. Sitten peili oli kadonnut. Se sai uuden kodin jostain oltuaan kellarissa 12 vuotta. Mutta kirjahyllyt ovat täällä yhä. Verhot poissa ikkunoista. Näyn hyvin vastapäiseen taloon. Ei haittaa, minä muutan perjantaina. Huomenna kaupungille. Ruokaa loppuviikoksi ja muutakin toimitettavaa on. Seuraavan kerran kauppa-asioissa minut löytää Itäkeskuksen kauppakeskuksesta.
Tässä portaassa viisi tyhjää huoneistoa. Asukkaat poistuvat hyvässä järjestyksessä ajoissa ennen loppurysäystä. Siitä ei ole vielä tarkkaa ajankohtaa ilmoitettu. Veikkaan kesää. Talo pakettiin, ihmiset ulos, putket auki, asunnoissa remppaa ja uusi tiiliverhoilu rakennukseen. Ellei pytinkiä pureta. Tämäkin mahdollisuus on minulle vilautettu. Nuoret, joille annoin kolme tuolia ja kaksi rahia. eivät olleet tietoisia koko remontista. Miten se voi olla mahdollista? Ovat kuulemma kaikki alivuokralaisia ja päävuokralainen ilmeisesti pantannut tietoa. Ja sitten minä sen pamautin. No, tietoonhan se tulee, kun taloyhtiön on kerrottava lain paragrafin mukaan puoli vuotta aikaisemmin.
Sain ensikosketuksen lumeen viedessäni roskia. Sitten kerrottiin, että lauhaa lykkää perään. Se siitä ensilumesta. Ei kannata edes siteerata Eino Leinoa. E Oulusta iloitsi valoisuudesta, kun sinnekin on satanut. Hyvänen aika, onhan ihmisillä sähkövalot. No, nyt oli tuhansilta pois, kun lumi teki enkelin eteiseen, ei kun sähkölangoille kepposet. Johdot pitäisi kaivaa maahan ja multaa päälle, saisi tupruttaa lunta niin maan perusteellisesti vaikka, eikä haittaisi.
Nyt menen katsomaan onko minulla sittenkin imuriin pölypusseja, vai pitääkö huomenna ostaa. Hyvää iltaa.
Tässä portaassa viisi tyhjää huoneistoa. Asukkaat poistuvat hyvässä järjestyksessä ajoissa ennen loppurysäystä. Siitä ei ole vielä tarkkaa ajankohtaa ilmoitettu. Veikkaan kesää. Talo pakettiin, ihmiset ulos, putket auki, asunnoissa remppaa ja uusi tiiliverhoilu rakennukseen. Ellei pytinkiä pureta. Tämäkin mahdollisuus on minulle vilautettu. Nuoret, joille annoin kolme tuolia ja kaksi rahia. eivät olleet tietoisia koko remontista. Miten se voi olla mahdollista? Ovat kuulemma kaikki alivuokralaisia ja päävuokralainen ilmeisesti pantannut tietoa. Ja sitten minä sen pamautin. No, tietoonhan se tulee, kun taloyhtiön on kerrottava lain paragrafin mukaan puoli vuotta aikaisemmin.
Sain ensikosketuksen lumeen viedessäni roskia. Sitten kerrottiin, että lauhaa lykkää perään. Se siitä ensilumesta. Ei kannata edes siteerata Eino Leinoa. E Oulusta iloitsi valoisuudesta, kun sinnekin on satanut. Hyvänen aika, onhan ihmisillä sähkövalot. No, nyt oli tuhansilta pois, kun lumi teki enkelin eteiseen, ei kun sähkölangoille kepposet. Johdot pitäisi kaivaa maahan ja multaa päälle, saisi tupruttaa lunta niin maan perusteellisesti vaikka, eikä haittaisi.
Nyt menen katsomaan onko minulla sittenkin imuriin pölypusseja, vai pitääkö huomenna ostaa. Hyvää iltaa.
22. marraskuuta 2015
JOULU YKSIN
Eilen aikani kuluksi jynssäsin keittiön kaappien hyllyjä, otin tauluja seiniltä ja kaikissa oli pölyä. On tämä semmoista, etten sano mitä. Aikani kuluksi? Olisin paljon mieluummin tehnyt jotain muuta ja nytkin piti välillä huilata oikein kunnolla. Lonkka reagoi aina ensimmäiseksi ikävästi, eikä Panadolkaan auta. On mentävä pitkälleen ja olla aivan hiljaa.No, ensi viikolla on jo helpompaa. Ja siitä eteen päin urkenee hyvää vauhtia uusi elämä uudessa kodissa.
Tänään tulee N ja M, ainakin näin on kaavailtu. Käymme kellarissa. Kirjat pantava muuttolaatikoihin ja toivottava, että muuttomiehet ovat riskiä väkeä. Sohvakin umpipuuta. Taitaa olla 100-vuotias vanhus. Isovanhempieni kodista saatu perintönä äidilleni ja nyt se on ollut minullakin jo yli 20 vuotta. Alun alkaen se oli nahkapäällysteinen, mutta vuosien kuluessa saanut uudet "vaatteet". Nyt siinä on punaista plyysiä. Pidän hillityn punaisesta sisustusvärinä. Ensimmäisessä asunnossa oli jopa yksi punainen seinä. Koti oli samassa korttelissa vanhempieni kanssa Töölössä. Kun olimme jo muuttaneet pois joskus 1970-luvulla, talon eteen kadun toiselle puolelle oli rakennettu Töölön kirjasto. Muutimme Etu-Töölöön. 1960- luvun lopussa oli valmistunut Temppeliaukion kirkko, joka oli aivan ikkunoittemme edessä. Sittemmin alkoivat näkymät olla naapuritalojen seiniä. Niin on tässäkin asunnossa, jossa olen vielä joitakin päiviä. Mutta kun astuu ulos, näkyy meri ja sitä en todellakaan Itäkeskuksessa näe.
Ihmiset puuhaavat joulua. Ystävät puhuvat jouluruuista ja mitenkä on ihanaa istua omaisten keskellä jouluaterialla. Ymmärrän, että joulu tulee, kinkut paistuvat, piparkakut tuoksuvat, lahjoja annetaan ja saadaan, mutta tänä vuonna en haluaisi kuulla joulusta ja sen vietosta ylenmääräisen paljon. Eivät ajattele minun jouluani, jonka vietän nyt yksin ja ilman joulun tunnelmaa. Tuskin koristelen, ellen laita valkoista kuusta sähkövaloineen parvekkeelle. Saatan sytyttää kynttilöitä ja muistella puolison ja minun yhteisiä jouluja, saatan itkeäkin vähän. En ole ainoa maailmassa, joka viettää joulun yksin.Televisiosta tulee yleensä kelpoa ohjelmaa, tosin jouluvoittoista. Käperryn sohvalle ja katselen. Syön Herkun jouluruokaa, avaan viinipullon ja kaadan lasillisen itselleni. Toivotan miehelleni hyvää joulua ja tunnen hänen lämpimät kätensä ympärilläni.
Tänään tulee N ja M, ainakin näin on kaavailtu. Käymme kellarissa. Kirjat pantava muuttolaatikoihin ja toivottava, että muuttomiehet ovat riskiä väkeä. Sohvakin umpipuuta. Taitaa olla 100-vuotias vanhus. Isovanhempieni kodista saatu perintönä äidilleni ja nyt se on ollut minullakin jo yli 20 vuotta. Alun alkaen se oli nahkapäällysteinen, mutta vuosien kuluessa saanut uudet "vaatteet". Nyt siinä on punaista plyysiä. Pidän hillityn punaisesta sisustusvärinä. Ensimmäisessä asunnossa oli jopa yksi punainen seinä. Koti oli samassa korttelissa vanhempieni kanssa Töölössä. Kun olimme jo muuttaneet pois joskus 1970-luvulla, talon eteen kadun toiselle puolelle oli rakennettu Töölön kirjasto. Muutimme Etu-Töölöön. 1960- luvun lopussa oli valmistunut Temppeliaukion kirkko, joka oli aivan ikkunoittemme edessä. Sittemmin alkoivat näkymät olla naapuritalojen seiniä. Niin on tässäkin asunnossa, jossa olen vielä joitakin päiviä. Mutta kun astuu ulos, näkyy meri ja sitä en todellakaan Itäkeskuksessa näe.
Ihmiset puuhaavat joulua. Ystävät puhuvat jouluruuista ja mitenkä on ihanaa istua omaisten keskellä jouluaterialla. Ymmärrän, että joulu tulee, kinkut paistuvat, piparkakut tuoksuvat, lahjoja annetaan ja saadaan, mutta tänä vuonna en haluaisi kuulla joulusta ja sen vietosta ylenmääräisen paljon. Eivät ajattele minun jouluani, jonka vietän nyt yksin ja ilman joulun tunnelmaa. Tuskin koristelen, ellen laita valkoista kuusta sähkövaloineen parvekkeelle. Saatan sytyttää kynttilöitä ja muistella puolison ja minun yhteisiä jouluja, saatan itkeäkin vähän. En ole ainoa maailmassa, joka viettää joulun yksin.Televisiosta tulee yleensä kelpoa ohjelmaa, tosin jouluvoittoista. Käperryn sohvalle ja katselen. Syön Herkun jouluruokaa, avaan viinipullon ja kaadan lasillisen itselleni. Toivotan miehelleni hyvää joulua ja tunnen hänen lämpimät kätensä ympärilläni.
21. marraskuuta 2015
KAISANIEMI VAI YLIOPISTO?
Ajellessani taannoin metrolla tulevan asuntoni tiimoilla, kuulin junan kuulutuksessa seuraavaksi pysäkiksi "Kaisaniemi". Eihän sitä pitänyt enää olla, kun se on nyt "Helsingin yliopisto". Jälleen puuhataan palautumista Kaisaniemeen, mikä on minusta oikein. Kaisaniemi ei ole Helsingin kaupunginosa, mutta alue tunnetaan Kaisaniemenä kaupungin ydinkeskustassa. "Helsingin yliopisto" ei kerro juurikaan mitään ollen kovin suppea määriteltävä. Palaudutaanko entiseen jää nähtäväksi.
Posti lakossa, kirjeet eivät kulje. Tosin ihmiset kirjoittavat varsin vähän nykyisin kirjeitä, mutta joulukortteja suomalaiset lähettävät melkein entiseen tapaan. Juurikaan missään ei enää tyttö huokaa entisen piian tapaan "rakkautta paperipussissa" saatuaan poikaystävältään kirjeen. Minäkin kirjoitin ennen enemmän. No, minun nuoruudessani ei ollut sähköpostia tai puhelimien tekstiviestejä tekemässä kirjeen virkaa. Kirjeitä kirjoiteltiin ja posti kulki ahkeraan kustin polkemana. Puolison ollessa Haminan RUK:ssa, kirjeitä sateli minulle. Olen sitä mieltä, että nämä nykyisten vempaimien viestintäkeinot ovat persoonattomampia kuin oikean kirjekuoren sisältö. Lauseet lyhyitä, verbit ja adjektiivit unohdettuja, mennään suoraan ilman mutkia asian ytimeen kylmästi ja tunteettomasti. Saan enää harvoin kirjeitä. Italiasta silloin tällöin ja siinä kaikki. Sinne itsekin kirjoitan, mutta en usein. Ehkä tulee aika, kun posti ei suostu kirjeitä kuljettamaan. Oletetaan kaikilla olevan netti ja älypuhelin. Mikä on kirje? kysytään.
Tänään N ei tule luokseni tekemään mitään. Eilenkin pidimme vapaata. Minä käväisin kaupungilla, enkä adapteria saanut. Se malli on lakannut olemasta, jonka olisin tarvinnut. Ystäväni S "katselee ympärilleen" ja aivan taatusti tekee asialle jotain. On jo luvannut tulla panemaan koneeni käyttövalmiiksi Itäkeskuksessa. Aion tänään kiivetä tikkaille ja puhdistella korkealla olevia tasoja ja ilmanvaihtoventtiilejä. Lähtevän vuokralaisen velvollisuuksia.
Nyt menen tiputtelemaan kahvia. Mukavaa lauantaita.
Posti lakossa, kirjeet eivät kulje. Tosin ihmiset kirjoittavat varsin vähän nykyisin kirjeitä, mutta joulukortteja suomalaiset lähettävät melkein entiseen tapaan. Juurikaan missään ei enää tyttö huokaa entisen piian tapaan "rakkautta paperipussissa" saatuaan poikaystävältään kirjeen. Minäkin kirjoitin ennen enemmän. No, minun nuoruudessani ei ollut sähköpostia tai puhelimien tekstiviestejä tekemässä kirjeen virkaa. Kirjeitä kirjoiteltiin ja posti kulki ahkeraan kustin polkemana. Puolison ollessa Haminan RUK:ssa, kirjeitä sateli minulle. Olen sitä mieltä, että nämä nykyisten vempaimien viestintäkeinot ovat persoonattomampia kuin oikean kirjekuoren sisältö. Lauseet lyhyitä, verbit ja adjektiivit unohdettuja, mennään suoraan ilman mutkia asian ytimeen kylmästi ja tunteettomasti. Saan enää harvoin kirjeitä. Italiasta silloin tällöin ja siinä kaikki. Sinne itsekin kirjoitan, mutta en usein. Ehkä tulee aika, kun posti ei suostu kirjeitä kuljettamaan. Oletetaan kaikilla olevan netti ja älypuhelin. Mikä on kirje? kysytään.
Tänään N ei tule luokseni tekemään mitään. Eilenkin pidimme vapaata. Minä käväisin kaupungilla, enkä adapteria saanut. Se malli on lakannut olemasta, jonka olisin tarvinnut. Ystäväni S "katselee ympärilleen" ja aivan taatusti tekee asialle jotain. On jo luvannut tulla panemaan koneeni käyttövalmiiksi Itäkeskuksessa. Aion tänään kiivetä tikkaille ja puhdistella korkealla olevia tasoja ja ilmanvaihtoventtiilejä. Lähtevän vuokralaisen velvollisuuksia.
Nyt menen tiputtelemaan kahvia. Mukavaa lauantaita.
20. marraskuuta 2015
SOPEUTUMISEN OPISKELUA
Fida ei kelpuuttanut kirjahyllyjä eikä keittiön isoa avokaappia ja kirjoistakin vain vähän. Minulla edelleen kahdeksan kirjahyllyä ja lattialla kirjoja riesana. Kaatopaikalle ja roskikseen. Tilaa tuli kuitenkin Fidan vietyä muita mööpeleitä.
N luki minulle lakia eilen, kun tyhjennettiin astioista viimeinen keittiön kaappi. Myönnän, että niitä on. Mutta kuten olen kertonut, aikoinaan oli tilaa ja tilat piti hyödyntää. On alettava tosissaan miettiä, tarvitsenko kaikkia.
Olen menossa kaupungille adapterin hankintaan. Muutto lähestyy ja on muutakin kuin pakkaamista. Huomenna jatkuvat hommat N:n kanssa. Viikko, niin en ole enää skattalainen. Ratikoita tulee ikävä. Unohdanko jonkun ajan kuluttua, miten täällä keskustassa liikutaan? Tunnenko olevani turisti, jos/kun tänne joskus tulen? Totunko asumaan lähiössä? Opinko kulkemaan Itiksessä niin, etten aina eksy? Rupeanko ylipäätään tykkäämään?
Opiskelin hiukan netistä Itäkeskusta ja sen historiaa. Vielä 1960-luvulla, siinä missä nyt on K-Citymarket, karja käyskenteli Nymanin pelloilla. Papumaat kukoistivat, kaalit ja porkkanat työntyivät iloisesti mullasta. 1970-luvulla alettiin rakentaa ja tähän on päästy. Asukkaita viime vuonna runsas 4700, joiden joukkoon alan kuulua. Itäkeskus on Helsingin 45. kaupunginosa. Katajanokka 8. Ilmeisesti olen isäni kanssa ajellut nykyisen Itäkeskuksen nurkilla joskus vuosikymmeniä sitten ja nähnyt ehkä Nymanin pellot, mutta syvää maaseutua se silloin oli. Lehmiä??? No, lehmätaloutta oli myös nykyisessä Helsingin kantakaupungissa ja Katajanokka oli vallan periferiaa ja lujasti köyhälistön asuinsijana. Mutta asutettiin ennen paikkaa, joka nyt tunnetaan Itäkeskuksena kaikkine palveluineen ja ihmisvilinöineen, mahtavine kauppakeskuksineen. Jep, sinne muutan!
N luki minulle lakia eilen, kun tyhjennettiin astioista viimeinen keittiön kaappi. Myönnän, että niitä on. Mutta kuten olen kertonut, aikoinaan oli tilaa ja tilat piti hyödyntää. On alettava tosissaan miettiä, tarvitsenko kaikkia.
Olen menossa kaupungille adapterin hankintaan. Muutto lähestyy ja on muutakin kuin pakkaamista. Huomenna jatkuvat hommat N:n kanssa. Viikko, niin en ole enää skattalainen. Ratikoita tulee ikävä. Unohdanko jonkun ajan kuluttua, miten täällä keskustassa liikutaan? Tunnenko olevani turisti, jos/kun tänne joskus tulen? Totunko asumaan lähiössä? Opinko kulkemaan Itiksessä niin, etten aina eksy? Rupeanko ylipäätään tykkäämään?
Opiskelin hiukan netistä Itäkeskusta ja sen historiaa. Vielä 1960-luvulla, siinä missä nyt on K-Citymarket, karja käyskenteli Nymanin pelloilla. Papumaat kukoistivat, kaalit ja porkkanat työntyivät iloisesti mullasta. 1970-luvulla alettiin rakentaa ja tähän on päästy. Asukkaita viime vuonna runsas 4700, joiden joukkoon alan kuulua. Itäkeskus on Helsingin 45. kaupunginosa. Katajanokka 8. Ilmeisesti olen isäni kanssa ajellut nykyisen Itäkeskuksen nurkilla joskus vuosikymmeniä sitten ja nähnyt ehkä Nymanin pellot, mutta syvää maaseutua se silloin oli. Lehmiä??? No, lehmätaloutta oli myös nykyisessä Helsingin kantakaupungissa ja Katajanokka oli vallan periferiaa ja lujasti köyhälistön asuinsijana. Mutta asutettiin ennen paikkaa, joka nyt tunnetaan Itäkeskuksena kaikkine palveluineen ja ihmisvilinöineen, mahtavine kauppakeskuksineen. Jep, sinne muutan!
19. marraskuuta 2015
TOINEN SANOO JUU, TOINEN SANOO EI
Ystäväni soitti SPR Konttiin kysyäkseen, ottavatko vastaan ja hakevatko kirjoja ja kirjahyllyjä kotoa? Ystävällinen henkilö sanoi ottavansa sekä kirjat että hyllyt, jos hyllyt ovat pieniä. Ystäväni N meni mittaamaan hyllyt ja soitti uudestaan SPR Konttiin Vantaan Valimotielle. Nyt puhelimessa oli toinen henkilö. Hän sanoi "emme missään tapauksessa ota vastaan kirjoja ja kirjahyllyjä, ei ole tilaa, emmekä voi viedä kaatopakalle". N hämmentyi. Hän kertoi juuri keskustelleensa toisen henkilön kanssa, joka oli luvannut toista. "Ei, emme me ota". Puhelimeen tuli se ensimmäinen henkilö, joka jälleen oli sitä mieltä, että SPR Kontti ottaa ne vastaan. Ystäväni kiitti ihmetellen ja päätti olla antamatta tavaroita.
Miten ihmeessä SPR Kontissa ei ole mitään yhtenäistä linjaa? Joko ottavat vastaan tai eivät ota. Yksinkertaista. He mainostavat netissä ottavansa hyväkuntoista tavaraa vastaan aina vaatteista, kodin käyttötavaroista ym kirjoihin ja huonekaluihin asti. Ymmärrän toki tilan ahtauden ja ylitarjonnan, mutta en sitä, että kahdella henkilöllä on eriävät mielipiteet tavaran vastaanottamisesta. Tämä hämmentää henkilöä, jolla on tarkoitus antaa käyttökelpoista tavaraa hyväntekeväisyyteen. Ottaako vastaan vai eikö ottaa? Kas, siinä kysymys.
Pyysimme Fidaa apuun ja hakevat tänään. Ottavat sen minkä ottavat, loput on muuttofirman vietävä kaatopaikalle. Fida lähettää suurimman autonsa. Tavaraa on paljon kahdeksan kirjahyllyn ja kirjojen lisäksi.
Antikvariaatille kelpasi neljä muovikassillista kirjoja. Kaksi asiansa tuntevaa antikvaaria penkoi kirjakasoja. Olivat pahoillaan, kun ihmiset eivät enää osta kirjoja kirjakaupoista. Nyt tilataan netin kautta. Lukemisharrastus kaiken kaikkiaan hiipunut. Ehkä joku kuitenkin on kiinnostunut heidän kaupassaan minunkin kirjoistani.
Miten ihmeessä SPR Kontissa ei ole mitään yhtenäistä linjaa? Joko ottavat vastaan tai eivät ota. Yksinkertaista. He mainostavat netissä ottavansa hyväkuntoista tavaraa vastaan aina vaatteista, kodin käyttötavaroista ym kirjoihin ja huonekaluihin asti. Ymmärrän toki tilan ahtauden ja ylitarjonnan, mutta en sitä, että kahdella henkilöllä on eriävät mielipiteet tavaran vastaanottamisesta. Tämä hämmentää henkilöä, jolla on tarkoitus antaa käyttökelpoista tavaraa hyväntekeväisyyteen. Ottaako vastaan vai eikö ottaa? Kas, siinä kysymys.
Pyysimme Fidaa apuun ja hakevat tänään. Ottavat sen minkä ottavat, loput on muuttofirman vietävä kaatopaikalle. Fida lähettää suurimman autonsa. Tavaraa on paljon kahdeksan kirjahyllyn ja kirjojen lisäksi.
Antikvariaatille kelpasi neljä muovikassillista kirjoja. Kaksi asiansa tuntevaa antikvaaria penkoi kirjakasoja. Olivat pahoillaan, kun ihmiset eivät enää osta kirjoja kirjakaupoista. Nyt tilataan netin kautta. Lukemisharrastus kaiken kaikkiaan hiipunut. Ehkä joku kuitenkin on kiinnostunut heidän kaupassaan minunkin kirjoistani.
17. marraskuuta 2015
ANTAMINEN ON ILOA
Eilen syttyi kynttilä. Menin ensimmäiseen kerrokseen opiskelijoiden asuntoon kysymään, jos heille kelpaa joitakin huonekaluja. Tulivat katsomaan. Saivat kaksi nojatuolia, kaksi rahia ja Boston-keinutuolin. Siitä olin kaikkein iloisin, että ottivat mielellään vastaan ja tuntui siltä, että tavarat tulivat tarpeeseen. Keinutuoli ollut meillä parvekkeella, mutta uusi partsi on himpun verran pienempi. Ihanaa antaa, kun tykätään. Ja tyytyväisyys ja kiitollisuus näytetään.
Tänään olin kampaajalla. N ei tule kuin vasta huomenna. Kannoin äsken roskikseen kaikenlaista. Tänään myös tulee eräs antikvariaatti katsomaan kirjoja. Ovat tulleet nirsoiksi, mutta toisaalta kysyntä ja tarjonta kuuluvat yhteen ja jos vanhat Shakespearet tai suomalaiset klassikot eivät käy kaupaksi, niitä ei antikvaari osta. Pitäisi kuulemma olla historiaa. No, joitakin meidän sotiimme liittyvää on, mutta varsinaiset historiat pidän itse. No, ehkä hänelle jokunen noista sadoista kirjoista kelpaa.
Eilen lähti ystäville nyt vuorostaan kiinalainen astiastoni, blinipaistinpannut ja kalan muotoinen iso keittokulho. Olen joskus laittanut ystäville kiinalaisia aterioita kuin paistanut venäläisiä blinejä, mutta niiden aika silkkaa menneisyyttä. Vähän haikein mielin olen alkanut katsella omaisuuteni hupenemista, mutta järjen on voitettava. Ei ole tilaa enää, enkä isoja kutsuja pidä. Mutta niitä ja niiden aikoja on hauskaa muistella.
Tänään olin kampaajalla. N ei tule kuin vasta huomenna. Kannoin äsken roskikseen kaikenlaista. Tänään myös tulee eräs antikvariaatti katsomaan kirjoja. Ovat tulleet nirsoiksi, mutta toisaalta kysyntä ja tarjonta kuuluvat yhteen ja jos vanhat Shakespearet tai suomalaiset klassikot eivät käy kaupaksi, niitä ei antikvaari osta. Pitäisi kuulemma olla historiaa. No, joitakin meidän sotiimme liittyvää on, mutta varsinaiset historiat pidän itse. No, ehkä hänelle jokunen noista sadoista kirjoista kelpaa.
Eilen lähti ystäville nyt vuorostaan kiinalainen astiastoni, blinipaistinpannut ja kalan muotoinen iso keittokulho. Olen joskus laittanut ystäville kiinalaisia aterioita kuin paistanut venäläisiä blinejä, mutta niiden aika silkkaa menneisyyttä. Vähän haikein mielin olen alkanut katsella omaisuuteni hupenemista, mutta järjen on voitettava. Ei ole tilaa enää, enkä isoja kutsuja pidä. Mutta niitä ja niiden aikoja on hauskaa muistella.
16. marraskuuta 2015
ANNETAAN POIS JA PIDETÄÄN
Eilen paiskittiin oikein olan takaa töitä kolmen naisen voimalla. Hämmästyin taas itsekin siitä valtavasta astiapaljoudesta, joka tuli esiin komeroiden takaosista. Yhden kahviastiaston kuin myös teeastiaston annoin jo heti pois. Englantilaista tyyliä. Pakkaajille meni kaikenlaista, ikivanha shakkikellokin, jonka paikka olisi museossa. Olen oikeastaan tyytyväinen, että ystävät käyttävät tai panevat esille. Yhtä jalkalamppua vielä jahkailen. Jos en saa sitä mahtumaan, annan pois. Samoin käy hyvin vanhalle, raskaalle ja suurelle merimiesarkulle, joka on joitakin vuosisatoja vanha. Jos ei ole paikkaa, annan ystäväni tyttärelle. Arkku oli äitini tädin toisen aviomiehen, joka oli merimies. Ostanut arkun joskus. Se on seilannut tyynet ja myrskyt maailman merillä. Sillä olisi paljon kerrottavaa, jos osaisi.
Puolustan tavarapaljouttani sillä, että meillä oli kerran koti, jonne mahtui. Siellä oli suuret astiakaapit, joihin pääsi sisälle ottamaan tarvitsemansa. Oli myös "piian käytävä" hyllyineen keittiön ja ruokasalin välissä. Olin nuori, innostunut ja altis ostamaan. Olen toki vuosien varrella luopunutkin paljosta ja yhä riittäisi harvennusta. Joskus kauan sitten oli tapana tarjoilla lihaliemi (itse tehty) ja pasteija (itse tehty) jossain välissä päivällistä. Minulla on/oli näitä korvallisia liemikulhoja aluslautasineen. Annoin eilen pois. Ehkä nuori astioiden saaja miettii, mitä niillä on tehty. No, voihan niistä syödä vaikka muroja aamuisin. Kalakattilakin lähti. Siinä olen keittänyt kokonaisen kalan. Kattilaan kuuluu ritilä kahvoineen, jonka avulla saadaan kala ehjänä pois. Jouduin kattilaa pitämään joko kahden kaasuliekin tai sähkölevyn päällä. Näitä kattiloita on yhä myynnissä. Oikeastaan oli aika hauskaa kertoa esineiden historiaa ja niiden käyttötarkoituksia.
Tänään on käväistävä kaupungilla ja myöhemmin tulee taas N pakkaamaan kanssani. Ei työ tekemällä lopu ainakaan täällä ja vielä. Eilen taas jaksoin puurtaa, mutta M teki raskaimmat työt. N ja minä pakkasimme. Kymmenittäin vanhoja lasipurkkeja kilisi iloisesti jätehuoneen lasilaatikkoon. Minun säilömisaikani ovat aikoja sitten päättyneet. Omenasosemylly sai myös kyytiä. Sillä olen paljon tehtaillut. Lohjalta kävimme omenat ostamassa suoraan viljelijän tarhasta. Oi niitä aikoja!
Puolustan tavarapaljouttani sillä, että meillä oli kerran koti, jonne mahtui. Siellä oli suuret astiakaapit, joihin pääsi sisälle ottamaan tarvitsemansa. Oli myös "piian käytävä" hyllyineen keittiön ja ruokasalin välissä. Olin nuori, innostunut ja altis ostamaan. Olen toki vuosien varrella luopunutkin paljosta ja yhä riittäisi harvennusta. Joskus kauan sitten oli tapana tarjoilla lihaliemi (itse tehty) ja pasteija (itse tehty) jossain välissä päivällistä. Minulla on/oli näitä korvallisia liemikulhoja aluslautasineen. Annoin eilen pois. Ehkä nuori astioiden saaja miettii, mitä niillä on tehty. No, voihan niistä syödä vaikka muroja aamuisin. Kalakattilakin lähti. Siinä olen keittänyt kokonaisen kalan. Kattilaan kuuluu ritilä kahvoineen, jonka avulla saadaan kala ehjänä pois. Jouduin kattilaa pitämään joko kahden kaasuliekin tai sähkölevyn päällä. Näitä kattiloita on yhä myynnissä. Oikeastaan oli aika hauskaa kertoa esineiden historiaa ja niiden käyttötarkoituksia.
Tänään on käväistävä kaupungilla ja myöhemmin tulee taas N pakkaamaan kanssani. Ei työ tekemällä lopu ainakaan täällä ja vielä. Eilen taas jaksoin puurtaa, mutta M teki raskaimmat työt. N ja minä pakkasimme. Kymmenittäin vanhoja lasipurkkeja kilisi iloisesti jätehuoneen lasilaatikkoon. Minun säilömisaikani ovat aikoja sitten päättyneet. Omenasosemylly sai myös kyytiä. Sillä olen paljon tehtaillut. Lohjalta kävimme omenat ostamassa suoraan viljelijän tarhasta. Oi niitä aikoja!
15. marraskuuta 2015
UUPUMUSTA
Väsynyt. Aivan kokonaan. Tahdon pois tästä muuttokaaoksesta. Sinne missä on järjestystä eikä ainuttakaan pakkauslaatikkoa, missä ei törmää koko ajan rollaattorilla esteeseen. Kirjoja on pinoissa odottamassa Fidaa ja lisää pitäisi pinota. Niitä on satoja, joista on pakko luopua. En enää välitä. Haluan tämän ruljanssin loppuvan. Vuode ja olohuoneen sohva ovat ainoat tyhjät paikat ja niihinkin on puikkelehdittava. On raivattava tilaa kulkemiselle. Kyllästyttää. N on väsynyt yhtä lailla kuin minä, mutta hän sentään pääsee täältä lähdettyään omaan siistiin kotiinsa. Jotakin tilaa tulee, kun Fida on hakenut omansa, jos heille kelpaa. On soitettava ja kerrottava, että hakuauto pitää olla suuri. Saavat myös nojatuoleja, kirjoituspöydän (toinen jää), kirjahyllyjä ja muita hyllyjä, kulmakaapin, lipastoja ja kaikenlaista pientä tavaraa kirjojen lisäksi.
Kellahdan illalla vuoteeseen ja nukahdan heti, vaikka ilman N:n työtoveruutta olisin ahkeroinut vain vähän. Olen pölyinen, sotkuinen ja hiukset kaipaavat kampaajaa. Ajattelen kaikesta negatiivisesti, kiukuttelen itsekseni ja ikävöin puolisoa, vaikka hän ei olisikaan pystynyt minua missään auttamaan. Tämän kaiken rinnalla hänen hoitamisensa oli pientä, aamuiset puhdistustoimenpiteet, syöttämiset, kaikki. Kaipaan hänen lämpimiä käsiään, joita ojensi minulle, hänen pientä nopeaa hymyään ja kysymystään "mitä ruokaa mä saan?" Haluan hänet takaisin.
Tiedän, että saatuani kaiken valmiiksi ja uuden kodin järjestykseen, tuntuu paremmalta, mutta ikävä puolisoa ei hälvene. Kaksitoista päivää muuttoon.
Kellahdan illalla vuoteeseen ja nukahdan heti, vaikka ilman N:n työtoveruutta olisin ahkeroinut vain vähän. Olen pölyinen, sotkuinen ja hiukset kaipaavat kampaajaa. Ajattelen kaikesta negatiivisesti, kiukuttelen itsekseni ja ikävöin puolisoa, vaikka hän ei olisikaan pystynyt minua missään auttamaan. Tämän kaiken rinnalla hänen hoitamisensa oli pientä, aamuiset puhdistustoimenpiteet, syöttämiset, kaikki. Kaipaan hänen lämpimiä käsiään, joita ojensi minulle, hänen pientä nopeaa hymyään ja kysymystään "mitä ruokaa mä saan?" Haluan hänet takaisin.
Tiedän, että saatuani kaiken valmiiksi ja uuden kodin järjestykseen, tuntuu paremmalta, mutta ikävä puolisoa ei hälvene. Kaksitoista päivää muuttoon.
14. marraskuuta 2015
MENETYS
Kirjahyllyt eivät mahdu! Tämä on karu totuus. Vain osa ja se tarkoittaa, että osa kirjoistakin. Eilen siten kasasin lattialle ne, joista luovun ja uskokaa vaan, niitä on paljon. Sydän kirveli, mutta näin se on. Minulla oli jo toiset hautajaiset, nyt menetin kirjoja. Ne annetaan kaikki Fidaan. Kirjahyllyt samoin ja niitä on kahdeksan, kussakin kolme tai neljä hyllyä, yksi seinällinen lattiasta kattoon. En olisi ikinä uskonut tätä.
Laatikot loppuivat eilen. Tänään on uusi päivä, N:llä välipäivä ja minä jatkan kirjojen parissa. Lisää lattialle! Onko juurikaan mitään kauheampaa kuin menettää kirjoja? Vanhempieni kirjoja, omia kirjoja, puolison kirjoja. Klassikkoja, suomalaista kirjakulttuuria, kirjoja, joita olen koko ikäni katsellut, itsekin ostanut ja lukenut, luullut omistavani ne kuolemaani asti. Niillä voisi perustaa nyt pienen antikvariaatin.
No, elämää tämä vain on. Olosuhteet sanelevat, käytäntö ratkaisee, realiteetit otettava huomioon. Kysyin äsken, onko mitään kauheampaa kuin kirjojen menetys? Vastaan nyt, on. On esimerkiksi eiliset terrori-iskut Pariisissa, kuolema, sairastuminen ja monet muut suuremmat asiat. Kirjojen menetyksen kestää aivan varmasti. Minäkin.
Laatikot loppuivat eilen. Tänään on uusi päivä, N:llä välipäivä ja minä jatkan kirjojen parissa. Lisää lattialle! Onko juurikaan mitään kauheampaa kuin menettää kirjoja? Vanhempieni kirjoja, omia kirjoja, puolison kirjoja. Klassikkoja, suomalaista kirjakulttuuria, kirjoja, joita olen koko ikäni katsellut, itsekin ostanut ja lukenut, luullut omistavani ne kuolemaani asti. Niillä voisi perustaa nyt pienen antikvariaatin.
No, elämää tämä vain on. Olosuhteet sanelevat, käytäntö ratkaisee, realiteetit otettava huomioon. Kysyin äsken, onko mitään kauheampaa kuin kirjojen menetys? Vastaan nyt, on. On esimerkiksi eiliset terrori-iskut Pariisissa, kuolema, sairastuminen ja monet muut suuremmat asiat. Kirjojen menetyksen kestää aivan varmasti. Minäkin.
13. marraskuuta 2015
UUSI PÄIVÄ JA VANHAT KUJEET
Ketään ei taatustikaan enää kiinnosta minun muuttoni uuteen asuntoon. Ei sekään, että olen jo koko hommaan totaalisen väsynyt. Puhun siitä silti. Eilen en tehnyt mitään. Nukuin moneen otteeseen päivällä. Roskat sentään vein. Otin varaslähdön joulupöytään ja söin lanttu- ja perunalaatikkoa kinkun kanssa. Suunnittelin lähteväni kaupungille. En lähtenyt. Turtana tuijotin televisioruutua. Nyt aamulla luin netin Hesarista, että kirjailija Panu Rajala on joutunut arvostelijoiden hampaisiin mahdollisesta plagioimisesta uudessa Intoilija-kirjassa, joka on ehdokkaana Finlandia-kisassa. Romaaniksi luokiteltava kirja kertoo I.K.Inhasta, joka oli maineikas valokuvaaja 1900-luvun alussa. ja jonka 150-vuotisjuhlaa tänä vuonna vietämme. Hesarissa vielä tavanomaista sote-uudistusasiaa sekä maahanmuuttopolitiikkaa. Alkoi väsyttää.
Löysin kirjahyllystä J.W. Juveliuksen (1863-1927) kirjan täynnä runoutta vuodelta 1922. Repaleinen kirjavanhus, jonka isäni joskus saanut. Siihen on koottu suomalaisia runoja, tuttuja ja luettuja. Epäkunnioittavasti kirjaa ja runoutta kohtaan, on isäni piirtänyt kirjan sivujen marginaaleihin hevosen päitä ja ihmisprofiileja. Minua hän myöhemmin opetti, että kirjan sivuja ei saa edes hiirenkorville taitella saati omapäisesti kuvittaa. Isäni oli hyvä piirtäjä, eikä voinut nuorena tietenkään vastustaa kiusausta edes lyriikan edessä.
Tuleeko N tänään minua avittamaan, en vielä tiedä. Tulee tai ei, on minun ahkeroitava. Pakkaaminen aloittaa aina muuton ja se on minusta oikeastaan se ikävin vaihe. Purkaminen uudessa paikassa on jo luovempaa ja hauskempaa. Sen voi tehdä vaikka hissun kissun. Tässä puuhassa on takaraja. Siispä töihin.
Löysin kirjahyllystä J.W. Juveliuksen (1863-1927) kirjan täynnä runoutta vuodelta 1922. Repaleinen kirjavanhus, jonka isäni joskus saanut. Siihen on koottu suomalaisia runoja, tuttuja ja luettuja. Epäkunnioittavasti kirjaa ja runoutta kohtaan, on isäni piirtänyt kirjan sivujen marginaaleihin hevosen päitä ja ihmisprofiileja. Minua hän myöhemmin opetti, että kirjan sivuja ei saa edes hiirenkorville taitella saati omapäisesti kuvittaa. Isäni oli hyvä piirtäjä, eikä voinut nuorena tietenkään vastustaa kiusausta edes lyriikan edessä.
Tuleeko N tänään minua avittamaan, en vielä tiedä. Tulee tai ei, on minun ahkeroitava. Pakkaaminen aloittaa aina muuton ja se on minusta oikeastaan se ikävin vaihe. Purkaminen uudessa paikassa on jo luovempaa ja hauskempaa. Sen voi tehdä vaikka hissun kissun. Tässä puuhassa on takaraja. Siispä töihin.
12. marraskuuta 2015
PAKKAAMINEN EDISTYY HUIMAA VAUHTIA
Kiukkuisia ajatuksia kehittänyt saamani lasku kaupungilta oli turha ja sen saa hävittää, kertoi kaupungin virkamies. Mutta syytä sen lähettämiseen ei kerrottu. Inhimillinen erehdys jälleen? Lupasin repiä, jota en tehnyt. Kirjoitin siihen "mitätöity". Asia siis poissa päiväjärjestyksestä.
Muuttofirma kävi, kirjoitti muistiin , tepasteli huoneissa ja lupasi lähettää muuttoarvion hinnasta. Miellyttävä kuten sen toisenkin firman myyntiedustaja. Mutta tällä ei ollut kravattia eikä pukua, vaan oli pukeutunut rentoon mutta siistiin tyyliin. N ja minä jatkoimme pakkaamista. Olohuoneen kaappi astioista tyhjennetty, siirryimme keittiöön. Olin itsekin hämmästynyt siitä astioiden määrästä, joka minulla on. Kotimaista, englantilaista,kiinalaista. Pitäisi luopua, jos on fiksu. Lupasin itselleni harkita uudessa asunnossa, kun alan panna niitä paikoilleen. Laseja kuin pienessä ravintolassa. Lautasliinan pidikkeitä, joita en taatusti enää käytä. Joitakin posliinisia joulutonttuja annoin N:lle ja muutaman vanhan Arabian maitokannun. Itse pidin Kurt Ekholmin (1907-1975) litran kannun.
Dekkareita N:n pojalle ja aion vielä harkita joistakin muistakin kirjoista luopumista. Taide-, runo-, muistelma-, historia- ja Helsinki-kirjat ilman muuta pidän ja joitakin rakkaimpia teoksia, joita kuvittelen sadepäivinä lukevani uudestaan. Kodissa on oltava kirjoja. Se kertoo asukkaasta jotain, antaa sivistyneen kuvan ja on sisutuksenkin kannalta kivan näköistä. Olen joskus tuntenut ihmisen, joka hankki tietyn värisiä kirjoja, jotka sopivat kalustukseen. Hän ei ollut lukuihmisiä. Itäkeskuksessa on kirjasto. Voisin uusia kirjastokorttini ja palautua kirjaston huomaan. Ja joskus hemmotella itseäni ja mennä "oikeaan" kirjastoon Rikhardinkadulle. Vanha 1700-luvun merimiesarkku, Amerikoissa käynyt, tulee mukaan. Se on täynnä muistoja, vanhojen heilien kirjeitä rusetilla suljetuissa nipuissa, valokuvia, leikekirjoja matkoilta ja muuta minulle arvokasta. Sadepäivärekvisiittaa siinäkin. Ei tule aika pitkäksi sukeltaessani kauaksi ajassa taakse päin.
Muinoin vuosia sitten kävi puhelimen siirto kitkattomasti. Oli vain lankapuhelimia. Nyt niitä ei enää voi saada noin vaan uuteen asuntoon ja niiden nimi on nykyisin kotipuhelin. Pitää hankkia adapteri. Soitin jo ystävälleni S:lle ja pyysin apua puhelimen, tietokoneen, netin ja television kanssa. Haluan "lankapuhelimen" matkapuhelimen lisäksi. Jos jotain sattuu ja kännykkä ei toimi, pääsen toisen kautta. Tietyissä asioissa on aina B-suunnitelma. Oli varsinkin silloin, kun minulla oli vielä puoliso. Nyt pyrin varmistamaan oman selustani.
Muuttofirma kävi, kirjoitti muistiin , tepasteli huoneissa ja lupasi lähettää muuttoarvion hinnasta. Miellyttävä kuten sen toisenkin firman myyntiedustaja. Mutta tällä ei ollut kravattia eikä pukua, vaan oli pukeutunut rentoon mutta siistiin tyyliin. N ja minä jatkoimme pakkaamista. Olohuoneen kaappi astioista tyhjennetty, siirryimme keittiöön. Olin itsekin hämmästynyt siitä astioiden määrästä, joka minulla on. Kotimaista, englantilaista,kiinalaista. Pitäisi luopua, jos on fiksu. Lupasin itselleni harkita uudessa asunnossa, kun alan panna niitä paikoilleen. Laseja kuin pienessä ravintolassa. Lautasliinan pidikkeitä, joita en taatusti enää käytä. Joitakin posliinisia joulutonttuja annoin N:lle ja muutaman vanhan Arabian maitokannun. Itse pidin Kurt Ekholmin (1907-1975) litran kannun.
Dekkareita N:n pojalle ja aion vielä harkita joistakin muistakin kirjoista luopumista. Taide-, runo-, muistelma-, historia- ja Helsinki-kirjat ilman muuta pidän ja joitakin rakkaimpia teoksia, joita kuvittelen sadepäivinä lukevani uudestaan. Kodissa on oltava kirjoja. Se kertoo asukkaasta jotain, antaa sivistyneen kuvan ja on sisutuksenkin kannalta kivan näköistä. Olen joskus tuntenut ihmisen, joka hankki tietyn värisiä kirjoja, jotka sopivat kalustukseen. Hän ei ollut lukuihmisiä. Itäkeskuksessa on kirjasto. Voisin uusia kirjastokorttini ja palautua kirjaston huomaan. Ja joskus hemmotella itseäni ja mennä "oikeaan" kirjastoon Rikhardinkadulle. Vanha 1700-luvun merimiesarkku, Amerikoissa käynyt, tulee mukaan. Se on täynnä muistoja, vanhojen heilien kirjeitä rusetilla suljetuissa nipuissa, valokuvia, leikekirjoja matkoilta ja muuta minulle arvokasta. Sadepäivärekvisiittaa siinäkin. Ei tule aika pitkäksi sukeltaessani kauaksi ajassa taakse päin.
Muinoin vuosia sitten kävi puhelimen siirto kitkattomasti. Oli vain lankapuhelimia. Nyt niitä ei enää voi saada noin vaan uuteen asuntoon ja niiden nimi on nykyisin kotipuhelin. Pitää hankkia adapteri. Soitin jo ystävälleni S:lle ja pyysin apua puhelimen, tietokoneen, netin ja television kanssa. Haluan "lankapuhelimen" matkapuhelimen lisäksi. Jos jotain sattuu ja kännykkä ei toimi, pääsen toisen kautta. Tietyissä asioissa on aina B-suunnitelma. Oli varsinkin silloin, kun minulla oli vielä puoliso. Nyt pyrin varmistamaan oman selustani.
11. marraskuuta 2015
JÄLLEEN YKSI "INHIMILLINEN EREHDYS"
Luin taas, kuinka palvelutalossa on jätetty siellä asuva mieshenkilö hoitamatta "inhimillisen erehdyksen" takia. Informaatiokatkos, inhimillinen erehdys ja näin ei saisi tapahtua-sanonnat saavat minut takajaloilleni. Toivon itselleni pikaista kuolemaa, etten joutuisi virumaan mihinkään laitokseen ikinä. Näitä ikäviä kokemuksia kuulee ja laitoksissa käydessä näkee. Kiire on yksi syy, ettei mukamas ehditä. Aina on syy jossain muussa. Ihminen näissä paikoissa ei ole minkään arvoinen, siellä työskentelevät turtuvat ja tulevat välinpitämättömiksi. No, joskus pilkahtaa inhimillisyys joissakin paikoissa. Tämänkin olen nähnyt. Omaisen pitäisi olla päivittäin kosketuksessa laitoksen kanssa, osoittaa seuraavansa tilannetta, puututtava epäkohtiin, oltava läsnä. Kaikilla ei ole edes omaisia tai aktiivisia kontrolloivia ystäviä. Näitä tarinoita on Suomessa tuhansia. Tämä tämänaamuinen sanomalehdessä oli yksi niistä.
Minulle osoitettu kummallinen lasku! Nyt minua pompotetaan sen takia paikasta toiseen. Asianomainen paikka, josta alun alkaen on laskumääräys lähtenyt, pesi kätensä ja pyysi ottamaan yhteyttä kaupungin taloushallintoon. Lopulta pääsin sinne, kun olivat saaneet puhelimensa kuntoon, ja minun piti taas ottaa yhteyttä laskun määränneeseen paikkaan eli sinne, minne ensimmäiseksi olin soittanut. Siellä oltiin nyt koulutuksessa. Lopulta yhytin puolison entisen omasuihkuttajan ja vaadin selitystä saamaani laskuun. Minähän en ole koskaan edes ollut kaupungin hoitojen piirissä, miksi siis lasku mukamas yhdestä hoitokerrasta? Hoitaja lupasi selvittää ja palata asiaan. Odotan selitystä.
Eilen kaupungilla eli ruokaa Herkusta. Pullaa N:n kanssa kahvihetkeen. Pakkaaminen jatkuu. Eilen kävi myös muuttoarvioija. Tänään tulee toinen iltapäivällä. Hinnat suunnilleen ymmärrettävästi samat. Teen valinnan myyntiedustajan olemuksen ja käytöksen perusteella. Hän on edustamansa firman ensivaikutelma ja sehän on tunnetusti tärkeä vaikutelma.
Minulle osoitettu kummallinen lasku! Nyt minua pompotetaan sen takia paikasta toiseen. Asianomainen paikka, josta alun alkaen on laskumääräys lähtenyt, pesi kätensä ja pyysi ottamaan yhteyttä kaupungin taloushallintoon. Lopulta pääsin sinne, kun olivat saaneet puhelimensa kuntoon, ja minun piti taas ottaa yhteyttä laskun määränneeseen paikkaan eli sinne, minne ensimmäiseksi olin soittanut. Siellä oltiin nyt koulutuksessa. Lopulta yhytin puolison entisen omasuihkuttajan ja vaadin selitystä saamaani laskuun. Minähän en ole koskaan edes ollut kaupungin hoitojen piirissä, miksi siis lasku mukamas yhdestä hoitokerrasta? Hoitaja lupasi selvittää ja palata asiaan. Odotan selitystä.
Eilen kaupungilla eli ruokaa Herkusta. Pullaa N:n kanssa kahvihetkeen. Pakkaaminen jatkuu. Eilen kävi myös muuttoarvioija. Tänään tulee toinen iltapäivällä. Hinnat suunnilleen ymmärrettävästi samat. Teen valinnan myyntiedustajan olemuksen ja käytöksen perusteella. Hän on edustamansa firman ensivaikutelma ja sehän on tunnetusti tärkeä vaikutelma.
10. marraskuuta 2015
K NIIN KUIN KIERRÄTYSKESKUS
Kylmästi kuljen maalariteippirullan kanssa ja panen K-kirjaimen pieniin teippipaloihin ja painan palaset huonekalujen päälle. Kierrätyskeskuksen kanssa on sovittu hakemisesta ja siihen asti panen K-kirjaimia rakastamiini huonekaluihin. Ihmisen on tehtävä valintoja ja hänen on luovuttava suosiolla silloin tällöin jostakin. Nyt on sen aika minulla. Muutto aikaistunut. Se on 27.11.
N:n kanssa eilen paiskittiin töitä. T toi lisää banaanilaatikoita ja kiipesi tikkaita pitkin eteishallin yläkaappien luo ja tyhjensi ne. Soittelin myöhemmin muuttofirmoihin ja tänään tulee niistä ensimmäinen arvioimaan muuttokustannusta. Huomenna toinen. Ei sikaa säkissä osteta. Vakuutusyhtiö halusi tietää, olenko poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö! Olen törmännyt mitä kummallisimpiin kysymyksiin eri instanssien kanssa keskustellessani. Mikään asia ei tunnu yksinkertaiselta. Vain sähkösopimuksen uusiminen sujui kitkatta, vaikka se oli puolison nimissä. Nostin hattua Helenin toiminnalle. Ei tarvinnut lähettää todistuksia mieheni kuolemasta, ei kyselty ylimääräisiä, vaan sähkön jakelu päättyy täällä aikanaan ja alkaa uudessa paikassa. Tänään vuorossa lankapuhelin ja Helsingin kaupungin kummallinen lasku lokakuisesta "hoitotoimenpiteestä".
Sitten käyn kirjojen kimppuun. Semmoisia on kertynyt vuosien aikana, jotka eivät hyllyyni kuulu. N:n poika lukee dekkareita ja hänelle kerään Sapo- ja Salamasarjojen kirjat sekä muitakin "miesten kirjoja". Minäkin aikoinani kiinnostunut salapoliisitarinoista. Erityisesti olin ihastunut Georges Simenonin Maigret-teoksiin. Maigretilla harmaat aivosolut samoilla linjoilla ahkeroimassa kuin Agatha Christien Hercule Poirotilla.
Onhan tämmöinen muuttotouhu aikamoista, väsyttävää ja kyllästyttävää jo tässä vaiheessa. Laatikoita laatikoiden perään pinoissa jokaisessa huoneessa. Kerran muutimme niin, että muuttofirma teki kaiken. Puoliso päivät töissä ja minäkin pakenin pois. Vieraat miehet pakkasivat ja veivät kaiken uuteen osoitteeseen. Se oli helppo muutto.
N:n kanssa eilen paiskittiin töitä. T toi lisää banaanilaatikoita ja kiipesi tikkaita pitkin eteishallin yläkaappien luo ja tyhjensi ne. Soittelin myöhemmin muuttofirmoihin ja tänään tulee niistä ensimmäinen arvioimaan muuttokustannusta. Huomenna toinen. Ei sikaa säkissä osteta. Vakuutusyhtiö halusi tietää, olenko poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö! Olen törmännyt mitä kummallisimpiin kysymyksiin eri instanssien kanssa keskustellessani. Mikään asia ei tunnu yksinkertaiselta. Vain sähkösopimuksen uusiminen sujui kitkatta, vaikka se oli puolison nimissä. Nostin hattua Helenin toiminnalle. Ei tarvinnut lähettää todistuksia mieheni kuolemasta, ei kyselty ylimääräisiä, vaan sähkön jakelu päättyy täällä aikanaan ja alkaa uudessa paikassa. Tänään vuorossa lankapuhelin ja Helsingin kaupungin kummallinen lasku lokakuisesta "hoitotoimenpiteestä".
Sitten käyn kirjojen kimppuun. Semmoisia on kertynyt vuosien aikana, jotka eivät hyllyyni kuulu. N:n poika lukee dekkareita ja hänelle kerään Sapo- ja Salamasarjojen kirjat sekä muitakin "miesten kirjoja". Minäkin aikoinani kiinnostunut salapoliisitarinoista. Erityisesti olin ihastunut Georges Simenonin Maigret-teoksiin. Maigretilla harmaat aivosolut samoilla linjoilla ahkeroimassa kuin Agatha Christien Hercule Poirotilla.
Onhan tämmöinen muuttotouhu aikamoista, väsyttävää ja kyllästyttävää jo tässä vaiheessa. Laatikoita laatikoiden perään pinoissa jokaisessa huoneessa. Kerran muutimme niin, että muuttofirma teki kaiken. Puoliso päivät töissä ja minäkin pakenin pois. Vieraat miehet pakkasivat ja veivät kaiken uuteen osoitteeseen. Se oli helppo muutto.
9. marraskuuta 2015
OUTOA LASKUTTAMISTA
Kerroin Helsingin kaupungin lähettämästä laskusta ja se oli vielä minun nimelleni osoitettu. Väittävät minulle tehdyn jonkun hoitotoimenpiteen lokakuussa ja kertovat suihkutusmaksujen nousevan ensi vuonna. En ole ollut edes heidän asiakkaansa, eikä minua ole suihkutettu. Puhelimeen ei kaupungin taloushallinto vastaa, kun on jokin sisäinen puhelinjärjestely menossa, joka estää keskustelut. Ei kai kaupunki tosissaan laskuta siitä, kun minulle tuotiin osanottokortti mieheni kuoleman takia ja samalla vietiin suihkuttamisessa käytetyt suojavaatteet pois? Olisi liian härskiä. Yritän huomenna saada asiaan selvyyttä, jos puhelinta voi jo siellä päässä käyttää.
Illalla olin väsynyt ja hiukan kivuliaskin. Menin varhain vuoteeseen ja nyt tuntuu paremmalta. Alkaa rassata ja maistua jo puulle tämä muuttotouhu ja paljon on vielä tekemättä. Onneksi minua autetaan sekä pakkaamisessa että paperisodassa. Tänään taas jatkuvat harjoitukset ja nyt siirryn kahvikalustojen kimppuun tai jonkun muun. Kaikkea on todellakin liikaa. Mutta asia on myös niin, että minulla on vielä mökin jäämistöä sekä kaikenlaista vanhempieni kodista. Paljosta olen luopunutkin, enempi olisi ollut asiallista. Alan kadehtia niitä alkuaikojen ihmisiä, joilla ei ollut kuin tuli siirrettäväksi uuteen paikkaan, muutama eläimen talja ja kiviveitsi.
Lukaisin netistä Helsingin Sanomia, enkä tullut oikeastaan hullua hurskaammaksi. Mitä Sote-uudistus tarkoittaa tavallisen pulliaisen kannalta? Sitten on sitä yhtä ja samaa maahanmuuttoasiaa Euroopassa. Joku lähes sata-vuotias suomalaismies on muuttanut Espanjaan ja Jarkko Niemisen ystävä tennispelaaja Roger Federer on Suomessa. Lunta luvattu. Siinäkö tärkeimmät?
Nyt hommiin.
Illalla olin väsynyt ja hiukan kivuliaskin. Menin varhain vuoteeseen ja nyt tuntuu paremmalta. Alkaa rassata ja maistua jo puulle tämä muuttotouhu ja paljon on vielä tekemättä. Onneksi minua autetaan sekä pakkaamisessa että paperisodassa. Tänään taas jatkuvat harjoitukset ja nyt siirryn kahvikalustojen kimppuun tai jonkun muun. Kaikkea on todellakin liikaa. Mutta asia on myös niin, että minulla on vielä mökin jäämistöä sekä kaikenlaista vanhempieni kodista. Paljosta olen luopunutkin, enempi olisi ollut asiallista. Alan kadehtia niitä alkuaikojen ihmisiä, joilla ei ollut kuin tuli siirrettäväksi uuteen paikkaan, muutama eläimen talja ja kiviveitsi.
Lukaisin netistä Helsingin Sanomia, enkä tullut oikeastaan hullua hurskaammaksi. Mitä Sote-uudistus tarkoittaa tavallisen pulliaisen kannalta? Sitten on sitä yhtä ja samaa maahanmuuttoasiaa Euroopassa. Joku lähes sata-vuotias suomalaismies on muuttanut Espanjaan ja Jarkko Niemisen ystävä tennispelaaja Roger Federer on Suomessa. Lunta luvattu. Siinäkö tärkeimmät?
Nyt hommiin.
8. marraskuuta 2015
POIS VAAN KAIKKI TURHA
Eilen ahkeroitiin N ja minä niin, että sauhu nousi. Kierrätyskeskuksella on nyt huushollissa oma paikka, jonne kerätään sinne menevät. Myös Tukholmasta ostettu 12 hengen Hackefors porslin´in ruoka-astiasto lautasineen ja kulhoineen. Ensin ajattelin säilöä sen kellariin, mutta tulin järkiini. En enää sitä taatustikaan tarvitse. Ne ajat ovat auttamattomasti ohitse. Illalla olin niin uupunut, etten saanut unta. Kolmen maissa otin nukahtamispillerin puolikkaan.
Tänään hommat jatkuvat, mutta ilman N:n organisointikykyä, jossa tämä rouva on mestari. Pakkaan loput viinilaseista ja panen K-kirjaimen niihin huonekaluihin, jotka nyt jo tiedän antavani kierrätyskeskukseen. Enkä perään haikaile. Minulla on ystävä, jonka koti on täynnä huonekaluja niin, että liikkuminen on vaikeaa. Miten semmoista tilaa imuroidaan? Minusta se muistuttaa enemmän täyteen sullottua huonekalukauppaa kuin kotia. Tämä on syy, että minä karsin säilyttääkseni edes jonkunlaisen tyylikkyyden.
Oivallinen Helmi Hannulan kodinhoidon opaskirja antaa neuvoja höyhentyynyn puhdistamiseen. Tyyny avataan ja höyhenet pannaan harvaan kangaspussiin ja pestään saippuavedessä. Toinen vaihtoehto on, että höyhenet pannaan kuivina vähissä erissä muuripataan paahtumaan ja niitä sekoitellaan käsin. Kovaa tulta ei pidä pitää padan alla, koska höyhenet kärventyvät. Kumpaakaan puhdistustapaa en aio käyttää ja tuskin nykyisin moni muukaan. Olen joskus pessyt untuva- ja höyhentyynyt pesukoneessa, mutta niin huonoin tuloksin, että ovat olleet poisheittokunnossa. Ei pitäisi yrittääkään, jos ei osaa.
Hyvää isänpäivää.
Tänään hommat jatkuvat, mutta ilman N:n organisointikykyä, jossa tämä rouva on mestari. Pakkaan loput viinilaseista ja panen K-kirjaimen niihin huonekaluihin, jotka nyt jo tiedän antavani kierrätyskeskukseen. Enkä perään haikaile. Minulla on ystävä, jonka koti on täynnä huonekaluja niin, että liikkuminen on vaikeaa. Miten semmoista tilaa imuroidaan? Minusta se muistuttaa enemmän täyteen sullottua huonekalukauppaa kuin kotia. Tämä on syy, että minä karsin säilyttääkseni edes jonkunlaisen tyylikkyyden.
Oivallinen Helmi Hannulan kodinhoidon opaskirja antaa neuvoja höyhentyynyn puhdistamiseen. Tyyny avataan ja höyhenet pannaan harvaan kangaspussiin ja pestään saippuavedessä. Toinen vaihtoehto on, että höyhenet pannaan kuivina vähissä erissä muuripataan paahtumaan ja niitä sekoitellaan käsin. Kovaa tulta ei pidä pitää padan alla, koska höyhenet kärventyvät. Kumpaakaan puhdistustapaa en aio käyttää ja tuskin nykyisin moni muukaan. Olen joskus pessyt untuva- ja höyhentyynyt pesukoneessa, mutta niin huonoin tuloksin, että ovat olleet poisheittokunnossa. Ei pitäisi yrittääkään, jos ei osaa.
Hyvää isänpäivää.
7. marraskuuta 2015
LASI POIKINEEN
Eilen pakkasin koriste-esineitä ja lasitavaraa ihan vimmatusti. Sanomalehdistä likaantuivat kädet. Sitten keksin puolisoa varten hankkimani ja ylijäämätavarana nykyisin toimivat wash gloves-pesulapaset. Niihin sain pienempiä esineitä. Kuusi isoa pahvilaatikkoa tuli täyteen ja nyt olohuoneessa tuoksuu pahvi. Mitä muuten teen kaikilla niillä juomalaseillakin? On koti- ja ulkomaista, on jokaiselle juomalle omansa, jalalla ja ilman. No, en minä niistä tässä vaiheessa luovu. Sitten joskus. Rahdataan mukaan vaan kaikki. Tänään jatkuvat harjoitukset ja luultavasti avittamaan tulee N.
Otin eilen itseäni niskasta kiinni ja kirjoitin Hyvinkäälle kiitoskirjeen aikoja sitten saamastani osanottokortista. On enää postittamista vaille. Mieheni sai niin ikään eilen laskun Helsingin kaupungilta ja siitähän riemu syntyi. Hoitotoimenpide sen mukaan käyty tekemässä noin kaksi viikkoa puolison kuoleman jälkeen. Ryhdyin miettimään asiaa ja muistin, että kaupunki haki pesussa tarvittavat suojavaatteet ja samalla antoi suihkuttajien osanottokortin ja halauksen. Nyt joudun tästä käynnistä mukamas maksamaan! Soitin heti, mutta perjantai on aina lyhennetty työpäivä, niin en saanut ketään teosta vastaamaan. Tämä on periaatekysymys ja tietää sotaa. Ei mitään häpyä, ei kunnioitusta kuolemaa kohtaan, vaan lasku perään kaupungin omien suojavaatteiden noutamisesta. Samassa kuoressa ilmoitettiin, että mieheni suihkuttamisten hinnat nousevat ensi vuonna!
Palaan hetkeksi Helmi Hannulan mainioon kodinhoito-oppaaseen vuosikymmenten takaa ja nyt tapetilla ovat ruokailutavat. "Ruokailutavoista voi päätellä kunkin kansan sivistystason. Moni ehkä pitää niitä toisarvoisina seikkoina, mutta on muistettava, että Suomi on nyt joutunut toisten sivistysmaiden yhteyteen, joissa käytöstavat ovat vuosisatojen aikana muodostuneet luontaisiksi." Hannula jatkaa, että kun Suomeen virtaa vuosittain joukoittain ulkomaalaisia, on annettava sivistysmaan mukainen kuva maastamme ja "käyttäytyä arvomme mukaisesti myöskin ruokapöydässä".
Minua kasvatettiin pienenä, että ei saa pitää ruokapöydällä kyynärpäitä. En pitänyt ja närkästyin kovasti, jos joku piti. Olin jossain ravintolassa puuttunut tähän huonoon tapaan ja pyytänyt naapuripöydän setää heti nostamaan kyynärpäät pois pöydältä. Vieläkin pidän tätä vanhempieni ohjetta arvossa, mutta en enää puutu muitten ihmisten kyynärpäihin. Pidän niitä kyllä silmällä.
Otin eilen itseäni niskasta kiinni ja kirjoitin Hyvinkäälle kiitoskirjeen aikoja sitten saamastani osanottokortista. On enää postittamista vaille. Mieheni sai niin ikään eilen laskun Helsingin kaupungilta ja siitähän riemu syntyi. Hoitotoimenpide sen mukaan käyty tekemässä noin kaksi viikkoa puolison kuoleman jälkeen. Ryhdyin miettimään asiaa ja muistin, että kaupunki haki pesussa tarvittavat suojavaatteet ja samalla antoi suihkuttajien osanottokortin ja halauksen. Nyt joudun tästä käynnistä mukamas maksamaan! Soitin heti, mutta perjantai on aina lyhennetty työpäivä, niin en saanut ketään teosta vastaamaan. Tämä on periaatekysymys ja tietää sotaa. Ei mitään häpyä, ei kunnioitusta kuolemaa kohtaan, vaan lasku perään kaupungin omien suojavaatteiden noutamisesta. Samassa kuoressa ilmoitettiin, että mieheni suihkuttamisten hinnat nousevat ensi vuonna!
Palaan hetkeksi Helmi Hannulan mainioon kodinhoito-oppaaseen vuosikymmenten takaa ja nyt tapetilla ovat ruokailutavat. "Ruokailutavoista voi päätellä kunkin kansan sivistystason. Moni ehkä pitää niitä toisarvoisina seikkoina, mutta on muistettava, että Suomi on nyt joutunut toisten sivistysmaiden yhteyteen, joissa käytöstavat ovat vuosisatojen aikana muodostuneet luontaisiksi." Hannula jatkaa, että kun Suomeen virtaa vuosittain joukoittain ulkomaalaisia, on annettava sivistysmaan mukainen kuva maastamme ja "käyttäytyä arvomme mukaisesti myöskin ruokapöydässä".
Minua kasvatettiin pienenä, että ei saa pitää ruokapöydällä kyynärpäitä. En pitänyt ja närkästyin kovasti, jos joku piti. Olin jossain ravintolassa puuttunut tähän huonoon tapaan ja pyytänyt naapuripöydän setää heti nostamaan kyynärpäät pois pöydältä. Vieläkin pidän tätä vanhempieni ohjetta arvossa, mutta en enää puutu muitten ihmisten kyynärpäihin. Pidän niitä kyllä silmällä.
6. marraskuuta 2015
TARKASTAJAN KÄYNTI
Vihdoinkin aloitin pakkaamisen. Pari laatikkoa täyttyi huolellisesti sanomalehden sivuihin käärityistä koriste-esineistä. Sitten väsähdin. Ei olisi pitänyt syödä. Sain myös soitetuksi Italiaan kertoakseni puolison poismenosta. Lupasin kirjoittaa, kunhan olen asettunut Itäkeskukseen.
Kävi tarkastaja asunnossa. Pitää tarkastaa, kun asukas muuttaa, että nähdään, onko vuokralainen ollut pahan teossa ja vaurioittanut asuntoa. Tämä asunto sai puhtaat paperit maininnalla "hyvä kunto". Tarkastaja kertoi monissa asunnoissa olleen kuulemma vesivahinkoja ja on ollut muutakin rempallaan olemista. Tässä asunnossa ei ole ollut mitään. No, asumisen jälkiä syntynyt 12 vuoden aikana, mutta nätisti olemme eläneet.
Posti toi vahvistuksen asunnon irtisanomisesta eilen ja siinä mainittiin tarkastajan tulosta. Minä kun tarkastajalle ihmettelin, että ei ole minulle mitään ilmoitettu. Väitti että on. No, tulihan se, mutta hiukan myöhässä. Mukana on myös pitkä luettelo, mitä mikin vaurioitettu kohta maksaa, jos vuokralainen on rikkonut talon omistajan omaisuutta. Jos on vienyt mukanaan seinästä pistorasian, se maksaa 60€. Jos on asunnossa oikein olan takaa rällästänyt, tulee se asukkaalle maksamaan kukin korjaus erikseen ja kun ne räknätään yhteen, puhutaan jo tuhansista euroista. Kun listaa lukee, tulee ajatelleeksi, minkälaisia me vuokralaiset oikein olemme? Minua kasvatettiin siihen, että toisen omaisuutta pitää kunnioittaa ja vaalia vieläkin enemmän ja huolellisemmin kuin omaa. Tämän opin.
Jos postin kulku tökkii Suomessa milloin mistäkin syystä, niin samaa tekee muuallakin Euroopassa. Sain eilen kortin Lissabonissa joskus aikoja sitten käyneiltä ystäviltäni. Kortti tehnyt matkaa kauan. Kuvapuolella yksi kaupungin kuuluisista ratikoista, Elevador de Bica, joka kapuaa kapeaa katua 245m melkoisen jyrkästi ylöspäin. Toinen kuva esittää 1.7 km pitkää Vasco da Gama-siltaa Tajo-joen ylitse ja kolmas kuuluu historiaan ollen Pyhän Jorgen linna vuodelta 48 j.Kr, Castelo de São Jorge. Ihan kuin olisin pariksi minuutiksi piipahtanut Lissaboniin, jossa en ole milloinkaan käynyt. Luulin menevän joskus ja ostin muhkean matkaoppaan Portugalista. Sen sivuilla matkustan silloin tällöin. Nojatuolimatkailua parhaimmillaan.
Tänään jatkuu muuttoon liittyvien asioitten hoitamista. Jos soittelisin muuttofirmoihin kysyäkseni hinta-arvioita. Jos vaikka jatkaisin pakkaamista. Minkä ihmeen takia ihminen säilyttää kaikenlaista, ripustaa seinille tai panee hyllyille? Ihminen haluaa koristaa asuinsijansa. Nän on varmaan jo luolaihminenkin tehnyt. Kerännyt kiviä ja käpyjä, pannut esille ja nauttinut sisustamisen alkuajoista.
Nyt kahvia ja sultsina.
Kävi tarkastaja asunnossa. Pitää tarkastaa, kun asukas muuttaa, että nähdään, onko vuokralainen ollut pahan teossa ja vaurioittanut asuntoa. Tämä asunto sai puhtaat paperit maininnalla "hyvä kunto". Tarkastaja kertoi monissa asunnoissa olleen kuulemma vesivahinkoja ja on ollut muutakin rempallaan olemista. Tässä asunnossa ei ole ollut mitään. No, asumisen jälkiä syntynyt 12 vuoden aikana, mutta nätisti olemme eläneet.
Posti toi vahvistuksen asunnon irtisanomisesta eilen ja siinä mainittiin tarkastajan tulosta. Minä kun tarkastajalle ihmettelin, että ei ole minulle mitään ilmoitettu. Väitti että on. No, tulihan se, mutta hiukan myöhässä. Mukana on myös pitkä luettelo, mitä mikin vaurioitettu kohta maksaa, jos vuokralainen on rikkonut talon omistajan omaisuutta. Jos on vienyt mukanaan seinästä pistorasian, se maksaa 60€. Jos on asunnossa oikein olan takaa rällästänyt, tulee se asukkaalle maksamaan kukin korjaus erikseen ja kun ne räknätään yhteen, puhutaan jo tuhansista euroista. Kun listaa lukee, tulee ajatelleeksi, minkälaisia me vuokralaiset oikein olemme? Minua kasvatettiin siihen, että toisen omaisuutta pitää kunnioittaa ja vaalia vieläkin enemmän ja huolellisemmin kuin omaa. Tämän opin.
Jos postin kulku tökkii Suomessa milloin mistäkin syystä, niin samaa tekee muuallakin Euroopassa. Sain eilen kortin Lissabonissa joskus aikoja sitten käyneiltä ystäviltäni. Kortti tehnyt matkaa kauan. Kuvapuolella yksi kaupungin kuuluisista ratikoista, Elevador de Bica, joka kapuaa kapeaa katua 245m melkoisen jyrkästi ylöspäin. Toinen kuva esittää 1.7 km pitkää Vasco da Gama-siltaa Tajo-joen ylitse ja kolmas kuuluu historiaan ollen Pyhän Jorgen linna vuodelta 48 j.Kr, Castelo de São Jorge. Ihan kuin olisin pariksi minuutiksi piipahtanut Lissaboniin, jossa en ole milloinkaan käynyt. Luulin menevän joskus ja ostin muhkean matkaoppaan Portugalista. Sen sivuilla matkustan silloin tällöin. Nojatuolimatkailua parhaimmillaan.
Tänään jatkuu muuttoon liittyvien asioitten hoitamista. Jos soittelisin muuttofirmoihin kysyäkseni hinta-arvioita. Jos vaikka jatkaisin pakkaamista. Minkä ihmeen takia ihminen säilyttää kaikenlaista, ripustaa seinille tai panee hyllyille? Ihminen haluaa koristaa asuinsijansa. Nän on varmaan jo luolaihminenkin tehnyt. Kerännyt kiviä ja käpyjä, pannut esille ja nauttinut sisustamisen alkuajoista.
Nyt kahvia ja sultsina.
5. marraskuuta 2015
KIVA PÄIVÄ EILEN
Kirjahyllyyn tuli roimasti tilaa, kun aikamoinen määrä keittokirjoja lähti. Minulle jäi aivan tarpeeksi vielä. Keittokirjojen hakijat toivat ystävällisesti kiitokseksi kirjoista ranskalaista kuohuviiniä ja ihania ranskalaisia tryffeleitä. Maistoin jo jälkimmäisiä. Nam. Kiitoksia.
Tämän vierailun jälkeen lähdin stadiin. Ollessani Herkun kassalla tarttui käsivarteen joku ja kas, ystäväni A oli siinä. Vaimonsa L tuli myös ja tapaaminen silkkaa iloa täynnä. Hissillä kahdeksanteen ja suunnistimme Fazer Champagneen. Nautimme lasilliset Veuve Clicquotia. Ystäväni tarjosivat tämän jalon kuplivaisen minulle. Kiitos vielä kerran. Iltapäivä mennä sujahti mukavasti. Kotona olin, kun hämärä alkoi laskeutua kaupungin ylle.
Ei edes vakuutusyhtiöön suju asiat kuolemantapauksen takia mutkattomasti. Pitää mennä näyttämään virkatodistus, kun on ensin varannut vakuutusyhtiöstä audienssin. Byrokratiaa. Muutostani on tieto levinnyt. Nyt pommittavat puhelinmyyjät sähköllä. Olenko jo siirtänyt sähkön uuteen osoitteeseen? No en ole, kun en vielä siellä asu. Olisi hyvä tarjous, jos vaihdat. En vaihda, vanhalla mennään uudessakin. Ovat kuin hyeenat haaskalla.
Heräsin pieneen lihaskramppiin nyt aamulla. Hieroin vimmatusti ja se auttoi. Aina auttaa. Nukuin hyvin ja meninkin illalla vuoteeseen heti ensimmäisten nukkumisoireiden ilmaannuttua. Hyvä konsti. Tänään jatkan soittelemisia, lankapuhelin, sähkö, kustannusarvioita muuttofirmoista ja lopuksi vielä ilmoitukset puolison poisnukkumisesta muutamalle henkilölle. Italiaan olen jättänyt ilmoittamatta siksi, kun S-L väittää saavansa liian usein Suomesta jobinpostia. Nyt siis jälleen kerran. Sitten vielä S Tampereella, jolle ilmoittaminen tuntuu vaikealta ja miten hän siihen suhtautuu. On sairas ihminen. Sitten myös Hämeenlinnassa ystäväni P. Kerrottava hänellekin. Murheellisia velvollisuuksia, joita ei parane paeta.
Kello käy seitsemää aamulla. Menen tiputtelemaan kahvia. Sen kanssa nautin vatruskan.
Tämän vierailun jälkeen lähdin stadiin. Ollessani Herkun kassalla tarttui käsivarteen joku ja kas, ystäväni A oli siinä. Vaimonsa L tuli myös ja tapaaminen silkkaa iloa täynnä. Hissillä kahdeksanteen ja suunnistimme Fazer Champagneen. Nautimme lasilliset Veuve Clicquotia. Ystäväni tarjosivat tämän jalon kuplivaisen minulle. Kiitos vielä kerran. Iltapäivä mennä sujahti mukavasti. Kotona olin, kun hämärä alkoi laskeutua kaupungin ylle.
Ei edes vakuutusyhtiöön suju asiat kuolemantapauksen takia mutkattomasti. Pitää mennä näyttämään virkatodistus, kun on ensin varannut vakuutusyhtiöstä audienssin. Byrokratiaa. Muutostani on tieto levinnyt. Nyt pommittavat puhelinmyyjät sähköllä. Olenko jo siirtänyt sähkön uuteen osoitteeseen? No en ole, kun en vielä siellä asu. Olisi hyvä tarjous, jos vaihdat. En vaihda, vanhalla mennään uudessakin. Ovat kuin hyeenat haaskalla.
Heräsin pieneen lihaskramppiin nyt aamulla. Hieroin vimmatusti ja se auttoi. Aina auttaa. Nukuin hyvin ja meninkin illalla vuoteeseen heti ensimmäisten nukkumisoireiden ilmaannuttua. Hyvä konsti. Tänään jatkan soittelemisia, lankapuhelin, sähkö, kustannusarvioita muuttofirmoista ja lopuksi vielä ilmoitukset puolison poisnukkumisesta muutamalle henkilölle. Italiaan olen jättänyt ilmoittamatta siksi, kun S-L väittää saavansa liian usein Suomesta jobinpostia. Nyt siis jälleen kerran. Sitten vielä S Tampereella, jolle ilmoittaminen tuntuu vaikealta ja miten hän siihen suhtautuu. On sairas ihminen. Sitten myös Hämeenlinnassa ystäväni P. Kerrottava hänellekin. Murheellisia velvollisuuksia, joita ei parane paeta.
Kello käy seitsemää aamulla. Menen tiputtelemaan kahvia. Sen kanssa nautin vatruskan.
4. marraskuuta 2015
OPPIA IKÄ KAIKKI
Enpäs ole tiennyt, että 1940-luvulla marmeladia kutsuttiin "hedelmävoiksi". Ja "marmeladi" oli silloin "marmelaadi". Olen ollut keittokirjojeni kimpussa ja löysin Helmi Hannulan Kodinhoito-kirjan vuodelta 1943 (WSOY). Ei taida enää saada ostaa Puritaani-lajikkeisia perunoita, eikä Majesteetteja, Kuningas Yrjöjä tai Uptoja, joita sanottiin ruton kestäviksi. Mitä kaloihin tulee, on "jokaisen suomalaisen velvollisuus syödä kalaa entistä enemmän, koska kalanvientimme Venäjälle on estynyt". Lihaa ahavoitettiin ulkona. Siitä vaan tuuleen ulos kuivumaan. (Kalalle olen nähnyt näin tehtävän Pohjois-Norjassa. Isot telineet täynnä ilmeisesti turskaa.) "Kuolonkankeassa lihassa on mieto lipeämäinen maku". Lihaan muodostunut maitohappo pehmittää vähitellen kankeuden ja samalla liha saa hapahkon luonteen. Kuolonkankeus kuulemma häviää, kun lihaa säilytetään lämpimässä paikassa. Voikohan vielä syödä? Jos, niin voi "paistaa pieninä kappaleina paistinpannussa esim. pihveiksi". Paljon muutakin hyödyllistä tietoa Helmi Hannula on kirjaansa koonnut. Pitääkin kaupassa joskus kysyä appelsiinin makuista hedelmävoita.
Sain Helsingin Seurakuntayhtymältä hautakirjan. Sukuhauta on 1900-luvun alkupuolelta ja on ainaishauta. Nyt siinä viimeisimpänä on puolisoni nimi. Hän ei isäni sukuun kuulunut kuin avioliiton kautta, mutta on siellä muitakin näin sukuun tulleita. Nyt minun rakkaani. Saisinpa hänet takaisin ja vielä terveenä miehenä. Akseli Gallen-Kallela on sanonut "minun oma vakaumukseni on, että ihmisen henki, se osa siitä, minkä luulemme olevan eläinkuntaa korkeammalla, ei koskaan voi kuolla". Tämä on minunkin vakaumukseni.
On aamu ja nukuin huonosti yöni. Tiputtelin kahvia, jos auttaa tokenemaan. Piristyttävä tästä on tavalla tai toisella. Olisi ryömittävä kauppaankin, joko pitemmällä tai lähempänä olevaan puotiin, jos haluan huomenaamulla kahviini maitoa. Helmi Hannulan mielestä "maito on ruokatavaroistamme tärkein. Sitä osoittaa jo sekin, että pientä lasta ruokitaan yksistään maidolla". Liekö tuikituntematon tuohon aikaan laktoosi-intoleranssi? Vai menikö huono olo jonkun muun kuin maidon piikkiin?
Sain Helsingin Seurakuntayhtymältä hautakirjan. Sukuhauta on 1900-luvun alkupuolelta ja on ainaishauta. Nyt siinä viimeisimpänä on puolisoni nimi. Hän ei isäni sukuun kuulunut kuin avioliiton kautta, mutta on siellä muitakin näin sukuun tulleita. Nyt minun rakkaani. Saisinpa hänet takaisin ja vielä terveenä miehenä. Akseli Gallen-Kallela on sanonut "minun oma vakaumukseni on, että ihmisen henki, se osa siitä, minkä luulemme olevan eläinkuntaa korkeammalla, ei koskaan voi kuolla". Tämä on minunkin vakaumukseni.
On aamu ja nukuin huonosti yöni. Tiputtelin kahvia, jos auttaa tokenemaan. Piristyttävä tästä on tavalla tai toisella. Olisi ryömittävä kauppaankin, joko pitemmällä tai lähempänä olevaan puotiin, jos haluan huomenaamulla kahviini maitoa. Helmi Hannulan mielestä "maito on ruokatavaroistamme tärkein. Sitä osoittaa jo sekin, että pientä lasta ruokitaan yksistään maidolla". Liekö tuikituntematon tuohon aikaan laktoosi-intoleranssi? Vai menikö huono olo jonkun muun kuin maidon piikkiin?
3. marraskuuta 2015
AINEISTO KUNNIAAN
Jörn Donner on kirjoittanut vuonna 1984 "Sen että kirjoitan ensi sijassa itselleni, pitäisi oikeastaan tehdä merkityksettömäksi, lukeeko joku kirjoittamaani vai ei. Tämä ei pidä paikkaansa. Useimmat kirjoittajat haluavat jonkun lukevan rivejään, nyt tai myöhemmin..." Minäkin omassa vaatimattomuudessani iloitsen aina uudesta lukijasta, vaikka piipahtaisi blogissani vain kerran. Isomman ilon saan, jos useammin. Joku toinenkin kirjailija Donnerin tapaan on sanonut kirjailijan kirjoittavan ensisijaisesti itselleen. Pitää paikkansa minunkin kohdallani, vaikka kirjailija en olekaan. Omaksi ilokseni kirjoitan ja pidän kirjoittamisesta. Tämä blogimaailma tuntuu paljon mukavammalta ja jopa antoisammalta kuin tekstin sujauttaminen pöytälaatikkoon. Kun jos joku vaikka lukisi.
Minulla oli kerran kulttuurinälkäinen ystävä, joka osallistui Päätalo-instituutin kirjoittajakurssille Jokijärvellä vuonna 1991. Hän oli Päätalo-tuntija ja -tutkija. Kurssi opetti paneutumaan kirjoittajan tavoitteisiin. Esimerkiksi pitää olla rohkea ja uskaltaa, valmius tilittämiseen on tärkeää, kuten myös epäonnistumiseen. Elävästä elämästä ammennetaan vaikutteita ja eletty elämä on kirjoittamisen perusta. Jokainen kirjoittaja lähtee samalta viivalta.
Kirjailija Matti Summanen ohjailee kirjoittajaa "sahatkaa ja lyökää, älkää hioko, koska liika hiominen häivyttää oman äänen. Ei kulmia pois, vain ylimääräisiä rönsyjä". Ei saa myöskään unohtaa aineistoa ja se voi olla päiväkirja, vieraskirja, valokuva, kirje, asiakirja ja koulukirja tai jokin muu.
Edellä kerrottu on koottu aineistoista, joita minulla on jonkun verran. Jonain sadepäivänä, nyt kun on aikaa uudessa kodissa, käyn aineistoani läpi ja teen itselleni uudenlaisen blogikirjoituksen ja ehkä toistenkin luettavaksi. Mitäs siitä sanotte?
Minulla oli kerran kulttuurinälkäinen ystävä, joka osallistui Päätalo-instituutin kirjoittajakurssille Jokijärvellä vuonna 1991. Hän oli Päätalo-tuntija ja -tutkija. Kurssi opetti paneutumaan kirjoittajan tavoitteisiin. Esimerkiksi pitää olla rohkea ja uskaltaa, valmius tilittämiseen on tärkeää, kuten myös epäonnistumiseen. Elävästä elämästä ammennetaan vaikutteita ja eletty elämä on kirjoittamisen perusta. Jokainen kirjoittaja lähtee samalta viivalta.
Kirjailija Matti Summanen ohjailee kirjoittajaa "sahatkaa ja lyökää, älkää hioko, koska liika hiominen häivyttää oman äänen. Ei kulmia pois, vain ylimääräisiä rönsyjä". Ei saa myöskään unohtaa aineistoa ja se voi olla päiväkirja, vieraskirja, valokuva, kirje, asiakirja ja koulukirja tai jokin muu.
Edellä kerrottu on koottu aineistoista, joita minulla on jonkun verran. Jonain sadepäivänä, nyt kun on aikaa uudessa kodissa, käyn aineistoani läpi ja teen itselleni uudenlaisen blogikirjoituksen ja ehkä toistenkin luettavaksi. Mitäs siitä sanotte?
2. marraskuuta 2015
RIKAS, RIKKAAMPI, RIKKAIN
Nyt saa tietää, kuka mielii, mitä on ansaittu vuonna 2014. Mitä näillä tiedoilla tekee? Minua kiinnostaa paljon enemmän, kun Siperian ikijään alta paljastui luolaleijonien hyvin säilyneitä ruumiita. Tiedemiehet ällistyivät ja ihastuivat. Mammuttien löytyminen alkaa olla jo tavanomasta, eikä ainakaan minua suuremmin hetkauta. Mutta että ihan jellona!
L soitti ja kertoi Lissabonin kuulumiset. Pienoinen pettymys oli matka ollut säänkin puolesta. Turistipaljous aiheutti jonotuksia kaikkialle, jopa raitiovaunuihin. Niin oli Helsingissäkin, kun olin pikkutyttö. Autoja ei talouksissa nykyisen vertaa, käveltiin ja käytettiin ratikoita. Ratikkaan sullouduttiin kirjaimellisesti, eikä ovien sulkeminen aina onnistunut ensimmäisellä kerralla. Oltiin lähekkäin, ei edes hajurakoa. Rahastaja pakotti eteen päin, vaikka vaunussa tuskin pystyi hengittämään. Semmoista tungosta ei enää ole raitiovaunuissa. Ei edes ruuhka-aikana.
Tänään on ahkeroitava. Papereiden silppuamista koneessa ja voisin alkaa pakkaamisen. Laatikoitahan on. Sähkösopimus tehtävä, vuokrasopimus allekirjoitettava ja etsittävä paperit, joissa tiedotetaan tulotasoni, että vuokraaja tietää maksukyvykkyyteni. Ymmärrän kyllä huolen ja sen, ettei tiedetä, minkämoinen mammarainen olen. Itsekin olisin varovainen ja epäluuloinen. Vuokralaisista kun on kuullut kaikenlaista. Tässäkin talossa on revitty pistorasiat seinistä ja jätetty asunto siivottomaan kuntoon, rikottu tahallisesti taloyhtiön omaisuutta, puhumattakaan käyttäytymishäiriöistä. Aikamoinen kokemus tämä on ollut, tosin varsin värikäs.
Kun muutimme 2003, talo oli rauhallinen asukkaineen, jotka asuneet vuosia. Oli vireä asukastoimikunta, pihatalkoita, grillijuhlia jne. Alettiin muuttaa. Kuka osti oman asunnon, kuka lähti työn perään, kenen elämä muuttui olosuhteiden takia. Vuokraaja ei saanut enää perheitä tai pariskuntia. Asuntoja vuokrattiin soluasunnoiksi opiskelijoille. Alkoivat harmit. Bileitä, juopottelua, metelöimistä, musiikkia, poliisikäyntejä viikonloppuisin aivan tähän päivään asti. Nyt pääsen niistä eroon. Talo, johon muutan, on osaketalo ja se tietää seesteisempää elämää tähän verrattuna aivan varmasti.
L soitti ja kertoi Lissabonin kuulumiset. Pienoinen pettymys oli matka ollut säänkin puolesta. Turistipaljous aiheutti jonotuksia kaikkialle, jopa raitiovaunuihin. Niin oli Helsingissäkin, kun olin pikkutyttö. Autoja ei talouksissa nykyisen vertaa, käveltiin ja käytettiin ratikoita. Ratikkaan sullouduttiin kirjaimellisesti, eikä ovien sulkeminen aina onnistunut ensimmäisellä kerralla. Oltiin lähekkäin, ei edes hajurakoa. Rahastaja pakotti eteen päin, vaikka vaunussa tuskin pystyi hengittämään. Semmoista tungosta ei enää ole raitiovaunuissa. Ei edes ruuhka-aikana.
Tänään on ahkeroitava. Papereiden silppuamista koneessa ja voisin alkaa pakkaamisen. Laatikoitahan on. Sähkösopimus tehtävä, vuokrasopimus allekirjoitettava ja etsittävä paperit, joissa tiedotetaan tulotasoni, että vuokraaja tietää maksukyvykkyyteni. Ymmärrän kyllä huolen ja sen, ettei tiedetä, minkämoinen mammarainen olen. Itsekin olisin varovainen ja epäluuloinen. Vuokralaisista kun on kuullut kaikenlaista. Tässäkin talossa on revitty pistorasiat seinistä ja jätetty asunto siivottomaan kuntoon, rikottu tahallisesti taloyhtiön omaisuutta, puhumattakaan käyttäytymishäiriöistä. Aikamoinen kokemus tämä on ollut, tosin varsin värikäs.
Kun muutimme 2003, talo oli rauhallinen asukkaineen, jotka asuneet vuosia. Oli vireä asukastoimikunta, pihatalkoita, grillijuhlia jne. Alettiin muuttaa. Kuka osti oman asunnon, kuka lähti työn perään, kenen elämä muuttui olosuhteiden takia. Vuokraaja ei saanut enää perheitä tai pariskuntia. Asuntoja vuokrattiin soluasunnoiksi opiskelijoille. Alkoivat harmit. Bileitä, juopottelua, metelöimistä, musiikkia, poliisikäyntejä viikonloppuisin aivan tähän päivään asti. Nyt pääsen niistä eroon. Talo, johon muutan, on osaketalo ja se tietää seesteisempää elämää tähän verrattuna aivan varmasti.
1. marraskuuta 2015
UUTTA ODOTELLESSA
Eilen en ollut kirkossa, en hautausmaalla sytyttämässä kynttilää, en ollut liioin ylen harras. Mutta muutaman kynttilän sytytin puolison muistoksi olohuoneessa ja ajattelin häntä paljon. Muistui mieleen kaikenlaista vuosien varrelta. Kyyneleet nousivat silmiin, yksinäisyys ja itsesääli meinasivat ottaa vallan. Minulla on häntä suunnaton ikävä.
Puhelin soi kolme kertaa ja sain muuta ajattelemista. Äidin puoleinen pikkuserkku soitti ja kyseli voinnit. Kulkee itsekin leikkauksen jälkeen rollaattorilla, mutta ei liiku niin paljon kuin minä. Hänellä onkin mies ja aikuisia lapsia, jotka avittavat. Piristyspilleri tuli puhelinlankaa pitkin Oulusta niin ikään. Kortin Hailuodosta olin saanut aiemmin. Muistelin monia omia Hailuodon matkoja, lautalle jonotuksia ja saaren mahtavia jäkälämaita. N:n kanssa juttelin pisimpään. Hän on vanhimpia ystäviäni, tullut avioliittonsa myötä tutuksi. Miehensä on lapsuudenystäväni. Sammutin kynttilät myöhään illalla ja menin nukkumaan. Makuuhuone tuntui viileältä.
Itäkeskuksessa on halal-lihakauppa. Olen sen nähnyt pasteeraillessani ympäriinsä. Se ei ole Itiksessä, vaan sen ulkopuolella. Mitä on halal-liha? Piti tutkia asiaa, että tiedän. Arvasin sen olevan tietyin seremonioin teurastetusta eläimestä. Lausutaan sanat "Allahu akbar" (Jumala on suurin) toimenpiteen alkaessa. Tämän jälkeen tehdään vielä muuta ja sitten vasta lihasta on sallittua valmistaa ateria. Eikä tietenkään minkä tahansa eläimen lihaa. Se ei selvinnyt googlesta, miten saavat halal-lihaa ne ihmiset, joilla ei ole mahdollisuuksia päästä asianmukaiseen kauppaan? Siirtyvätkö kasvisravintoon? Halal-kauppoja ei Suomessa ole jokaisen nurkan takana. Saako sieltä ostaa lihaa "vääräuskoinenkin"?
Olen alkanut ällistyksekseni odottaa innolla asumista Itäkeskuksessa. Itishän on minulle oikeastaan tuikituntematonta aluetta puhumattakaan koko Itäkeskuksesta. Aion vähitellen tutustua kunnolla kauppakompleksiin ja nähdä, mitä kaikkea siellä on. Yksi asia on vissi, Aleksin Stockmannilla en enää usein tule käymään. Itiksen Stockasta olen kuullut huonoja asioita, mutta täytynee sekin omakohtaisesti kokea. Itiksessä avataan kuukauden kuluttua laajennettu Lidl! Sekin on yksi tutustumiskohde. Ja kaikki ne pienet maustepuodit, pullakaupat, kahvilat, suuret marketit, koneportaitten päässä eri kerrosten liikkeet, smoothie-juomalat... Kirjailija Jarno Pennanen (1906-1969) on sanonut "murheen tajuaminen ei merkitse sitä, ettei voisi elää ilon vierellä tai itsekin iloiten."
Puhelin soi kolme kertaa ja sain muuta ajattelemista. Äidin puoleinen pikkuserkku soitti ja kyseli voinnit. Kulkee itsekin leikkauksen jälkeen rollaattorilla, mutta ei liiku niin paljon kuin minä. Hänellä onkin mies ja aikuisia lapsia, jotka avittavat. Piristyspilleri tuli puhelinlankaa pitkin Oulusta niin ikään. Kortin Hailuodosta olin saanut aiemmin. Muistelin monia omia Hailuodon matkoja, lautalle jonotuksia ja saaren mahtavia jäkälämaita. N:n kanssa juttelin pisimpään. Hän on vanhimpia ystäviäni, tullut avioliittonsa myötä tutuksi. Miehensä on lapsuudenystäväni. Sammutin kynttilät myöhään illalla ja menin nukkumaan. Makuuhuone tuntui viileältä.
Itäkeskuksessa on halal-lihakauppa. Olen sen nähnyt pasteeraillessani ympäriinsä. Se ei ole Itiksessä, vaan sen ulkopuolella. Mitä on halal-liha? Piti tutkia asiaa, että tiedän. Arvasin sen olevan tietyin seremonioin teurastetusta eläimestä. Lausutaan sanat "Allahu akbar" (Jumala on suurin) toimenpiteen alkaessa. Tämän jälkeen tehdään vielä muuta ja sitten vasta lihasta on sallittua valmistaa ateria. Eikä tietenkään minkä tahansa eläimen lihaa. Se ei selvinnyt googlesta, miten saavat halal-lihaa ne ihmiset, joilla ei ole mahdollisuuksia päästä asianmukaiseen kauppaan? Siirtyvätkö kasvisravintoon? Halal-kauppoja ei Suomessa ole jokaisen nurkan takana. Saako sieltä ostaa lihaa "vääräuskoinenkin"?
Olen alkanut ällistyksekseni odottaa innolla asumista Itäkeskuksessa. Itishän on minulle oikeastaan tuikituntematonta aluetta puhumattakaan koko Itäkeskuksesta. Aion vähitellen tutustua kunnolla kauppakompleksiin ja nähdä, mitä kaikkea siellä on. Yksi asia on vissi, Aleksin Stockmannilla en enää usein tule käymään. Itiksen Stockasta olen kuullut huonoja asioita, mutta täytynee sekin omakohtaisesti kokea. Itiksessä avataan kuukauden kuluttua laajennettu Lidl! Sekin on yksi tutustumiskohde. Ja kaikki ne pienet maustepuodit, pullakaupat, kahvilat, suuret marketit, koneportaitten päässä eri kerrosten liikkeet, smoothie-juomalat... Kirjailija Jarno Pennanen (1906-1969) on sanonut "murheen tajuaminen ei merkitse sitä, ettei voisi elää ilon vierellä tai itsekin iloiten."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)