30. lokakuuta 2014

STOCKMANNIN UUSI ALKU

Tähän paikkaan pannaan taas haikua

AJATUKSENI

Tätä polkua
kukaan muu ei kuljekaan
syksy illassa.

(Matsuo Bashoo, 1644-1694)

Onko niin, että runoilija tarkoittaa, että minä vain ja ainoastaan tiedän, mitä ajattelen? Meniköhän väärin?

Sitten seuraavaan ajatukseen, jonka jaan vaikka kenen kanssa. Se alkakoon jippii-sanalla! Ruotsista tuli konsultti Per Thelin väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi auttamaan pyllyä päin mennyttä Stockmannia. Nyt siellä myönnetään, että oli virhe panna myyjiä pois asiakaspalvelun kustannuksella. Minäkin kannoin korteni kekoon ja annoin Stockmannille kuulua, kun kerran minulta kysyivät. Enkä ole paikan päälläkään pitänyt suutani kiinni, vaan hampaisiini on joutunut  myyjäparka, jos semmoisen olen onnistunut yhyttämään. No, syy harmiini ei ole hänen tietystikään, mutta sitä kautta on mennyt jälleen yhden närkästyneen asiakkaan terveiset korkeammalle taholle.

On melkoisen surullista olla suurilla myyjättömillä osastoilla ainoana asiakkaana. Ei kassakaan paikallaan. Itse saa hakea tarvitsemansa ja usein sitä löytämättä. Ei kun pois ja myymälään, jossa palvellaan. Nyt sitten ottivat konsultin. Onko tästä ruotsalaisesta miestä saamaan vanha Stockmann jälleen eloon ja siksi paikaksi, johon ennen mentiin juuri senkin takia, että siellä sai asianmukaista ja kohteliasta palvelua ammattinsa osaavalta henkilökunnalta? Toivon koko sydämestäni, että mies tiimeineen tietää mitä tuli tekemään ja se kantaisi myös hedelmää. Ainakin jo nyt on vilauteltu, että irtisanottuja myyjiä kosittaisiin takaisin meitä asiakkaita palvelemaan. Toki on muutakin korjaamista ja paljon onkin. Jäämme odottamaan saammeko vanhan Stockmannimme takaisin, josta voi pilven reunallaan Franz Stockmann olla jälleen ylpeä.







2 kommenttia:

  1. Yritin noin kuukausi sitten etsi erästä tuotetta Stokkalta elektroniikka osatolta. Siellä oli yksi myyjä, joka palveli pitkään yhtä asiakasta. Kun tuli hiki enkä jaksanut enään odottaa ja lähdin pois. Olin menossa Kaisaniemeen ja sain päähäni käväistä siellä Kodin Anttilassa. Kun menin elektoniikka osastolle vastaan tuli myyjä, joka ystävällisesti palveli ja sain haluamani tuotteen. Eli niin ei jäänyt ne munkaan rahat Stokkalle. Toivottavasti jatkossa tilanne paranee. Mä yleensä ostan jos löydän sen mitä etsin, mutta en viitsi kiertää ympäri osastoa ihmettelemässä vaan toivon saavani tuotteen mahdollismman pikaisesti.

    VastaaPoista
  2. Kyllä se juuri näin on, CurryKaneli, että Stockalla tulee paha mieli, kun palvelua ei ole. Tästä tilanteesta ovat muut kaupat hyötyneet aivan varmasti. Jännittävää onkin nähdä, mitä konsultti saa Stockmannin tervehdyttämiseksi aikaan.

    VastaaPoista