30. lokakuuta 2015

UUSI ASUNTO

Niin kävi, että muutan 1.12. Itäkeskukseen. Ihan mukava asunto, joten aion olla tyytyväinen. No, tietysti tulee ikävä Helsingin keskustaa, merta, Kauppatoria, Aleksanterinkatua, nelosen ratikkaa ja Stockmannin kelloa. Eiköhän se siitä. Ja pääsenhän minä niitä tapaamaan, kun ikävä on kova. Ei Itäkeskus nyt vallan periferiaa ole. Tai no...

Meitä oli kolme naista eilen vielä kerran  asuntoa tutkailemassa. M tuumi, että jos vielä etsittäisiin, mutta N ja minä olimme toista mieltä. Etsiminen loppui tähän. Pienempi nykyistä se on ja niin piti ollakin. Olosuhteet kun ovat muuttuneet. Piha on kaunis ja suuri, ei portaita missään, hissi vie ja tuo, taloa mainostettu rauhalliseksi. Kävelymatkan päässä kaupat Itiksessä, eikä metroonkaan ole tolkuton matka. Huonomminkin voisi olla. Eihän täälläkään ratikka ole kulkenut kotikatua pitkin. Ehkä minusta tulee Itis-ihminen. Liityn niitten mammaraisten joukkoon, jotka pelaavat hedelmäpelejä päivät pitkät, lipittävät kahvia kahviloissa, istuksivat Itiksen penkeillä ja haluavat keskustella ventovieraitten kanssa.  Ehkä minusta tulee nykyistä sosiaalisempi, eikä minua muutaman kuukauden kuluttua erota muista itisläisistä yhtään mikään.

Nyt alkaa vaan armoton pakkaaminen. N on jo antanut neuvoja. Koriste-esineistä  aloitetaan. Tyhjiä laatikoita on jo. Lisää tulee. Muuttoauto vie huonekalut, pienemmistä tavaroista selviämme ihanien ystävieni autoilla. Vanhempieni persialainen matto (hyvin vanha ja paremmat päivänsä nähnyt vuosikymmeniä sitten) menee roskikseen. Kaikilla matoilla ei ole sijaa, mutta pannaan rullalle ja klitsuun. Kattovalaisimistakin joudun osasta luopumaan. N sanoi, ettei pölyisiä Itäkeskukseen viedä. Hän osaa puhdistaa kristallit. Minusta pölyiset voisi hyvin viedä ja itse putsaisin ne joskus keväällä. Ei onnistu, sanoi tomerasti ystäväni N. Tästä se siis alkaa. Tämä uusi elämä ja uudessa asunnossa asuminen.



12 kommenttia:

  1. Ihana, että löysit asunnon. Itis on ihan hyvä paikka. Kirjasto on hieno ja Stockakin on, hieman pienempi, mutta on Herkkukin. Sisätilassa on helppo liikkua, kaikkea on lähellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, myönnän Itäkeskuksessa olevan hyviä puolia ja kunhan totun ja tutustun, niin kaikki hyvin.

      Poista
  2. Onnea. Olen lukenut blogiasi pitkään. Monenlaisia käänteitä tulee ihmiselämässä. Kun toinen ovi sulkeutuu, uusi avautuu. Niin sinullekin. Ja sen vanhan oven taakse ei pääse. Voi vain muistella. Nyt uutta kohti avoimin mielin. Ja se sinulla tuntuu olevankin. Käy sääliksi roskiin menevää mattoa, mutta olen niin kaukana, etten voi tulla "auttamaan" sen hävityksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilahduin ikihyviksi, kun kerroit, Talvikki, lukevasi blogiani. Se, että luetaan, on jokaisen kirjoittajan toive. Kiitoksia kannustavista ja lohduttavista sanoista. Uutta kohti tässä mennään, muistellen ja kaivaten. Juu, julmasti vaan mattovanhus roskikseen. Hyvää syksyn jatkoa.

      Poista
  3. Ihunaa ystäväiseni :) Meri ei ole tällä suunnalla kaukana :)
    Muutaman pysäkin tai pidemmän kävelymatkan päästä löytyy ihana meri.
    Metrollakin pääsee niin nopeasti paikkaan jos toiseen :)
    Onnea :) Kyläkutsua odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metromatkat ymmärrän ja hyväksyn, Mudetikru, mutta että ihan merikin jossain lähettyvillä. Kiitos toivotuksesta ja kutsu tulee ihan varmasti.

      Poista
  4. Onnea asunnonvaihtoon ja uuden kodin laittoon! Hienoa, että näin nopeasti asia eteni ja lopputulos miellyttää. Way to go!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, Jutta. Aloinkin jo kyllästyä asunnon etsimiseen ja pelkäsin, etten ikinä löydä sopivaa. Vähän kranttu kun olen.

      Poista
  5. Onnea uuteen kotiin! Niin kivalta ja toiveikkaalta vaikutti postauksesi, että hyvä mieli tuli tännekin. Reipasta muuttomieltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Tuula. Toiveikas olen, että valitsin oikein. Mutta näillä nyt mennään.

      Poista
  6. Onnea uuteen kotiin. Kyllä sinä varmasti kotiudut Itikseen ja pääseehän sieltä aina piipahtamaan keskustaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. CurryKaneli, kiitoksia. Lähettelen s-postia Sinulle lähiaikoina.

      Poista