22. lokakuuta 2014

HAILUODON TERVEISET

Tuli korttiterveisiä Perämeren suurimmasta saaresta. No, Hailuotohan tuo on. Ystäväni E ja K olivat  Hailuodon siikamarkkinoilla. Kuvapuoli ei ollut siiasta,vaan hiillostetusta silakasta. Ohessa kerrottiin luotolaisten vanha valmistustapa.

Minäkin olen Hailuodossa ajellut. Monestikin. Saaria oli neljä alkujaan. Kasvoivat ajan saatossa yhteen. Lautalla sinne mennään ja talvisin jään paksuuden mukaan jäätietä pitkin. Matkaa tulee 42 km Oulusta länteen. Sodittiin 1700-luvulla ja Venäjä valtasi Suomen kehdeksaksi vuodeksi Ruotsilta. Kutsuttiin Isoksivihaksi. Venäläiset tunkeutuivat myös Hailuotoon tappaen väestöä ja karjaa ryöstäen. Pikkuviha seurasi Isoavihaa, mutta sissipäällikkö Tapani Löfving (1689-1777) teki pelastavan retken Hailuotoon vuonna 1743 ja ajoi tiehensä venäläiset saaresta. Tapani Löfving on ollut poikien seikkailukirjojen sankari, mutta tokkopa enää poikia innostaa tämmöiset seikkailut kaikkien konehirviöiden tekniikkoineen pitäessä  kiinnostusta yllä tänä päivänä.

Hailuodon maisemaan kuuluvat hiekkasärkät, jäkäläkankaat ja isot männiköt. Näitä saapuvat matkailijat ihailemaan ja pitkästi turismilla saari elääkin. Kuten jo mainitsin, minäkin turistina siellä käynyt. Oli myös kerran ilo ja kunnia tutustua taiteilija Teuvo-Pentti Pakkalan (1920-2010) ateljeekotiin Hailuodossa. E:n puoliso T tunsi taiteilijan ja niin me teimme yllätysvisiitin tähän kahvinkeittäjä Maijan entiseen matalaan mökkiin, jota Pakkala oli kodikseen laajentanut ja kunnostanut kyllästyttyään iänikuiseen lauttamatkailuun Oulusta. Mökki oli täynnä taidetta. Kiertelin ja katselin ja jopa minunkin lyhyehkönä ihmisenä oli nöyrästi kumarruttava oviaukoissa huoneesta toiseen. Pakkala esitteli töitään, kertoi näyttelyistään Helsingissä, kertoi Hailuodosta ja taiteilijana elämisestä saaressa, josta monet muutkin taiteilijat olivat viehättyneet ja sinne muuttaneet. Hailuoto on hyvin maalauksellinen ja kaikessa eristäytyneisyydessään erikoinenkin  jo kasvillisuutensakin vuoksi. Monet saarelaiset elättävät itsensä vielä nykyisinkin kalastuksella. Verkkoja talojen seinustoilla kuivumassa ja kahviloissa aina kala-aterioita tarjolla. Pienet idylliset kylät värittävät saarimaisemaa. Ajokieltoja teitten päässä, etteivät uteliaat pääse töllistelemään asukkaiden arkea.

Kaikesta nykyisestä menosta ja meiningistä huolimatta saari elää tavallaan pikku mökkeineen ja lampaineen. Nykyaika vaatinut, että lomamökkejä voi vuokrata ja viettää merituulen täyttämällä saarella ikimuistoisia hetkiä. Saa ja voi katsella  merta, istua rantakalliolla antaen pärskeiden hyppelehtiä poskipäilleen. Voi ihailla merilintujen liitoa ja tarkkailla kalastajaveneen irtautumista laiturista sen lähtiessä kalanpyyntiin. Auringonnousut ja auringonlaskut saavat ihmisen hiljentymään. Silmänkantamattomiin merta edessä, sileä kallio alla, korvissa aaltojen rauhoittavat äänet.

Vuosien ajan on väännetty kättä saareen menevästä sillasta. En kannata. Silta tekisi ilman muuta saaren levottomaksi. Autot ja moottoripyörät häiritsisivät idylliä, eivätkä likikään kaikki Hailuotoon tulijat kunnioittaisi sen enempää asukkaiden rauhaa kuin luontoa ja Hailuodon kalastajakylien leppoisaa elämää. Toisaalta, kuten moni saarelainen kaikkialla ajattelee, elämä toki helpottuisi. Ei myrskysäässä lauttamatkaa, kestääkö jäätie tänään-ajattelua ja sairaskohtauksen yllättäessä pääsee ambulanssi kotiovelle. Pääsee nytkin, mutta merimatka on välissä. Tosin lautta lähtee heti aikataulusta ja jonottajista huolimatta, jos ambulanssi on pyrkimässä lautalla Hailuotoon. Vanhempi väestö muuttaa hankaluuksien takia mantereelle, lähemmäksi nopeammin saatavaa apua. Tämän teki Teuvo-Pentti Pakkalakin ja jätti Hailuodon ja ateljeekotinsa, siveltimensä ja kankaansa ja muutti takaisin Ouluun. Saareen ei enää koskaan palannut.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti