ETEENPÄIN

Tänään urkeni uusi aamu yhtä surullisen tuntuisena kuin muutkin viime aikojen aamut. Vaistomaisesti heti herättyäni katson vasemmalle puolelleni nähdäkseni puolison. Ei mitään. Ei edes hänen vuodettaan. Hamuilen tossuja lattialta, aamutakkia päälleni, huokaan ja rollaattorin kahvoihin nojautuen lähden keittiötä kohti. Tänään paahdoin leivän ja panin appelsiinimarmeladia päälle. Vielä kolmisen viikkoa sitten puuhastelin puuron ja kunnon voileipien parissa, syötin puolison. En aavistanut tulevasta mitään. Minusta tulikin leski.

Eilen kotona koko päivän. Muutama puhelu ystävien kanssa. En edes roskiksella käynyt. En liioin lukenut. Nukuin päivällä ja illalla katselin televisiota, vaikka en suuremmin siitä ainakaan ajatuksella nähnyt mitään. Kunhan se oli auki. Huomenna saan vieraakseni pastorin, joka siunaa ensi viikolla puolison matkalleen, vaikka minusta tuntuu, että hän on jo perillä. Tuomiokirkon seurakunta pitää paimennettavistaan huolta. Isoa seremoniaa ei meillä ole. Puoliso oli vaatimaton mies ja vaatimattomasti hän lähtee viimeiselle matkalleen. Sielu on jo lähtenyt.

Piti imuroida pastorin takia. Ettei nyt näytä ihan siivottomalta, eivätkä villakoirat hypi silmille. Juotin syklaaminkin. Sen toi ystäväni M. Olen aina ollut hiukan kehno syklaamien kanssa. Orkideakin onnistuu paremmin. Sen on tuonut toinen M. Muita kukkia ei enää ole. Olen koettanut kirjoittaa kiitoskirjeitä osanottokorteista. Aloitin A:n kirjeestä, mutta en saanut sitä valmiiksi. A on vanha luokkakaverini, joka sai menetyksestäni tiedon C:ltä.

Elämä menee eteenpäin kaikesta huolimatta ja minä sen mukana. Asunnon etsiminen pitää vireänä. Pidän ainakin toistaiseksi joistakin kriteereistä kiinni. Kun valinnan varaa on. Helsingissä on kaupunginosia, joita tahdon asumisen suhteen karttaa. Ratikkayhteys on yksi tärkeä pointti. Ratikan myötä tunnen asuvani kaupungissa, suorastaan keskellä sen sykettä. En aio tulevaisuudessakaan linnoittautua neljän seinän sisälle.