Minä muistan sirkuksesta sahanpurun tuoksun. Se jo sieraimissa aiheutti jännityksen ja odotuksen tunteen. Katselin eläinten temppuja suuren hämmästyksen ja luultavasti myös ihastuksen vallassa. Pelkäsin leijonien karjahtelua ja nauroin muiden lasten lailla apinoiden kujeille aavistamatta minkälaisen harjoittelun ja pakottamisen tulosta olivat. Näitä sirkusesityksiä olin vanhempieni kanssa katsomassa Tukholmankin matkoilla.Nyt en enää sirkukseen menisi. Ehkä myös säännöt ja lakipykälät ovat muuttuneet niin, ettei kaikenlaisia eläimiä saa hyödyntää ihmisen huvittamisen takia. Eikä kai tämän ajan ihminen,ainakaan aikuinen, hämmästelisi elefantin nousemista pienen pallin päälle.
Minun varhaisessa lapsuudessani nykyisen Kisahallin kohdalla oli Hippodrom. Se oli rakennettu 1910-luvulla Mannerheimintien varteen Töölössä. Muistan olleeni Hippodromin sirkuksen näytöksessä ainakin kerran kummitätini kanssa. Katsomoon mahtui 1000 henkeä. Hippodrom purettiin 1940-luvun loppupuolella Messuhallin (rakennettu 1935) jatkeen tieltä. Kisahalli-nimitys otettiin käyttöön myöhemmin. Vanhat stadilaiset puhuvat yhä "Messuhallista". Sen B- osa, joka tuli Hippodromin tilalle, oli Pikkumessuhalli. Messuhalli oli nimensä mukaisesti erilaisten messujen tapahtumapaikka urheiluakaan unohtamatta, joskus järjestettiin jopa tanssiaiset.
Helsingissä on ollut toki muuallakin sirkusesityksiä. Kerrotaan 1800-luvun olleen niiden kulta-aikaa. Varsinkin Cinisellin sirkus esityksineen oli usein kaupunkilaisia viihdyttämässä 1870-luvulta alkaen. Sirkustelttaan mahtui 3000 katsojaa. Hevosia Cinisellilla oli 80 kpl. Vierailu kesti kesästä jouluun.
Sirkukset lisääntyivät ja niinpä Helsingin keskustasta häädettiin sirkuslaiset eläimineen Siltasaaren puolelle Hakaniemeen. Rieksin paperitehdas nykyisellä Paasivuorenkadulla toimi esitysten pitopaikkana ja katu sai nimekseen Sirkuskatu. Töölöön Hesperianpuistoon myös häädettiin keskustasta sirkukseen viittaavat esiintyjät "luonnonoikut, magnetisoijat,mnemoteknikot, silmänkääntäjät ja muut ihmeidentekijät", kuten Elina Katainen ja Matti Kauppi Narinkka-sarjan kirjassa vuodelta 1993 kertovat.
Kaikinpuolista hilpeää sirkushuvin lisäksi saivat helsinkiläiset nautittavakseen salonkiyhtyeiden musiikista alkaen keskustan ravintoloissa pari sataa vuotta sitten. Oli kabaree- ja varieteeohjelmia ja kuplettilaulaulajat ilahduttivat yleisöään kahviloissa. Elettiin "elävän" musiikin aikaa. Varakkaimmissa piireissä oli jo gramofonilevyjä ja fenografilieriöitä, mutta laitakaupungin köyhempi väki nautti täysin rinnoin pelimannimusiikista naturel, positiivareista ja katusoittajien äänistä.
Gramofonilevyjen myötä edettiin tekniikan alalla eläviin kuviin asti. Varhaisimman elokuvaesityksen tiedetään tapahtuneen 1896 Seurahuoneen Sofia-salissa. Vuonna 1901 avattiin ensimmäinen vakituinen elokuvateatteri Kinematograf International Mikonkatu viiteen. Kolmetoista vuotta myöhemmin niitä oli Helsingissä jo kymmenen.
Sittemmin jo minunkin aikanani leffateattereita oli kymmeniä Helsingissä ja minä kävin vuosien aikana melkein jokaisessa, kuitenkin eniten Axassa, joka oli kodistani "kaltsin" takana kivenheiton päässä. Nyt me tiedämme elokuvateattereiden kadonneen suurelta osin kokonaan television tulon jälkeen sekä muiden harrastusten myötä. Myös pub-kulttuuri oli rantautunut Suomeen. Kaljatuopin ääressä istuttiin mukavammin kuin leffateatterin epämukavissa tuoleissa. Televisiokanavia elokuvineen voi ostaa omaan näköradioonsa, niin mitä sitä vaivautuisi elokuvateatteriin asti.
Tämmöistä asiaa Narinkka-kirjan avulla sirkuksesta ja muusta huvituksesta aikojen takaa.
Vuosikymmeniä, ainakin 60-luvulta on puhuttu vanhasta messuhallista, ennen tuota kisahalli-nimitystä. Tosin tuonkin nimityksen ovat melkein kaikki unohtaneet.
VastaaPoista