24. toukokuuta 2015

HELEÄÄ HELLUNTAITA

En sitten loppujenkaan lopuksi jaksanut pysyä hereillä katsellakseni laulukilpailua Wienistä. Jo alkutahtien aikana menin vuoteeseen. Heräsin yllättäen kahden maissa ja menin avaamaan television saadakseni tietää, kuka voiton vei. Ruotsi! Onnea vaan naapurimaalle. Ne laulaa, ketkä osaa. Lauluissa on nykyisin jokin sanoma. Ei niillä entisaikain viisuilla enää pärjättäisi, eikä pärjätty nyt suomalaisten punkillakaan. Minua ei saa millään ilveelläkään moisen musiikin ystäväksi. Liian rajua, liian raakaa, liikaa karjumista.

Helluntai urkeni aurinkoisena. Paistaa täysin sätein. Uuno Kailaan sanoin runossa Hymni valolle 1.säe:

Valon tulva tää
miten maan yli kirmaa! Se päihdyttää.
On kuin jokin kristallimalja väikkyis
kädess´ enkelin -  viiniä maahan läikkyis...


Helluntaista tietää vanhemmilta perimäni ikivanha Iso Tietosanakirja sen olleen alun alkaen kahdeksan päivää kestävä juhla. Supistui kolmi- ja kaksipäiväiseksi ja tänä vuonna on vain yksi. Palestiinassa helluntaiaika oli iloista leikkuujuhla-aikaa, sen jälkeen jolloin sirppi pantiin ensimmäisen kerran olkeen. Meillä Suomessa on Helluntai ollut leikin ja tanssin aikaa, on ollut helavalkeita ja heilakin piti olla. Jos ei Helluntaina, niin ei sitten koko kesänä. Totta kai Helluntai on kristikansalle kristillinen juhla. Ei pelkkää ilakointia, vaan Pyhän Hengen vuodattamisen muistoksi.

Mennään laulamaan "heilani on kuin helluntai", jos siltä tuntuu ja miksi ei tuntuisi. Tai otetaan esille Eino Leinon Helkavirret tai nautitaan muuten vaan heleästä helluntaista. Hyvää Helluntaita!





2 kommenttia:

  1. Helluntai muuttui heleäksi täällä Kaakonkulmalla vasta illan edellä. Nyt paistaa aurinko aivan siniseltä taivaalta. Saisi kyllä vähitellen alkaa lämmetä niin voisi noita kesäkukkakasvatuksiakin kantaa ulos. Oliko se 10. kesäkuuta "virallinen" päivä?
    Mutta nyt on Helluntai ja kevät jo vahvasti läsnä. Tätä on taas odotettu. Nautitaan valon tulvasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, jee, Marjatta. kyllä se lämpenee ja auringoistuu enemmän. Aina. Kesäkukkien kanssa on antoisaa puuhailla. Minullakin kokemusta aikojen takaa. Ne kiittävät kukoistuksellaan. Hyvää kesää.

      Poista