24. lokakuuta 2015

PORTAITA JA MÄKIÄ LOPUTTOMIIN

Asuntoja katsastettu ihan uupumukseen asti. Jos ei olisi lonkkavaivaa ja sen kylkiäisenä rollaattoria eli olisin luiltani terve, kaikki olisi helpompaa. Ei tarvitsisi ajatella talon ulkoisia puitteita, onko mäkeä, portaita tai muuta rollaattorin kannalta ylivoimaista. Eilinenkin asuintalo mäen päällä, pihatie jyrkkää nousua. Huomenna jälleen kaksi katsastettavaa. Toisesta tiedän, että helppokulkuinen ja vielä ratikkamatkan päässä. No, kyllä se asunto  tasamaaltakin löytyy.

Eilen laitoin uunijuureksia palattuani asunnon katsastamisista. Kannatti nähdä vaivaa, ruoka oli niin nannaa. Kirjoitin yhden kirjeenkin ja kerroin kuulumiset. Olen myös soittanut niille, jotka eivät vielä tiedä elämän muutoksestani. Vielä on muutamille ilmoitettava. Muuten joulukorteissa on yksi nimi liikaa. Puoliso sai kerjuukirjeen postikorttien ohella Diabetesliitosta. Panin roskiin. Olen kuullut postia tulevan jostain vielä vuosienkin kuluttua. Mistäpä kaikki instanssit saisivatkaan tiedon?

Olen viime päivinä ollut kirjahyllyjen kimpussa, vasiten keittokirjojen. Joitain jätän itselleni, mutta aikamoiset pinot lähtevät. Tullaan hakemaan ystävällisesti. Ennen luin keittokirjoja kuin romaania, nyt ei ole enää vuosiin suuremmin kiinnostanut. Ei enää kalaaseja kotona, ei ruokavieraita ja ehkä jo osaan jotakin ilman opastustakin laittaa. Riittää yksineläjälle. Seinäpinta-alaa kun ei uudessa asunnossa ole tämänkään asunnon vertaa. Pitää tinkiä, karsia, luopua monesta asiasta. Taas niitä iänikuisia valintoja. Myöhemmin huomaa väärin tehdyt.

Seuraavaksi taksiasiaa, joka ei liity suoranaisesti minuun. Ystäväni tilasi taksin ja se tuli, tummaihoinen kuljettaja. Ei tosin löytänyt perille kuin aikojen kuluttua. Ystävä istuutui etupenkille. Kuljettaja tarttui reiteen ja kysyi "missä sinä asuu?"  Seuraava kysymys koski autojen hintoja ja maksutapoja. Käsi lipoi ystäväni reittä, mutta koska auto kulki, siinä ei voinut ryhtyä toimenpiteisiinkään. Kotona kuskista tehtiin asianmukainen valitus puhelimitse. Kerroin tämän eiliselle suomalaiselle taksinkuljettajalleni  -ajoin taksilla, kun olin saanut itseni vakuuttuneeksi sen oikeudellisuudesta ja tarpeellisuudesta  - ja hän kuunteli tarkkaavaisesti. Kerroin myös omista negatiivisista kokemuksistani näiden tummaihoisten kanssa. Kerroin siitäkin, kun afrikkalaiskuljettaja ei löytänyt määränpäähän ja kysyessäni navigaattorin käytöstä, vastasi "minä ei osaa".

Eilinen kuljettaja kertoi tapauksesta, kun niinikään ei tummaihoinen osannut omaa navigaattoriaan käyttää, piti asiakkaan se tehdä. Kommunikointivaikeuksista, huonosta kaupunkituntemuksesta ja liiallisesta tuttavallisuudesta tulee aina vaan useammin valituksia. Useita ulkomaalaistaustaisia kuljettajia on siirretty yöajoon. Nyt sitten, kun meille ahdetaan lisää väkeä muista maista, toiveammattina voi olla taksinkuljettajan ammatti. Se tietää lisää vaikeuksia. Missä on minun entinen Suomeni?



2 kommenttia:

  1. Kyllä minä välillä ihmettelen mitä oikein on ajateltu, kun on taloja rakennettu. Muutamssakin talossa olen nähnyt sellaisen virityksen, että hissi menee kerrosten väliin. Eli hissin jälkeen on rappuja joko ylös tai alaspäin. Tai sitten jotta pääset talon alaovelle on kiivettävä parikymmentä rappua tai sitten kierrettävä sellainen 200 metriä pelastustietä ja tietysti roskis on siellä alhaalla eikä missään ulko-oven lähellä. Että eivät ole kyllä mitään huono jalkaisten asuinpaikkoja.

    VastaaPoista
  2. Juu, CurryKaneli, maailma on rakennettu terveitä kolmikymppisiä varten. Mutta se hyvä puoli kukkulan päälle rakennetulla talolla on, sieltä on hyvät näkymät ikkunoista.

    VastaaPoista